Tuulilasi

Saabin jäämistön hankkinut NEVS alkaa valmistaa sähköautoja Ruotsissa



Saabin jäämistön hankkinut NEVS alkaa valmistaa sähköautoja Ruotsissa

Saabin jäämistön hankkinut National Electric Vehicle Sweden alkaa valmistaa sähköautoja Ruotsissa Saabin Trolhättanin tehtailla.
Kuvat NEVS

Yhtiön puheenjohtajan Kai Johan Jiangin mukaan valmistus aloitetaan ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

NEVSiltä meni viisi vuotta kehittää ensimmäinen mallinsa sähköinen 9-3EV, jonka ensimmäinen tuotantoversio rullasi ulos yhtiön Tianjinin tehtaalta aiemmin tällä viikolla. Tehdas pystyy valmistamaan alkuun 50 000 autoa vuodessa, mutta vuoteen 2019 mennessä kapasiteetti nousee 220 000:een.

NEVS neuvottelee myös Shanghain, Hangzhoun ja Chengdun paikallishallintojen kanssa toisen tehtaan avaamisesta Kiinaan. Myös Turkkiin suunnitellaan yhtä tehdasta.

Vaikka valmistus palaa Ruotsiin, Saabin brändi ei herää henkiin. NEVS osti viisi vuotta sitten toimintansa alas ajaneen Saabin jäämistön, mutta sitoutui olemaan käyttämättä Saabin nimeä. Kiinalaisyritys käyttääkin nyt nimeä NEVS autoissaan.

Kiinassa kilpailu on kovaa, siellä NEVSillä on yli 80 kilpailijaa sähköautomarkkinoilla. Kiinan valtio on panostanut kovasti sähköautoihin ja niiden määrä halutaan kasvattaa maassa kymenkertaiseksi seuraavan vuosikymmenen aikana.

”Meillä on nyt kerran elämässä eteen tuleva tilaisuus, sillä autoteollisuus on laukannut uuden teknologian aikakaudelle paljon nopeammin kuin odotettiin. Yhteiskäyttöautot, sähköistyminen ja autonomiset autot ovat tulevaisuuden liikenteen väistämätön trendi”, puheenjohtaja Jiang sanoi Automotive Newsin mukaan.

NEVS on saanut jo 300 000 tilausta erilaisia kyytipalveluja yhteiskäyttöpalveluja tarjoavilta yrityksiltä.

Julkaistu: 8.12.2017