Tuulilasi

Rovaniemen paikallisbussien nimi selvisi – poroja kylkeen



Rovaniemen paikallisbussien nimi selvisi – poroja kylkeen

Rovaniemen paikallisbusseja on kesän jälkeen vaikea olla huomaamatta. Bussit tunnistaa jatkossa näyttävistä poroaiheisista teippauksista, joiden taustalla loimuavat revontulet. Busseihin tulee myös paikallisliikenteen uusi nimi, Linkkari.
Kuvat Rovaniemen kaupunki

Busseja aletaan teipata uuden ilmeen mukaiseksi kesän 2018 aikana.

Bussien uusi ulkoasu on rovaniemeläisen mainostoimiston Advertising Kioskin käsialaa. Suunnittelun pohjana on käytetty kemijärveläisen kuvanveistäjän U.K. Kärrin Joulumaan porot -teosta. Rovaniemen lentoaseman edustalla sijaitsevassa teoksessa on kahdeksan poroa, joista Rovaniemen kaupunki omistaa kaksi.

Teoksen porohahmo löytyy myös Rovaniemen markkinointitunnuksesta. Kansainvälisestikin tutun tunnuksen käyttö laajenee nyt paikallisliikenteeseen.

“Kun miettii Rovaniemeä, eläimistä ensimmäisenä tulee mieleen poro. Poro on paikallinen eläin, ja niitä liikkuu esimerkiksi Ounasvaaralla aivan keskustan tuntumassa”, perustelee Advertising Kioskin toimitusjohtaja Ilkka Väyrynen porohahmon käyttöä.

Kaupungin tavoitteena oli, että paikallisbussien visuaalinen ilme sopisi Rovaniemen ympärivuotiseen katukuvaan ja että se miellyttäisi sekä paikallisia että matkailijoita.

“Uusi ulkoasu muistuttaa myös luonnon tärkeydestä rovaniemeläisille”, sanoo Rovaniemen kaupungin viestintäpäällikkö Riikka Heikkilä.

Linkkari-nimi sai eniten ääniä

Rovaniemen paikallisliikenteen markkinointinimeksi valittiin Linkkari. Nimi sai eniten ääniä kaikille avoimessa nimikyselyssä, jonka kaupunki järjesti alkuvuodesta. Ehdotuksia tuli yli 750 kappaletta, joista osa oli samoja.

“Rovaniemellä moni kutsuu linja-autoa jo entuudestaan linkkariksi. Nimen valinnassa haluttiin kuunnella asukkaita, jotka palvelua pääasiassa käyttävät. Toki kyselyssä tuli esille muitakin hyviä ja hauskoja nimiehdotuksia, mutta Linkkari toimii paikallisliikenteen markkinointinimenä oikein hyvin”, sanoo viestintäpäällikkö Riikka Heikkilä.

Bussien ulkoasun vaihtuminen liittyy muutokseen, jossa Rovaniemen kaupunki ottaa paikallisliikenteen järjestämisvastuun itselleen 4.6.2018 alkaen. Aiemmin paikallisliikenteestä ovat vastanneet yksityiset yrittäjät kaupungin tuella. Uudistuksella tähdätään siihen, että liikenne toimisi nykyistä paremmin ja matkustajia tulisi lisää.

Paikallisliikenteen uudet verkkosivut avataan toukokuun aikana. Myös bussien uudet aikataulut julkaistaan toukokuussa.

Julkaistu: 5.5.2018