Aamukahdeksan Helsingissä. Kun ihmismassat valuvat kohti työpaikkojaan, kirjailija Jari Tervo heräilee kotonaan. Hänen ei tarvitse välittää kellokorteista ja ruuhkabusseista. Hän tekee töitä kotona ja saa itse määritellä aikataulunsa.

Pariakymmentä menestyskirjaa ei kuitenkaan olisi syntynyt vapaudesta nauttien ja boheemielämää viettäen. Romaanin kirjoittaminen on Tervon mukaan kiinni päättäväisyydestä ja tahdonvoimasta.

Tänäänkin, 22. marraskuuta aamupäivällä, syntyy uutta tekstiä, tulevan romaanin ensiliuskat. Edessä on iso urakka, ja Tervo hehkuu tyytyväisyyttä.

– Kirjoittaminen vaatii suunnitelmallisuutta ja täsmällisyyttä, ja hyödynnän kaikki minussa olevat virkamiesmäiset hyveet. Vaikka kirjoittaminen ei innostaisi, kirjoitan silti. Mieluummin pidän vyöryn vauhdissa. Se on tärkeintä, Tervo kuvailee.

– Maailman suurin ja merkittävin inspiraatio on nimeltään deadline, ja asetan sen itselleni; tuohon ja tuohon mennessä sen pitää olla kertaalleen kirjoitettu ja tuolloin valmis. Siitä olen aina pitänyt kiinni.

Perheen pitää arjessa kiinni kohta 13-vuotias Kalle-poika.

– Viikonpäivät menevät sekaisin tällaisessa hommassa. Myös vaimoni Kati tekee töitä kotona, ja oikeastaan Kalle pitää meidät kiinni siinä, että nyt on maanantai ja niin poispäin.

Tervo rytmittää työpäiväänsä kahvilla ja tupakalla, ainakin toistaiseksi.

– Kun puoli liuskaa on kirjoitettu, menen parvekkeelle tupakalle – paitsi että lopetan tupakanpolton 7. joulukuuta. Sitten varmaan palkitsen itseni herkullisella omenalla.

Kirjailijan  vapaus Lapin taika Kalervo Palsan Paska mies

Kun näyttely särestöniemineen ja alariestoineen on koluttu läpi, Tervo suorittaa Stockmannilla päivän täsmätehtävän.

Vaimolle pitää hankkia joululahjaksi iPod, jonka mallin ja värin hän on määritellyt tarkasti.

Ohjetta noudatetaan. Fiksu mies tietää, milloin ei kannata sooloilla.

Tekeillä oleva romaani on kirjailijan mielessä koko ajan, eikä hän peittele innostustaan.

– Olen aina iloinen ja hyväntuulinen, kun romaani on kesken. Nyt alkavat Suomen hankalimmat kuukaudet: pimeää, kylmää, liukasta, jäistä. Silloin elämä on hankalaa ja tylsää, jos ei ole pitkää kirjoitusta kesken.

– Olen tietävinäni, mihin suuntaan menen, mutta olen valmis sivupoluille. Romaanin kirjoittaminen on kuin EU:n huippukokous: mitään ei ole sovittu ennen kuin kaikki on sovittu. Jos liuskalla 202 yhtäkkiä huomaan, että homma toimisi paremmin, jos toinen päähenkilö olisikin nainen, sitten sukupuoli vaihdetaan.

Itse kukin voisi ottaa oppia siitä, miten Jari Tervo suhtautuu tekeillä olevan työn virheisiin.

– Nautin siitä, kun käsikirjoitus on kertaalleen kirjoitettu ja alan lukea sitä: riemuitsen, eikä minua edes hävetä, että mitä sitä on tullut kirjoitettua – hienoa, että minä huomaan virheet eikä lukija!

Lounasaika  Ravintola  Kosmoksessa. Tarjoilijan ilmeisen vilpitön kysymys ravintolaan saapuvalta Tervolta kielii mieheen iskostetusta taiteilijarentun maineesta: ”Aiotteko myös ruokailla?”

Tervo tunnetaan, hyvässä ja pahassa. Siitä ei kirjailijan mukaan ole arjessa haittaa.

– Olen huomannut, että yli kuusikymppiset naiset ovat väestön radikaalein ja estottomin osa. He tulevat täysin ujostelematta ja kainostelematta, mistään välittämättä kertomaan mielipiteensä.

– Nyttemmin jo edesmennyt anoppini kertoi minulle aikanaan, kuinka mukavaa on olla vanha nainen: ei tarvitse välittää mistään mitään ja voi sanoa täsmälleen sen, mitä mieltä mistäkin on. Laajempienkin kansanjoukkojen olisi syytä käyttäytyä samoin, Tervo toivoo.

Suomalaisuuteen kuuluu, että negatiiviset asiat kerrotaan selän takana, nykyisin siis netin keskustelupalstoilla.

– Nettikeskustelupalstojen ruokottomuuksiin on ehdottomasti puututtava, mutta puuttuminen ei voi olla sitä, että ”näin ei saa sanoa”. Aivan varmasti saa sanoa, Tervo painottaa sananvapauden merkitystä.

– Pikkuisen voisi kuitenkin kerätä rohkeutta. Jos ihmisten tekemisiä, ulkonäköä, elintapoja ja työtä haukutaan, pitäisi olla sen verran miestä tai naista, että kertoo asiansa omalla nimellään. Jos joku kertoo, että Tervo on paskahousu ja pelkuri, arvostan todella paljon enemmän, kun allekirjoittajana on Matti Virtanen Kiteeltä eikä nimimerkki ”Tarkkailija susirajan takaa”.

Tervon perheen tähti on Kalle, sen isä auliisti myöntää.

– Hommat järjestellään Kallen mukaan. Kun Kalle palaa koulusta kotiin, poikaa halataan ja tervehditään nykyslangilla ”mo”, annetaan ruokaa ja teetetään läksyt. Jos kokeet eivät paina päälle, Kalle lukee, katsoo Simpsoneita tai piirtää. Isä ja äiti hoitelevat iltaisin meilejä. Yhdeksältä mennään nukkumaan ja kerrotaan, että rakastetaan.

– Tiesimme Katin kanssa jo etukäteen, että aika Kallen kanssa kuluu nopeasti, koska olimme jo yli nelikymppisiä Kallen synnyttyä. Kalle on vanhaksi äijäksi asti meidän pikku poikamme, mutta olemme aina kohdelleet häntä – koska hän on fiksu poika – oikeastaan vähän vanhempana kuin hän onkaan.

Tervon julkisuus ei jälkikasvua haittaa.

– Uutisvuotoakin on tehty kauemmin kuin Kalle on elänyt. Hän on syntynyt siihen tilanteeseen, että faija tunnetaan, eikä se ole iso asia. Kalle tosin ymmärtää, että joku voi kiinnittää huomiota: ”Isä – älä imitoi Whole Lotta Loven riffiä julkisella paikalla.”

Päiväkirjassa Kallellaan Jari Tervo kirjoittaa kauhukuvastaan (31.7.1999): ”Että minä jonain aamuna kurkistan Kallen sänkyyn, kumarrun lähemmäs, koska en kuule hengitystä.”

Jotkut asiat eivät koskaan muutu. Tiistai 22. marraskuuta 2011 päättyy Tervon perheessä kuin tuhannet aiemmat.

– Menen meistä viimeisenä nukkumaan, puoliltaöin. Viimeiseksi yöllä kuuntelen hetken Kallen oven takana.