Monitaiturina tunnettu Ronja Alatalo oli jo nuorena lapsitähti, joka kävi tv-sarjan kuvauksissa, kun kaverit kuluttivat koulun penkkiä.

Aloitin näyttelemisen Uusi päivä -sarjassa jo 16-vuotiaana ja olin siinä mukana koko lukioajan. Sikäli julkisuus ja esimerkiksi kaupassa tunnistaminen on minulle tuttua nuoruudesta asti. Ehkä se silloin oli isompi sokki, mutta nyt on ollut hämmentävää taas muistaa, että tällaista se to­siaan on. Ihmiset näkevät minut viikoittain televisiossaan.

Välissä elin rauhallisempaa elämää, ­kirjoitin ylioppilaaksi ja opiskelin tanssinopettajaksi. Mutta olen aina tykännyt ihmisten kohtaamisesta, olen utelias ja sydän auki. Minua ei haittaa yhtään, että minulle tullaan juttelemaan! Lähes poikkeuksetta kaikki kohtaamiset ovat todella mukavia. Toki siihen varmasti vaikuttaa se, millainen Hanne on hahmona. Pahiksena vastaanotto voisi olla erilainen.

Meissä on hämmentävän paljon samaa, iskä on usein tästä helisemässä. Meillä on samanlainen hymy, yhtäläisiä mielenkiinnon kohteita, samanlainen tapa olla ja äänessäkin on samaa. Olen papasta tällainen nuori feministiversio. Meillä on sama iloluontoisuus ja kannan papan tekemää työtä sekä perimää isolla ylpeydellä.

Tuntuu hyvältä kävellä­ ­joitakin samoja jalanjälkiä, mutta omissa korkokengissä. Pappa on aina sanonut, että ”lennä lintu lennä!”.

Olen tehnyt urani varrella kymmenen musikaalia, joten kai minua voisi kutsua lapsitähdeksi. Minulla on ollut vanhempieni lisäksi hyviä opettajia ympärilläni ja ihania ihmisiä, jotka ovat ottaneet koppia.

Olen ollut esimerkiksi aika vähän koulussa töiden vuoksi. Monet aikuiset ovat olleet apuna, ottaneet vaikka sohvalle nukkumaan, kun kotiin on ollut liian pitkä matka teatterinäytöksen päätteeksi.

Minusta on pidetty hirveän hyvää huolta ja kohdattu vaikeissa hetkissä. Se on siunaus enkä missään nimessä olisi tässä ilman ympäröivien ihmisten apua. Tiedostan miten monta vaaranpaikkaa tällaiseen elämään syntyy.

Sanon aina olevani tamperelainen tuntureiden tyttö, koska minulla on sukujuuria Pohjois-Norjassa. Meillä on Lapissa myös mökki, joten vietän siellä paljon aikaa. Luonto on kotini, jossa minun ei tarvitse olla kuin ihminen.

Olen rakentanut hyvän itsetunnon, vaikka sitä on paljon myös haastettu. Minulta on kysytty, miten olen näin menestynyt. ­Siihen vastaan, että olen yleensä ollut kaikkien työryhmien kouluttamattomin ja kokemattomin nuorin nainen. Se on tarkoittanut, että olen joutunut aina ensin muita uskomaan itseeni tosi paljon.

Olen yrittänyt mahtua vuosien ajan ­erilaisiin muotteihin balettimaailmasta alkaen. Olen oikein perinteinen kympin tyttö ja perfektionisti. Takanani on syömishäiriökin, sillä tanssiminen ja näytteleminen ajaa helposti muokkaamaan kehoa ja ajattelemaan millainen pitäisi olla. Sitten kun saavutin tavoitteeni, olinkin onneton – vaikka olin tehnyt kaiken oikein.

Kun ymmärsin sen, luovuin saavuttamattoman tavoittelusta ja päätin tehdä mikä hyvältä ­tuntuu. Jostain syystä se ei ole niin ihailtua tässä maailmassa.

Syksy 2020 oli käännekohta elämässäni. Yhtenä aamuna kun nousin sängystä, sykkeeni oli 200 lyöntiä minuutissa eikä laskenut muutamaan tuntiin. Kamelin selkä napsahti ja sillä matkalla olen edelleen. Olin melkein vuoden­ ­sairaslomalla.

Nykyään jo ajattelen, että uupuminen on parhaita asioita, mitä minulle on tapahtunut. Se pakotti katsomaan peiliin rehellisesti ja tajusin miten paljon valinnoilla on merkitystä. Päätän itse elämäni suunnan eikä kukaan tule pelastamaan ylisuorittamiselta.

Uupuminen uusii herkästi, ajattelen olevani kerran pohjaan palanut kattila. Kattilaa ei voi vaihtaa, mutta sillä pitää oppia tekemään ruokaa, ehkä hieman varovaisemmin.

Tuntuu hienolta voida toimia siltana ihmisten välillä, näyttää miten näen asiat tässä maailmassa ja tehdä vaikut­tajatöitä.

Olemme kaikki vaikuttajia omissa elinpiireissämme, sikäli en arvota kuka on tärkeämpi kuin toinen.

Moni kysyy, onko elämäni niin ihanaa kuin somessa. Oikeasti se on sata kertaa parempaa! Se on mottoni. Mikäli tilanne kääntyisi toisinpäin, että minulla olisi täydellinen some mutta tosi huono olo oikeassa elämässä – silloin mennään rajan yli. En halua pitää kulisseja yllä.

Myös naisten ja tyttöjen oikeudet ovat minulle valtavan tärkeitä ja käytän ­ääntäni heidän puolesta, joilla ei sitä ole. Tasa-arvo ja luonnonsuojelu myös.

Vihaan tiskaamista yli kaiken, en ymmärrä sitä. Minulla ei ole tiskikonettakaan. Muutama ihminen tietää missä pidän vara- avaintani, sillä minulle suurin rakkaudenosoitus on käydä tiskaamassa tiskini. Silloin itkettää onnesta.