Tunnen itseni aika huonosti, mutta kuka tuntee itsensä kovin hyvin? En ole vielä tavannut sellaista ihmistä. Luulen, että yksi ihmisen tehtävä on tutustua itseensä elämän virrassa, eikä se tutustuminen lopu koskaan.
Matkustaessani taas viime talvena Siperiassa huomasin, että siperialaiset ovat edelleen ihan samanlaisia kuin lappilaiset. He menevät suoraan asiaan. Minulle se oli kuin olisin kotiin tullut. Kommunikointi voi olla minimalistista mutta vahvaa. Siinä pysytään, mitä on sanottu. Kaikki arktisten kansojen asukkaat ovat sielultaan samanlaisia, myös inuitit.
Äitini opetti minut lypsämään lehmiä jo alle kouluikäisenä. Muitakin maatalon eläimiä opin hoitamaan pienestä pitäen. Kun antaa niille hyvää ruokaa ja lepoa, silittää ja juttelee, ne ovat aivan mahtavia.
Pelko suojelee ylilyönneiltä ja uhkarohkeudelta. Hullunrohkeus on tyhmyyttä. Olen tehnyt paljon tyhmyyksiä olemalla hullunrohkea. Purjehtiessa joudun edelleen joka kerta taistelemaan pelkoni kanssa, kun on kova vastatuuli ja vene kiitää vinossa. Meni 20 vuotta, ennen kuin pelko aavalla merellä alkoi hiukan hellittää.
Olin ekaluokkalainen, kun isäni kuoli sydänkohtaukseen. Se on elämäni suurin menetys. Tämän vuoksi ajattelen kuolemaa joka päivä. Kannatan keskiaikaista kehotusta ”Memento mori!”, muista kuolevasi. Se ei ole synkistelyä, vaan sen tosiasian muistamista, että kuka tahansa voi kuolla koska tahansa. Kun muistaa kuoleman olemassaolon, se nostaa elämän arvoa. Olen myös oppinut elämään epävarmuuden kanssa, kun tajusin, että mitään varmuutta ei ole.
Tärkeintä elämässä on löytää jokin merkitys omalle elämälleen, oli se sitten vaikka luonnonsuojelu, tasa-arvon puolesta taistelu, eteläsaamen kielen elvyttäminen tai lampaiden hoito – mikä tahansa juttu, minkä vuoksi haluaa elää. Kun elämällä on merkitys, se tuplaa fyysiset ja psyykkiset voimavarat. Ilman merkitystä ihminen on helpommin vietävissä.
Rakastan nukkumista. Nukun yhdeksän tuntia joka yö. Uneni eivät ole kummoisiakaan, enkä usein edes muista niitä, mutta nukkuminen on hirveän tärkeää. Työtä ja vapaa-aikaa en pysty erottamaan, kaikki on minulle yhtä samaa meininkiä.
Ajattelemme helposti, että kehitys on eteenpäin menoa, mutta aina on menty myös taaksepäin. Ihmiskunnan historia on ollut eteenpäin ja taaksepäin menoa. Mikään saavutettu ei ole pysyvää laatua.
Ihmislajin kohtuuttomuus ja maapallon tuhoaminen aiheuttavat sen, että elämänasenteeni on synkkä. Osaan silti keventää sitä huumorilla. En ole pessimisti. Mutta huumorini ei ole mitään vitsejä, vaan sisäistä huumoria pääni sisällä.
Pidän ihmisestä ja luotan yksityiseen ihmiseen, mutta ihmiskuntaan luottoni on todella heikko. Ihminen lajina on tuhonnut tämän maapallon, se on maapallon vaarallisin peto. Se, miten olemme kohdelleet eläimiä ja koko luontoa, on täysin anteeksiantamatonta. Silti haluan uskoa, että vielä voidaan jotain pelastaa.
Teksti Leena Raivio, kuva Pekka Mustonen
