Apu

Rytien vuosisadan rakkaustarina


Suomi joutui 1940-luvulla tuomitsemaan sotaan ”syylliset” johtajansa vankilaan. Presidentti Risto Ryti sai pisimmän tuomion. Hänet armahdettiin 70 vuotta sitten, keväällä 1949, kommunistien ankarasta vastustuksesta huolimatta. Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo muistaa isoisänsä huumorintajuisena ja hienostuneena miehenä ja fammunsa Gerda Rytin perhettä koossapitävänä voimana.
Kuvat Timo Pyykkö, Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimon kotialbumi

Artikkelin pääkuva: Risto ja Gerda Rytin lempipaikka Sundmalmilla oli näköalakallio.

Katujen varret olivat mustanaan ihmisiä. Kuusituhatta ylioppilasta ja par­tiolaista oli muodostanut kunniakujan. Ääntäkään ei kuulunut, väkijoukko oli aivan hiljaa.

Presidentti Risto Rytin hautajaiset marraskuun yhdestoista päivä vuonna 1956 merkitsivät suomalaisille tilaisuutta kunnioittaa sotasyyllisyydestä rangaistua maan päämiestä. Hiljaisuus katujen varsilla oli kunnianosoituksen ohella kuin vaiettu mielenosoitus. Suuri osa kansasta tiesi, miten Ryti oli uhrannut itsensä allekirjoittaessaan sopimuksen yksin.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikana oikeusministerinä toiminut, sittemmin tasavallan presidentti Urho Kekkonen laski Helsingin tuomiokirkossa seppeleen Rytin arkulle. Seppeleessä kunnioitettiin ”isänmaan uskollista palvelijaa”. Myös professori, Rytin sotavuosien aikainen sihteeri L. A. Puntila korosti puheessaan Rytin uhrautuvaisuutta isänmaan pelastamiseksi.

Siunaustilaisuus ja näky katujen varsilta piirtyivät 12-vuotiaan tytön mieleen niin, että hän muistaa sen edelleen. Hän on toimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo, presidentin Niilo-pojan tytär, joka kertoo Tamminiemessä muistoistaan isoisästään ja isoäidistään, fammustaan Gerda Rytistä.

– Tämä oli tärkeä paikka elämäni alussa, minut on kastettukin täällä, Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo sanoo kävellessään toiseen kerrokseen.

Sitä hän ei voi muistaa, miten hänet kannettiin Tamminiemeen ensi kerran.

Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo

Puoliso Gerda oli suurin tukija

Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 kestivät kolme päivää. Stalinin tavoitteena oli murtaa lopullisesti suomalaisten puolustustahto ja pakottaa rauhaan.

– Synnyin 11. helmikuuta ja olin vain kymmenen päivän ikäinen, kun minut tuotiin Naistenklinikalta tänne. Töölössä sijainneen kotimme ikkunat ja patterit olivat menneet pommituksissa rikki. Isovanhempani olivat muuttaneet Tamminiemeen talvella, kun adjutantit olivat todenneet, etteivät he pysty takaamaan presidenttiparin turvallisuutta Linnassa. Tamminiemessä ei ollut vielä pommisuojaa, ja suojauduimme koko kööri isovanhempiani myöten kellarinrapun kapeaan portaikkoon, Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo kertoo.

Suku piti yhtä myös runsasta vuotta myöhemmin, jolloin Risto Ryti joutui viimeiseen suureen voimainkoetukseensa, sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin vuodenvaihteessa 1945–1946.

– Isoisä ymmärsi oikeudenkäynnin poliittisen luonteen ja tiesi lopputuloksen. Hän kirjoitti puolustuspuheenvuoroaan Sundmalmin kartanossa lähellä Porvoota. Puskat olivat pullollaan Valtiollisen poliisin, Valpon, kyttääjiä ja kartanon puhelinnumeroa Vålax 19 kuunneltiin. Kerran he raportoivat vieraan miehen kulkeneen kylätiellä isoisän vierellä. Vieras mies oli hänen esikoispoikansa Henrik.

Risto Rytin suurin tukija oli hänen puolisonsa Gerda, josta Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo julkaisi vuonna 1998 kattavan elämäkerran. Se päättyy vuoteen 1939.

Elämäkerturi on suunnitellut jo pitkään toista osaa.

– Olisin laittanut ensimmäisen osan nimeksi Vuosisadan rakkaustarina, ellei sitä olisi käytetty jo liiaksi asti.

Avioliitto kuitenkin oli vuosisadan rakkaustarina. Risto Ryti kirjoitti vuonna 1915 kihlatulleen Gerdalle, pikku Tetalleen:

”Sinä olet niin puhdas ja niin hyvä ja niin jalomielinen. Minä tunnen olevani Sinun vaikutuksesi alainen ja sieluni puhdistuvan kuin tulessa. Olen niin onnellinen, niin onnellinen tietäessäni omistavani Sinut, johon voin aina katsoa ylöspäin, niinkuin katsotaan naisihanteeseen/.../jokainen sana on liian väritön ja liian kalpea ja kulunut, voidakseen ilmilausua edes sadannen osan tunteeni voimasta.”

Kirjeen allekirjoituksena oli ”Sydänter­veiset Sinulle, tuleva pikku vaimoni R:ltä”

Risto Rytin ja Gerda Serlachiuksen menivät naimisiin tammikuussa 1916 ja saivat kolme lasta: Henrikin, Niilon ja Evan.

Gerda Ryti seisoi hievahtamatta puolisonsa vierellä raskaina sotavuosina sekä tämän sotasyyllisyysoikeudenkäynnin ja sitä seuranneen kuritushuonerangaistuksen aikana.

Hän eli pitkän elämän ja kuoli lähes 98-vuotiaana vuonna 1984.

Isovanhempien välinen rakkaus ja keskinäinen kunnioitus sekä henkinen hienostuneisuus välittyivät myös lapsenlapsille.

Lapsuusmuistot kesähuvilalta ovat helein värein piirrettyjä.

– Isoisän julkiseen kuvaan ei mahdu huumori, sillä ketäpä sotavuodet olisivat hymyilyttäneet. Yksityinen Ryti oli huumorintajuinen, turvallinen isoisä, ja fammulla oli loistava tilannekomiikan taju.

Risto Ryti pukeutui kartanolla suoriin kesähousuihin, kauluspaitaan ja liiviin.

Päässään hänellä oli olkihattu, ja lapsenlapset hoilasivat Isoisän olkihattu -laulua ja ajattelivat sen sanojen kertovan heidän omista isovanhemmistaan.

Lapsenlapset kulkivat isoisän mukana metsissä, ja heillä oli sortsien lisäksi jaloissa kumisaappaat.

Kyykäärmeitä tiluksilla riitti. Risto Ryti neuvoi lapsenlapsiaan karkottamaan niitä laittamalla pulloihin maitoa ja ujuttamaan pulloja kivenkoloihin. Eivät ne käärmeet kuitenkaan menneet pulloihin, vaikka niiden sanotaan olevan maidon perään.

– Isoisän suuri harrastus oli historia, ja hän kertoi meille kiinnostavia tarinoita. Hän oli myös hyvä kuuntelija. Pienenä tyttönä kunnioitin hänen kasvitietouttaan, hän osasi kaikkien kasvien nimet suomeksi, ruotsiksi ja latinaksi. Me lapset keräsimme kasveja kaulassa roikkuvaan peltilaatikkoon. Metsässä hän nosti kepin ylös puunrungon suuntaisesti ja sanoi, että katso Hansu, miten hiton hyvä tukkipuu. Hänen oppinsa eivät ole kadonneet mihinkään, Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo sanoo ja testaa toimittajaa muutamalla latinankielisellä nimellä.

Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimon mukaan Gerda Rytistä on jäänyt elämään virheellinen kuva julkisuudessa.

– Puhuttaessa fammuni henkisestä suuntautumisesta viitataan helposti spiritismiin. Se sotketaan käsitteenä spiritualismiin. Fammulle spiritualismi tarkoitti lähinnä sitä, että todellisuus on perimmäiseltä olemukseltaan henkinen, ei aineellinen. Hänellä oli laaja parapsykologinen englannin-, ranskan- ja saksankielinen kirjasto. Nyt kirjat ovat tallessa minulla.

Suku kunnioitti hänen vakaumustaan, vaikka ei itse ollut suuntautunut samoin.

Tamminiemen suuren flyygelin äärellä Ryti-Erkinheimo kertoo fammunsa soittaneen sitä. Musikaalinen Gerda Ryti soitti lapsuudestaan lähtien pianoa ja jatkoi pianonsoittoa Saksassa professori Raussin johdolla. Nuori Gerda rakasti myös tanssimista.

– Fammu oli taiteellisesti lahjakas. Hänen muista luonteenpiirteistään voin sanoa, että hän kesti hyvin perhettä koetelleet järkytykset ja sairaudet. Isoisältä oli leikattu vatsahaava vuonna 1944, ja hänelle jäi jäljelle kolmannes mahalaukusta. Fammulta oli leikattu kohtu syövän takia.

Risto Rytin vaativan uran aikana Gerda Ryti hoiti tyynen järkähtämättä kotiasiat.

– Kun isoisä oli tutkintavankeudessa Katajanokalla, fammu kävi siellä säännöllisesti ja vei isoisälle ruokaa. Sitä saatiin pulavuosista huolimatta muun muassa Ruotsista Wallenbergeiltä ja Yhdysvalloista. Risto Ryti oli kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu mies.

Kun hänet ja muu valtiojohto siirrettiin Sörkan vankilaan, Gerda Ryti sai käydä siellä kerran kuussa. Kahdestaan he eivät saaneet tavata lainkaan.

– Sörkkaan sai viedä ruokaa tietyn listan mukaan kerran kuussa. Fammu vei kerran isoisälle kaakaota, jota vartijoiden mielestä oli liikaa. Osa kaadettiin maahan.

Gerda Rytin paneutuneisuudesta niin miehensä kuin koko kansan kärsimyksiin kertoo hyvin hänen heinäkuussa 1944 pitämänsä radiopuhe.

– Idea oli fammun, hän halusi vedota koko kansaan ja yhtyä rukoukseen isänmaan puolesta.

Radiopuhetta edeltäneestä kirkonkellojen soitosta jäi Yleisradioon tapa soittaa puolenpäivän aikaan Turun tuomiokirkon kellonsoittoa.

Vankila ei ollut tabu

Ryti joutui lopulta kärsimään tuomiostaan vankilassa runsaat kolme vuotta, kunnes Paasikivi armahti hänet 19.5.1949 huolimatta suomalaisten kommunistien ja Neuvostoliiton lehdistön äänekkäistä vastalauseista. Kymmenen vuoden kuritushuonerangaistus kutistui kolmeksi vuodeksi.

Ryti oli siirretty Sörkasta jo lokakuussa 1948 Kivelän sairaalaan, jossa vartijat istuivat häntä vartioimassa. Hän joutui jäämään sinne armahduksen jälkeenkin.

– Armahduksen takana oli isoisäni huono terveys, ja Paasikivi todennäköisesti pelkäsi isoisäni marttyyrikuolemaa.

Lapsenlapsetkin tiesivät, että isoisä oli ollut vankilassa. Aihe ei ollut perheessä mikään tabu, ja miehensä kuoleman jälkeen Gerda Ryti jutteli siitä perheen kanssa.

– Me jopa leikimme vankia ja vanginvartijaa. Kun isoisä oli siirretty Kivelän sairaalaan, vein hänelle tekemäni piirustuksen. Sanoin hänelle, että älä laita tätä seinälle, ettet saa lisää vankeutta!

Viimeisinä elinvuosinaan Risto Rytin kunto huononi myös henkisesti, ja vähitellen hänen muistinsa alkoi reistailla.

– Ne olivat sellaisia, että hänen oli esimerkiksi pakko lähteä yhtäkkiä parturiin Porvooseen. Minun piti sitten juosta tuhatta ja sataa, saada hänet kiinni hiekkatiellä ja johdattaa metsään kävelylle. Se onnistuikin, Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo sanoo.

– Kerran ruokapöydässä, jossa meillä kaikilla oli vakiopaikat, hän kilisti lasia ja kiitti miniäänsä Annia, äitiäni, siitä, että tässä ravintolassa on erittäin hyvä ruoka. Hän tajusi samassa hetkessä virheensä ja painoi päänsä alas. Fammu otti häntä lempeästi hartioista kiinni.

Siinä hetkessä oli kulunut yli neljäkymmmentä vuotta siitä, kun Risto Ryti ja Gerda Serlachius rakastuivat toisiinsa.

Lainaus Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo, Gerda Rytin elämäkerta I, vuodet 1886–1939 (WSOY 1998)

Julkaistu: 18.4.2019