Eeva

Roope Salminen: "Isä on ollut minulle suurin tuki läpi elämäni"



Roope Salminen: "Isä on ollut minulle suurin tuki läpi elämäni"

Menestyksen aallonharjallakin Roope Salminen pitää jalat tiukasti maassa. Hän tietää, että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Isä on ollut Roopen tärkein tuki niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.
Teksti Eeva toimitus

Joskus aikuiseksi kasvaa yhdessä hetkessä. Tavallisessa, verkkaisessa iltapäivässä, kun yksi lause kääntää koko elämän ylösalaisin. Silloin aika ja paikka katoavat. Mieli ei hyväksy totuutta. Tietoa siitä, että pahin on tapahtunut.

Parhaan ystävän kuoltua jäi koulun käytäville kävelemään yksinäinen, hoikka hahmo. Päänsä siiliksi ajellut nuori, jonka oli vaikea saada elämästään otetta. Tuo poika oli näyttelijä-muusikko Roope Salminen, 25.

”Menetin parhaan ystäväni kuusitoistavuotiaana. Olin muuttanut juuri omilleni, ja koko elämä oli edessä avoinna. Meillä oli ystäväni kanssa selkeät yhteiset unelmat ja suunnitelmat. Mutta sitten kaikki meni toisin”, Roope Salminen sanoo ja nojaa käsiinsä levy-yhtiön tummassa kokoushuoneessa.

Vaikka nuori mies elää menestyksekästä unelmavuottaan, suosio ei ole noussut hänellä päähän. Ehkä syy on menneisyydessä. Elämänkokemuksissa, joiden jälki ei katoa.

”En muista paljon lukioajoista. Puoli vuotta meni sumussa. Olin aika yksinäinen, sillä samoihin aikoihin toinen paras ystäväni, Sasu Paakkunainen, lopetti lukion.”

”Ystäväni kuolema on elämäni rankin kokemus. En ollut sen jälkeen enää sama poika kuin ennen. Tajusin oman kuolevaisuuteni, ja ymmärsin uudella tapaa vastuun teoistani. Siihen hetkeen loppui lapsuuteni”, Roope Salminen miettii.

Jotenkin elämä kulki kuitenkin eteenpäin ja Roope raivasi pikkuhiljaa tietä kohti omaa elämää.

”Isä on ollut minulle suurin tuki läpi elämäni. Hän on kasvattanut minut. Olen oppinut isältä paljon elämästä. Esimerkiksi sen, että joskus asiat satuttavat ja ne saavat sattua. Jossain vaiheessa taas helpottaa ja eteen tulee jotain tosi hyvää”, Roope sanoo ja katsoo sympaattisesti kohti.

Uusi perhe

Äiti ammutaan kuoliaaksi. Neljävuotias Roope tuijottaa televisiokuvaa ja vieressä sohvalla istuvaa äitiään ihmeissään. Kyseessä on televisiosarja Kadonnut veljeni, jossa Roopen äiti Minna Turunen näyttelee.

”Ei siitä jäänyt traumoja, mutta muistan hetken kirkkaana. Se opetti vahvasti eron faktan ja fiktion välillä”, Roope sanoo.

Äidin luona Helsingissä Roopea odotti aina seikkailu. Niin poika sen itse muistaa. Meno äidin kanssa oli enemmän kaverillista, koska äiti ja poika tapasivat toisiaan vain joka toinen viikonloppu.

”Äiti on nuorekas ja mielikuvituksekas, hauska ja villi tyyppi. Äidin kanssa hengasimme huvipuistoissa. Äidille oli tärkeintä, että oli kivaa.”

Tampereella poika eli sen sijaan arkea. Siellä hän asui alkuun kahdestaan isänsä, näyttelijä Eppu Salmisen kanssa, kunnes kuvioihin tulivat mukaan isän uusi puoliso, näyttelijä Riitta Havukainen ja tämän tytär Katariina.

“Olin silloin neljävuotias, ja minusta oli mahtavaa saada siskopuoli. Tulimme alusta saakka hyvin juttuun. Vuotta myöhemmin syntynyt Santtu on minulle myös maailman tärkein ihminen”, Roope kertoo.

Riitan kanssa Roopelle rakentui erityinen yhteys.

”Riitta on ollut tärkeä äitihahmo. Kutsun häntä edelleen äidikseni. Nykyisinkin, kun ahdistaa ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle, menen hänen luokseen.”

Tampereelta Roopen mieleen ovat jääneet kodin lisäksi läheinen leikkipuisto, Tampereen Työväen Teatteri ja vuoropäiväkoti. Roopea huvittaa, miten jo päiväkodissa vallitsi tarkka hierarkia. Oli kovikset ja kauniit tytöt, ja tietysti myös nörtit, joihin Roope laskee itse kuuluneensa.

”Päiväkodin pihalla oltiin pusuhippaa ja kaivettiin katinkultaa. Hoitajat lukivat meille iltasatuja ja antoivat yksilöllistä huolenpitoa. Vaikka isä yritti viettää kaiken mahdollisen vapaa-aikansa kanssani, yksinhuoltajana hänen oli kuitenkin paiskittava paljon töitä. Olen hyvästä hoitopaikasta valtavan kiitollinen.”

“Isä on ollut fiksu kasvattaja”

Lapsesta saakka Roopelle on ollut selvää, että hänellä on kaksi kotia. Koska hän ei ollut koskaan elänyt ydinperheen arkea, hän ei osannut kaivata sitä.

”Vanhemmat hoitivat asiat hyvin. Jos jotain skismaa oli, se ei näkynyt minulle.”

”Isä on ollut fiksu ja oikeudenmukainen kasvattaja, empaattinen ja läsnäoleva. Hän on minulle kaikki kaikessa, pitänyt aina huolta ja rakastanut juuri tällaisena kuin olen”, Roope miettii.

Miksi en uskalla puhua tytöille? Tämän kysymyksen kanssa teini-ikäinen Roope painiskeli pari vuotta, ennen kuin löysi siihen ratkaisun.

”Olen pohjimmiltani ujo eikä minulla ole koskaan ollut älyttömästi kavereita. Muutimme lapsuudessani usein, ja äidin luona vietin paljon aikaa itsekseni. Leikin turtleseilla vielä viidennellä ja piirsin kotona itsekseni sarjakuvia yläasteella.”

”Kai yritin teininä kätkeä epävarmuuteni pellen roolin taakse. Muilla oli jo tyttöystäviä, mutta minä esitin, ettei sellainen edes kiinnostanut. Todellisuudessa en uskaltanut lähestyä tyttöjä”, Roope tunnustaa.

Lopulta Roope tajusi ajatella asiaa tytön näkökulmasta. Hän ymmärsi, ettei kohtelias lähestyminen ehkä olisikaan vastakkaisesta sukupuolesta vastenmielistä.

Yhdeksännellä luokalla hän viimein uskaltautui tytön juttusille ensimmäisen humalansa siivittämänä. Hauskaa oli, niin kauan kuin Roopen muistikuvat kantavat. Mutta seuraavan päivän krapula aiheutti nuorukaiselle muutaman vuoden kammon alkoholiin.

”Faija neuvoi, ettei kannata juoda, mutta muistutti, että jos kuitenkin juon, voin tulla aina kotiin. Siinä näkyy faijan järkevyys ja inhimillisyys. Hän tiesi, missä mennään ja tunsi kaikki kaverini."

Nykyisen menestyksen keskellä isä on kehottanut nauttimaan, mutta välttämään liikaa juhlimista. Isän neuvoja Roope on kunnioittanut aina.

”Isä pyysi minulta teininä yhtä asiaa. Sitä, etten ala polttaa tupakkaa. Sen lupauksen olen pitänyt”, Roope kertoo.

Roope on nähnyt läheltä, miten helposti elämä voi luisua väärille raiteille.

”Lapsena mutsi oli minulle tosi hyvä äiti. Minua ei haitannut, vaikka miesystävät tulivat ja menivät. Lapsuudessani äiti ei ollut koskaan humalassa.”

”Äiti tykkäsi lukea sarjakuviani ja kannusti piirtämään niitä lisää. Se oli minulle tärkeää. Nykyisin äiti painii omien ongelmiensa kanssa”, poika sanoo mietteliäänä.

“Kaverit valmistuvat ja saavat lapsia. Itse vellon vielä ja mietin sitä, mitä elämältä oikein haluan”, Roope myöntää.

Suositumpi kuin koskaan

Elämän hienoin minuutti. Sen Roope koki yhdessä Koirat- yhtyeensä jäsenten kanssa allekirjoittaessaan levytyssopimuksen keväällä 2014. Samppanjat korkattiin ja ystäviä halattiin. Nyt tuosta päivästä on vierähtänyt melkein kolme vuotta, ja yhtye on suositumpi kuin koskaan.

Roopen päivät on buukattu täyteen aamusta iltaan. Onneksi vanha lukiokaveri Sasu ryhtyi miehen manageriksi ja alkoi hallita Roopen kalenteria.

Roope on ollut mukana perustamassa Klubiteatteria, joka järjestää esityksiä Helsingin keskustassa Virgin Oil -ravintolan tiloissa. Roope vastaa illan esityksen tekniikasta ja järjestyksestä, kömpii sitten asunnolleen soittamaan kitaraa, kunnes nukahtaa.

”Teen tällä hetkellä käytännössä seitsemää duunia yhtä aikaa. Vapaa-aikaa ei ole. Minun on oltava yritykseni Hook Finlandinkin puolesta jatkuvasti tavoitettavissa.”

Menestys itsessään ei ole Roopelle niin tärkeää. Eivät palkinnot, tilinauha tai ruutuaika. Tärkeintä ovat ystävät ja perhe, työssä saavutettu hyväksyntä.

”Jos olisin saavuttanut tämän kaiken yksin, tämä tuntuisi tuskin miltään. On mahtavaa saada jakaa nämä asiat parhaiden kavereideni kanssa yhdessä.”

”Julkisuudessa näyttää ehkä siltä, että kaikki on tullut nopeasti ja helpolla. Todellisuudessa olen tehnyt hillittömästi töitä viimeiset kymmenen vuotta.”

“Minut on vihdoin hyväksytty”

Takana on seitsemän reputusta Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa. Kymmeniä hylkäyksiä erilaisista produktioista. Epäonnistumisten jälkeen nyt tuntuu hienolta.

”Sisälläni huutava musta aukko on täyttynyt. Koen, että olen löytänyt oman paikkani teatteri- ja musiikkimaailmassa. Minut on hyväksytty”, pikkupojasta saakka näyttelijän työstä haaveillut Roope iloitsee.

Läpimurto oli kiinni yhdestä puhelusta. Soitosta, jonka Eppu Salminen teki pojalleen keväällä vuonna 2015. Yleensä isä ei puutu poikansa elämään, mutta nyt Eppu kehotti Roopea tarttumaan tarjottuun paikkaan Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

”Olin kieltäytynyt ohjelmasta jo kahteen kertaan, mutta faija sai minut pyörtämään päätökseni. Hän kysyi minulta, kumpaa harmittelen enemmän, sitä että joku toinen nuori kundi ottaa tämän ja nousee suosioon vai sitä, että joku yksittäinen kollega tulee joskus nälvimään viihdeohjelmasta jotain.”

Niin Roope lähti mukaan, ja tie tähtiin avautui. Warnerin tuotantojohtaja Asko Kallonen on kehottanut ottamaan ilon irti, sillä toista mahdollisuutta tuskin tulee. Niin Roope on tehnytkin. Tiedostaen silti koko ajan, että suosio voi romahtaa hetkenä minä hyvänsä.

”Ensi vuonna paikallani on taas uusi tyyppi ja oma naamani kyllästyttää. Saan silti nauttia täysillä. Kaikki isot unelmani ovat nyt toteutuneet”, Roope kiittää.

“Toivotan äidille kaikkea hyvää”

Isä on seurannut poikansa menestystä Roopen mukaan ilolla ja ollut yhä tukena tarvittaessa joka hetki. Isä ja poika soittelevat toisilleen miltei päivittäin. Roope tykkää käydä myös peuhaamassa uuden pikkusiskon ja -veljen kanssa, jotka isä ja hänen puolisonsa, käsikirjoittaja Kaisa Kuikkaniemi ovat saaneet.

Oman biologisen äitinsä kanssa Roope ei sen sijaan ole puhunut useampaan vuoteen.

”Ei minulla ole mitään hampaankolossa. Äidin elämäntilanne on sellainen, että voin vain toivottaa hänelle kaikkea hyvää”, Roope sanoo viitaten lehdissä uutisoituihin äidin päihdeongelmiin.

Viime vuosina äidin tilanne on huonontunut. Se painaa ajoittain pojan mieltä.

”Jos tilanne joskus paranee ja äiti haluaa, olen mielelläni taas yhteyksissä. Toivon sitä, erityisesti hänelle itselleen”, Roope sanoo ja katsoo lenkkareihinsa ennen kuin jatkaa:

”Mutta tiedän myös, ettei ihmistä voi pelastaa, jos hän ei itse halua pelastua.”

Menneisyys kulkee aina mukana, menestyksestä huolimatta. Se pysäyttää Roope Salmisen yhä edelleen elämän hienoissa, isoissa hetkissä. Silloin mieli palaa hetkeksi lukioaikoihin. Hetkiin, joissa kaikki suuret, yhteiset unelmat luotiin.

Tämäkin päivä, koko vuoden hienot saavutukset piti jakaa parhaan ystävän kanssa. Seistä täällä rinnatusten, kattona vain avara taivas.

Toimittaja: Tellervo Uljas

Kuvat: Milka Alanen

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 11/2015.

Julkaistu: 26.8.2016