Eeva

Kirjailija Risto Isomäki: ”Nuorena uskoo olevansa oikeassa – Asiat ovat mustia tai valkoisia, ja niiden haluaa muuttuvan nopeasti”

Kirjailija Risto Isomäki: ”Nuorena uskoo olevansa oikeassa – Asiat ovat mustia tai valkoisia, ja niiden haluaa muuttuvan nopeasti”
Kirjailija Risto Isomäki muuttui aiempaa nöyremmäksi, kun hänen isänsä sai sairauskohtauksen ja kamppaili selviytymisestään. ”Pitää pystyä muuttamaan kantaansa, jos siihen on hyvät perusteet”, Risto sanoo. Uudessa romaanissaan hän kirjoittaa merenneidoista.
Julkaistu: 21.11.2020

Susipari. Kirjailija Risto Isomäki pitää sanasta paljon. Hän on ollut Jaana Airaksisen kanssa yhdessä 23 vuotta. He olisivat voineet jatkaa edelleen susiparina, mutta nyt he ovat kuitenkin olleet jo kaksi vuotta virallisesti aviopari.

Siihen on syynsä.

Risto kertoo, että hänen isänsä kuoli kahdeksan vuotta sitten. Sen jälkeen myös äidin elämänhalu alkoi hiipua.

”Äiti harmitteli usein, että emme olleet naimisissa, ja vihkimisestämme tuli vähitellen hänen viimeinen toiveensa. Vähän pihtasimmekin naimisiinmenoa, että äidillä olisi mitä odottaa, ettei hän luovuttaisi.”

”H. C. Andersenin satu teki minuun aikoinaan vaikutuksen, ja olen kauan halunnut kirjoittaa merenneitoromaanin.”

Kaksi vuotta sitten Riston äiti sai vakavan keuhkokuumeen. Hän oli 82-vuotias ja näytti siltä, ettei hän eläisi enää kauan.

”Niinpä hankimme Malmin kirkkoherralta pikaisesti vihkimisluvan ja järjestimme vihkiäiset muutaman päivän päästä äidin sairaalahuoneessa.”

Tilaisuus oli vaatimaton ja kaunis. Seuraavana päivänä Riston äiti nukkui pois.

”Luulin tietäväni, kuinka sitoutuneita olemme, mutta yllättäen tuntuu varsin kivalta olla naimisissa. Virallinen leima jollain tavalla vahvistaa suhteen itsestäänselvää vakavuutta.”

Tapaamme pariskunnan Hangon-kodissa, vuosi sitten hankitussa vanhassa omakotitalossa. Ennen heitä siinä asuivat veljekset, jotka olivat merimiehiä ja ehtivät seilata yhdeksän kertaa maapallon ympäri.

”Meillä ja pikku purtilollamme on kovat paineet”, Risto sanoo ja viittaa pihalla trailerissa olevaan veneeseensä.

Sitten hän osoittaa talon seiniä ja kertoo, että niissä on pienistä mineriittilaatoista koostuva vuoraus.

”Materiaali on nykyään halveksittu, mutta se suojaa rakenteita kastumiselta ja pienentää talon energiankulutusta merkittävästi.”

Risto haluaisi päällystää seinän ohuilla piioksidiaerogeeli-levyillä.

”Materiaali on tiettävästi tehokkain tarjolla oleva lämmöneriste. Yritän selvittää, soveltuisiko erään Nasan start up -yrityksen myymä sisäseinäeriste myös ulkoseiniin.”

Riston mielessä pyörii jatkuvasti keskeneräisiä asioita. Pöytälaatikossa odottaa viimeistelyä kuusi puolivalmista romaania.

Unelmia ei kannata lykätä

Aviovaimo on haastattelupäivänä Helsingissä, jossa pariskunnalla on vielä koti. Bromarvissa on kollektiivinen kesämökki, jossa he eivät ehdi juurikaan olla, mutta siellä on iso osa heidän kirjoistaan.

Lisäksi on Riston vanhempien jättämä, Asikkalassa sijaitseva kesäpaikka, jonka suhteen päätökset ovat vielä tekemättä. Pienimpänä muttei vähäisimpänä on laavakivimökki Picon saarella Portugalille kuuluvilla Azoreilla.

”Menimme sinne ensimmäisen kerran vuonna 2014. Sekä oma isäni että Jaanan isä olivat kuolleet kaksi vuotta aiemmin, ja ajattelimme, että unelmia ei kannata lykätä. Halusimme nähdä sini- ja sillivalaita sekä kaskelotteja. Pico on myös maisemallisesti omaa luokkaansa.”

Pariskunta on viettänyt Picolla sen jälkeen kuukauden joka kevät, tätä kevättä lukuun ottamatta.

Harmaavalaita Picolla ei valitettavasti ole, sillä ne hävitettiin Atlantilta sukupuuttoon jo muinaisten roomalaisten aikana. Nykyisin niitä tavataan vain Tyynenmeren puolella.

Risto Isomäen asenne on iän myötä entistä optimistisempi. Eniten positiivisuutta ja onnellisuutta ovat lisänneet puoliso Jaana ja tämän lapset.

Valaiden uteliaisuus on arvoitus

Harmaavalaat kiinnostavat Ristoa erityisesti. Niiden ihmistä kohtaan tuntema uteliaisuus on suuri arvoitus. Isoilla ja viisailla nisäkkäillä on osansa myös Riston juuri ilmestyneessä jännitysromaanissa Vedenpaisumuksen lapset.

”Onko joillakin esivanhemmillamme voinut olla yhteistä historiaa harmaavalaiden kanssa? Voisivatko ne tunnistaa muinaisen yhteyden?” Risto pohtii.

Teos palaa osittain vuonna 2005 ilmestyneen, palkitun Sarasvatin hiekkaa -kirjan maisemiin ja tapahtumiin, mutta päällimmäisenä siinä on kuitenkin niin sanottu vesiapinateoria.

Teorian mukaan ihminen on erinäköinen kuin muut kädelliset siksi, että jossakin evoluution vaiheessa heidän kantamuotonsa on joutunut sopeutumaan osittaiseen vesielämään.

H. C. Andersenin satu teki minuun aikoinaan vaikutuksen, ja olen kauan halunnut kirjoittaa merenneitoromaanin.”

Risto miettii, miksi ihmisen kyky uida ja sukeltaa on niin hyvä. Ja miksi muutamalla prosentilla meistä on edelleen syntyessään jäänteitä räpylöistä.

”Minulla on aika hyvä muisti, jota olen yrittänyt harjoittaa ja pitää yllä. Rakennan asioista mielessäni pensaita ja puita haaroineen ja juurineen.”

Hän ei usko siihen, että ihmistä edeltävät lajit olisivat miljoonia vuosia sitten käyneet läpi vesiapinavaiheen ja viettäneet ison osan ajastaan vedessä. Teoria kuitenkin toimii, jos oletetaan, että nykyihminen on itse eräänlainen meriapina, jonka ylisuuret aivot alkoivat kehittyä juuri vesielämässä.

”Toivon, ettei kukaan tämän kirjan luettuaan enää kuvittele, että merenneidot tai meri-ihmiset ovat pelkkää tarua. Me kaikki olemme heidän jälkeläisiään.”

Kirja on fiktiota, mutta Risto tunnetaan siitä, että hän ujuttaa tarinoihinsa paljon tietoa – yleensä ilmastonmuutoksesta ja biologiasta mutta myös historiasta, tekniikasta, kemiasta, insinööritieteistä ja energia muodoista.

”Ei kannata kirjoittaa romaania, ellei toivo, että se vaikuttaa ihmisten ajatteluun.”

Risto arvostaa ihmisessä eniten suoruutta ja rehellisyyttä.

Auttamisen halu kirkastui lukiossa

Jo alle kouluikäisenä Risto päätti, että hänestä tulisi kirjailija. Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Tarzan-kirjat ja Tex Willer -sarjakuvat tekivät häneen vaikutuksen. Hiukan vanhempana häntä kiinnostivat tieteelliset ja kansainväliset asiat.

Risto alkoi kirjoittaa ja sepitellä omia tarinoitaan salaa koulutuntien aikana. Koulu ei sytyttänyt, vaikka tiedonjano oli suuri. Lukioaikana hänelle kirkastui, että hän haluaa auttaa maailman köyhiä.

”Menin Tampereelle opiskelemaan yhteiskuntatieteitä ja sekaannuin saman tien prosenttiliikkeeseen ja Nestlé-boikottiin. Olen aina etsinyt kampanjoita ja projekteja, jotka näyttävät olevan strategisesti tärkeitä.”

Kiitettyjen romaanien ja tieteiskirjojen lisäksi mies on vuosien varrella kirjoittanut myös lukuisia lehtijuttuja ja kolumneja. Tuotteliaisuuden yksi salaisuus on, että kirjailija ei viihdy sosiaalisessa mediassa eikä juuri katso televisiota.

”Olen sitoutunut hakemaan totuuden lisäksi tasapainoa asioiden välillä. On tärkeää, että ihminen on aidosti valmis muuttamaan mielipidettään, jos siihen on syy.”

”Minulla on aika hyvä muisti, jota olen yrittänyt harjoittaa ja pitää yllä. Rakennan asioista mielessäni pensaita ja puita haaroineen ja juurineen.”

Oppimista nopeuttaa, että nykyisin suuren osa faktoista voi tarkistaa netistä.

”Toki monet tutkimukset esimerkiksi 1900-luvun puolivälistä ja sitä kauempaa voivat jäädä pimentoon, koska ne ovat vain kirjoissa ja kansissa. Huomasin tämän, kun etsin tietoa espanjantaudista.”

Järjestelmällisyys varmistaa tehokkuuden: on työtunnit, on rentoutumisaika ja seitsemän–kahdeksan tuntia yöunta.

”Käytän alitajuntaa tietoisesti hyödykseni. Tutustun hankalaan aineistoon illalla ja jätän asiat muhimaan mieleeni.”

Ristoa on turhaan houkuteltu politiikkaan. ”En osaisi valita ryhmääni, sillä näen hyviä piirteitä kaikkien puolueiden toiminnassa. Ehkä se johtuu altistumisestani intialaiselle sivilisaatiolle.”

Gandhilainen ajattelija

Risto on huolestunut keskustelukulttuurista, joka on liukunut vaarallisella tavalla heimo ajatteluun. Tiettyjen ihmisten kuuluu ajatella tietyllä tavalla, ja vastapuolen argumentit ja näkemykset tyrmätään isona pakettina.

Omaa aatemaailmaansa hän kutsuu hiukan gandhilaiseksi: Vastapuolta pitää kunnioittaa ja kuunnella. Kun tunnistaa ristiriidat ja niiden syyt, voi etsiä myös yhdistäviä tekijöitä.

”Olen sitoutunut hakemaan totuuden lisäksi tasapainoa asioiden välillä. On tärkeää, että ihminen on aidosti valmis muuttamaan mielipidettään, jos siihen on syy”, Risto kertoo.

Myös eriäviä mielipiteitä pitää kuunnella, sillä oudoiltakin kuulostavissa perusteluissa voi olla jotain kannatettavaa.

”On ilahduttavaa, jos toinen ihminen edes hetkittäin ymmärtää, mitä tarkoitat.”

Nuorena aikuisena Riston maailmankuva ja ajatus ihmiskunnan tulevaisuudesta olivat aika pessimistisiä. Siihen maailmaan ei sopinut lasten hankkiminen. Hän ei nähnyt itseään isänä.

”Nykyisin olen aiempaa optimistisempi. On olemassa monia kehityssuuntia ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, millainen maailma jää meidän jälkeemme.”

”Toivon, ettei kukaan tämän kirjan luettuaan enää kuvittele, että merenneidot tai meri-ihmiset ovat pelkkää tarua.”

Köyhyys koskettaa

Positiivista asennetta ja onnellisuutta Riston elämässä on lisännyt eniten elämänkumppani Jaana sekä tämän lapset.

Kukka ja Vilma ovat minulle kuin omia lapsia, hyvin läheisiä. Pieneltä osin ehkä myös siitä hyvin surullisesta syystä, että heidän oma isänsä on kuollut.”

Kun Jaana ja Risto alkoivat seurustella, tytöt olivat neljä- ja kuusivuotiaita. Nyt lapset ovat jo aikuisia, ja samalla kun Risto on nähnyt tyttöjen kasvavan, hänen oma asenteensa on muuttunut aiempaa toiveikkaammaksi.

Risto yrittää listata, mitkä muut asiat ovat muokanneet hänen ajatteluaan vuosien varrella: nuoruuden matkat maihin, joissa oli köyhyyttä – Bangladeshiin, Meksikoon ja Intiaan – sekä sen jälkeiset matkat. Ajatuksia on muokannut sekin, että köyhyys koskettaa yhä enemmän myös länsimaita.

Ilmastonmuutokseen liittyvien projektien, kirjojen ja hyvien kohtaamisten lisäksi tärkeitä vaikuttajia ovat olleet omat vanhemmat.

Risto Isomäen asenne on iän myötä entistä optimistisempi. Eniten positiivisuutta ja onnellisuutta ovat lisänneet puoliso Jaana ja tämän lapset.

Mielessä tuntuu tyhjä tila

Kun Risto oli nuorempi, hän oli aika etäällä vanhemmistaan. Silloin tuntui, että heillä oli isoja mielipide-eroja.

”Konfliktit tasoittuivat, kun sain lisää elämänkokemusta ja toisaalta myös vanhempani alkoivat ymmärtää minun ajatteluani aiempaa paremmin. Eri sukupolvet soveltavat arvojaan erilaisessa maailmassa, jolloin samat arvot näyttäytyvät erilaisina.”

Nyt kun hänen äitinsäkin on kuollut, mielessä tuntuu usein tyhjä tila.

”Ajattelen, että kertoisin tästä äidille tai isälle, ja sitten tajuan, että enää en voi. Minulla on kyllä pikkusisko, mutta olemme molemmat aikuisia orpoja.”

Vanhempien eläessä Risto yritti pitää huolta, ettei asioita olisi jäänyt puhumatta.

”En tosin älynnyt käydä läpi heidän tavaroitaan silloin, kun vanhempani vielä elivät. Kun nyt olen raivannut heidän jäämistöään ja katsellut vanhoja esineitä ja valokuvia, tajuan, että haluaisin tietää tarinoista niiden takana.”

Risto uskoo, että hänellä on itse asiassa aika samanlaiset perusarvot kuin vanhemmillaan.

”Olen pyrkinyt kohti totuutta, kuten hekin.”

”En ole enää niin kärsimätön kuin nuorena ja olen tietoisesti yrittänyt muuttua aiempaa nöyremmäksi.”

Kärsimättömyyden tilalle nöyryys

Riston isä oli reumalääkäri, ja perhe asui monessa eri paikassa: Turussa, Vetelissä, Kokkolassa ja pisimpään Heinolassa.

”Metsä oli meidän yhteinen projektimme. Hankin isän kanssa metsätiloja – niitä on Pertunmaalla, Ranualla, Pelkosenniemellä ja Savukoskella – ja kokeilimme erilaisia metsänhoidon malleja. Teimme esimerkiksi koealoja, jotka liittyivät haavan ja koivun kasvattamiseen tukkipuiksi Etelä-Lapissa asti.”

Riston ensimmäiset metsämuistot liittyvät lapsuuteen. Hän keräsi nelivuotiaana lähimetsästä risuja ja teki niistä dinosauruksia.

”Myöhemmin kiipesin mummolassa puuhun lukemaan. Siellä sain olla rauhassa.”

Nykyisin hän miettii metsiä ja niiden suojelua monelta kannalta. Öljyn käyttöä pitäisi korvata paitsi aurinkosähköllä myös puista saatavalla energialla, ja metsillä on tärkeä tehtävä myös hiilinieluna sekä luonnon monimuotoisuuden takia.

"Nuoruuden intoon liittyy myös paljon ylimielisyyttä."

Yksityisen ihmisen tärkein luonnonsuojelupäätös liittyy kuitenkin ravintoon.

”Kaikkien ei tarvitse ryhtyä vegaaneiksi, mutta pitäisi tavoitella kohtuutta. Jokainen voisi vähentää eläinperäisten tuotteiden syöntiä ja välttää tehokasvatettua lihaa.”

Kalastukseen ja metsästykseen Risto suhtautuu melko ymmärtäväisesti.

”Jos olisin peura ja minun pitäisi valita metsästäjän luoti tai susi, varmasti valitsisin ensimmäisen.”

Jossain vaiheessa Risto oli ryhtymässä täysvegaaniksi, mutta sittemmin hän on ottanut hieman takapakkia.

”Suosin luomutuotteita, käytän hiukan kananmunia sekä luomujuustoa ja syön kalaa silloin tällöin, jos sitä tarjotaan. Olen kuitenkin yli yhdeksänkymmentä prosenttisesti vegaani.”

Viime kevät ja kesä ovat tarjonneet Ristolle mahdollisuuden itsetutkiskeluun. Hän täyttää ensi vuonna kuusikymmentä vuotta eikä ole enää sama radikaali maailmanparantaja kuin kaksikymppisenä.

”Nuorena aktivismi on väistämättä kärsimättömämpää kuin aikuisena. Nuorena uskoo olevansa oikeassa. Asiat ovat mustia tai valkoisia, ja niiden haluaa muuttuvan nopeasti. Nuoruuden intoon liittyy myös paljon ylimielisyyttä.”

Vuosien myötä Risto on ymmärtänyt, että ihmiset katsovat asioita eri perspektiiveistä.

”En ole enää niin kärsimätön kuin nuorena ja olen tietoisesti yrittänyt muuttua aiempaa nöyremmäksi.”

”Olen nähnyt unissani ja myös valveilla ollessani tuhansia kertoja, kuinka isäni putoaa veteen ja pelkään, että hän kuolee siihen.”

Rokote ylimielisyyttä vastaan

Risto kertoo tärkeästä kokemuksesta viisitoista vuotta sitten. Oli syksy, ja hän oli isänsä kanssa laittamassa vanhaa kalastajavenettä talviteloille, kun isä yllättäen kaatui ja tipahti hyiseen mereen.

Risto ei tiedä, kuinka hän onnistui saamaan isänsä ylös vedestä. Sen hän muistaa, että isä näytti kuolevan hänen syliinsä. Hän sai kuitenkin tilattua ambulanssin, ja isä pääsi kuin pääsikin ajoissa sairaalaan ja selviytyi hengissä.

Pelastus oli kylmä vesi. Kyseessä oli nimittäin aivoverenvuoto, mutta kylmyys tyrehdytti vuodon ja vähensi sen tuottamaa vahinkoa.

”Olen nähnyt unissani ja myös valveilla ollessani tuhansia kertoja, kuinka isäni putoaa veteen ja pelkään, että hän kuolee siihen.”

Risto syytti tilanteesta itseään.

”Mietin, että kunpa en olisi pyytänyt isääni auttamaan tai olisinpa huomannut, että hänellä oli tasapaino-ongelmia tai jospa minulla ei olisi ollut venettä. Vaikka läheiseni vakuuttivat, että syy ei ollut minun, ajatukset piinasivat pitkään.”

Nyt Risto tajuaa, että tapahtuneella oli myös hyviä seurauksia. Tärkeintä oli, että isä selviytyi ja sai elää sairauskohtauksen jälkeen vielä kahdeksan vuotta.

Isän ja pojan välit lähenivät viimeisinä vuosina entisestään. Mikä tärkeintä, Riston oma asenne muuttui merkittävästi nöyremmäksi.

”Kokemus pani minut pohtimaan, mikä on todella tärkeää ja millainen ihminen oikeastaan olen. Sain tehokkaan ylimielisyys rokotuksen.” ●

Kirjoita meille

  • Millaisia ajatuksia lukemasi herätti? Haluaisitko jakaa ne lukijoittemme kanssa?
  • Kirjoita osoitteeseen eeva@a-lehdet.fi tai Eeva, Kirje lukijalta, 00081 A-lehdet.
  • Voit käyttää nimimerkkiä, mutta kerro nimesi ja osoitteesi: ne jäävät toimituksen tietoon.

Haastattelu on ilmestynyt Eevan numerossa 9/2020.

Kommentoi »