Eeva

Runoilija Tua Forsström: "Lapsenlapsen menetys vei sanani"

Runoilija Tua Forsström: "Lapsenlapsen menetys vei sanani"
Tua Forsström valittiin ensimmäisenä Suomen kansalaisena Nobelin kirjallisuuspalkinnosta päättävään Ruotsin akatemiaan. Työ toi tilaisuuden nousta epätoivosta, johon runoilija oli vajonnut menetettyään lapsenlapsensa.
Julkaistu: 28.12.2020

Runoilija Tua Forsströmin työpöytä on täynnä paperi- ja kirjakasoja. Näkymä ulos on joka aamu hieman erilainen. Pihavaloja ei ole mutta pimeä ei pelota.

”Pimeä on sysipimeää, ja taivas on tähtiä täynnä. Sellaisesta ei kaupungissa tiedä”, koronapandemian myötä Tenholan kesäkotiinsa muuttanut Tua sanoo.

Kun palkittu suomenruotsalainen runoilija helmikuussa 2019 sai puhelun Ruotsin akatemiasta, hän luuli sitä ensin pilasoitoksi. Tarjous ottaa vastaan Akatemian jäsenyys ensimmäisenä Suomen kansalaisena imarteli, mutta Tua Forsström pyysi viikon tuumausaikaa.

”Olisin pian 72-vuotias. Mietin, jaksaisinko matkustaa niin paljon, kuin Akatemian jäsenyys edellytti.”

Kolme vuotta aiemmin Tualle oli tapahtunut pahin, mitä tapahtua voi. Hänen ainoa lapsenlapsensa Vanessa kuoli leukemiaan yhdeksänvuotiaana.

”En ole selvinnyt siitä vieläkään. Sellainen asia kulkee mukana elämän loppuun asti. Ei tule aikaa, jolloin sanoisin: olen päässyt siitä yli, se on jäänyt taakse. Se olisi väärin, sisältäisi sen, että uskoisin niin voivan käydä. Enkä edes halua sitä”, Tua sanoo selkeästi.

”Lapsen kuoleman kokoisen menetyksen edessä on sanaton, menettää kielen.”

Akatemiasta tulleen puhelun aikaan Tua oli vielä vailla toivoa Vanessan kuoleman jäljiltä. Hänellä ei ollut aloite- eikä keskittymiskykyä. Mikään ei kiinnostanut, hän oli passiivinen ja masentunut.

Edessä oli totuudenhetki.

”Mietin, vaellanko loppuelämäni näin. Enkö enää koskaan saa mitään aikaan?”

Ajatus Akatemian jäsenyydestä vaikutti ylivoimaiselta, mutta jospa se lopulta olisi hänelle hyväksi? Ja niin Tua vastasi kyllä.

Kun uutinen levisi, suomenruotsalaisissa kulttuuripiireissä puhkesi suunnaton riemu. Siksikin Tuasta olisi ollut myös epäreilua kieltäytyä.

”Toivoa oli elätelty niin kauan. Aina kun tuoli Akatemiassa vapautui, suomenruotsalaisissa joukoissa ryhdyttiin pohtimaan, että ehkä nyt, kenties. Ajattelin, että jos lykästää, siitä voi tulla käytäntö, ei poikkeus.”

Lue 30.12. ilmestyvästä tammikuun Eevasta muun muassa, mitä Tua Forsström ajattelee Akatemian mukanaan tuomasta julkisuudesta ja mitä hän sanoo ikääntymisestä.

Kommentoi »