Puheenaiheet
Apu

Runollisen kaunista bisnestä

Runollisen kaunista bisnestä

Tansaniassa, Itä-Usambaran vuoristometsässä kasvatetaan perhosia myyntiin. Bisnes antaa elantoa paikallisille ja säästää luonnonvaraisia perhosia.
Teksti Liisa Talvitie
Mainos

Jyrkästi ylöspäin nouseva polku on punaisesta savesta liukas. Se kiemurtelee tiheän, kosteutta tihkuvan metsän siimeksessä ja johtaa Mathias ja Edith Kajirun pienelle talolle Tansaniassa Itä-Usambaran vuoristometsässä. Kauas alapuolelle jää heidän kotikylänsä IBC Msasa, talojen savut ja koulun pihamaalta kuuluvien lasten äänet.

Polun varrella on huputettuja kaneli- ja banaanipuita. Pussien sisällä on perhosten toukkia; Kajirun perheen elinkeino on perhosten kasvatus. Perhe on päässyt mukaan WWF:n Afrikan itärannikon kenttähankkeeseen, jota rahoittavat Suomen WWF ja WWF Tanzania.

Edith Kajiru seisoo ujompana sivummalla. Yksivuotias David hamuaa äidin rintaa, ja jaloissa kiehnää kolmevuotias Mary. Kaksi vanhempaa lasta ovat koulussa.

– Perhosista saamillamme tuloilla olemme voineet rahoittaa lasten koulunkäynnin ja rakentaa kodin. Entinen talo on nyt keittiökäytössä. Olemme hyvin tyytyväisiä nykyiseen elämäntilanteeseemme, Mathias Kajiru kertoo ja osoittaa vanhaa punasavista taloaan ja sen kupeeseen noussutta ehompaa uudisrakennusta.

Isot, monenkirjavat perhoset lepattavat ja liitelevät pihalle pystytetyn verkkohuoneen sisällä. Jos jotain bisneksen muotoa voisi kuvailla kauniiksi, niin tämä on suorastaan runollista. Työ on kuitenkin äärimmäistä huolellisuutta ja tarkkuutta vaativaa, eikä se sovi hätiköijälle.

Kajirut kasvattavat pienellä perhosfarmillaan seitsemää perhoslajia. Perhoshuoneen sisällä on kasveja ja pieniä kuppeja, joissa on hunajavettä. Sillä ruokitaan perhosia.

Perhosten munat ovat pienempiä kuin kirvat, ja ne kerätään kasvien lehdiltä pari kertaa päivässä. Viiden päivän kuluttua munat ovat toukkia, jolloin ne siirretään huputettuihin puihin. Parin kolmen viikon kuluttua toukat ovat koteloituneet, ja niiden matka ympäri maailmaa alkaa.

– Tämä perhe on yksi parhaista ja huolellisimmista perhosten kasvattajista. Koko perhe on mukana bisneksessä, vaikka yleensä suurin osa kasvattajista on naisia. Yritämme saada käyntiin myös paikallista myyntitoimintaa, sillä nyt myynti suuntautuu miltei kokonaan ulkomaille. Käymme myös kouluissa opettamassa perhosten kasvatusta, sanoo perhosprojektin vastaava Amiri Saidi.

Hän näyttää paikallisten naisten tekemiä korvakoruja. Niiden sisälle on laitettu yhden perhosen musta-valkotäpläiset, hauraat siivet.

Perhosprojekti käynnistyi Tansaniassa vuonna 2001. Sillä on monta päämäärää: sademetsissä elävien luonnonvaraisten perhosten suojelu ja paikallisten työllistäminen. Projekti edesauttaa myös Itä-Usambaran kotoperäisten puiden säilyttämistä, sillä perhoset tarvitsevat lisääntyäkseen ja elääkseen aivan tiettyjä puulajeja.

Perhosten ollessa kotelovaiheessa niitä myydään muun muassa Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Eurooppaan, jossa vastassa ovat  EU:n tiukat tautisäädökset. Kun perhoset saavuttavat lopullisen olomuotonsa, ne eivät kauan lentele, vaan niistä tehdään tauluja ja koruja. Osa päätyy perhostarhoihin, joissa ne ovat paremmin turvassa luonnollisilta vihollisiltaan.

Projekti on jo nyt lisännyt luonnonvaraisten perhosten kantaa, koska niitä ei enää saalisteta myyntiin niin paljon kuin aiemmin.

– Olemme saaneet kasvatettua jo hyvinkin harvinaisia lajeja, ja ne ovat ruvenneet lisääntymään farmeilla. Kasvatusaika loppuu lokakuussa, jolloin perhoset päästetään luontoon. Kasvatus käynnistyy jälleen maaliskuussa, Amiri Saidi kertoo.

Perhosten kasvatus työllistää tällä hetkellä noin 250 itäusambaralaista kyläläistä. Koko projektin myyntitulot olivat 20 000 dollaria vuonna 2001, mutta nyt jo 92 000, mikä on paljon alhaisen elintason Tansaniassa. Yksi viljelijä tienaa perhosilla 12 euroa kuussa.

Kaikkiaan maailmalle lähtee Itä-Usambarasta 55 000 perhosta vuodessa. Lajeja on 27.

Kasvattajat eivät maksa elinkeinon harjoittamisestaan veroja. He saavat käyttää tuotosta itse 65 prosenttia; seitsemän prosenttia menee kyläyhteisön hyväksi ja loput projektin hallinnollisiin kuluihin.

Perhoskylän koulurakennustakin on rahoitettu perhosrahoilla.

Perhoset ovat auringon lapsia. Kun aamuinen sadekuuro on ylittänyt Kajirun perheen pihamaan ja aurinko puhkaisee vuorten yllä lepäävät tummat pilvet, alkaa perhoshuoneessa varsinainen lentonäytös. Sinisiä, helmenharmaita, valkoisia ja värikkäitä perhosia lennähtelee kasvilta toiselle. Ne lehahtavat vierailijan olkapäälle ja värisyttävät siipiään. Pari perhosta päättää lisääntyä juuri tällä auringonsäteellä.

– Sääolot vaikuttavat hyvin paljon siihen, miten tuottoisaa hommaa tämä on. Myös tuholaiset, taudit ja markkinoiden rajallisuus aiheuttavat vaikeuksia, mutta olemme onnistuneet kasvattamaan perhosia jo vuodesta 2004, Mathias Kajiru kertoo hymyillen.

40-vuotias Mathias Kajiru ja hänen 30-vuotias vaimonsa Edith ovat eläneet kotikylässään IBC Msasassa koko ikänsä. Ennen perhosten kasvatusta he harjoittivat pienimuotoista viljelyä.

– Voimme rahoittaa nyt viljelyäkin perhosrahoilla. Perhosten kasvatus on tuottoisaa, ja iloitsen siitä, että voimme työllistää bisneksellä myös muita. Kylässämme on 28 perhosfarmia, joten tämä elinkeinomuoto on yksi kylämme tuottoisimmista, Mathias Kajiru sanoo.

Julkaistu: 14.11.2011