Apu

Ringa Ropo: "Pahimman tuskan jälkeen pitää miettiä keinoja, joiden avulla pääsee eteenpäin."

Ringa Ropo: "Pahimman tuskan jälkeen pitää miettiä keinoja, joiden avulla pääsee eteenpäin."

"Olen sitä mieltä, että lapset eivät opi kävelemään, jos he eivät myös kaadu."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Ihminen ei tule toimeen ilman unelmia. Unelmat antavat suuntaa polulle, jota kannattaa kulkea. Minä voisin laittaa jääkaapin oveen kesämökin kuvan ja tehdä valintoja, jotka vievät mökkiä kohti. 

Puolitoista vuotta sitten aloin varastaa itselleni omaa aikaa ja rakastaa itseäni uudelleen. Nykyisin jääkaappimme oven lukujärjestykseen on merkattu päiviä, jolloin äiti tekee omia juttujaan.

Tuntuu hyvältä olla viisikymppinen, jota luullaan kolmekymppiseksi. On pilkettä silmäkulmassa ja vireystilani on ihan erilainen kuin 23 kiloa painavampana.

Äitini oli viisas ihminen. Vaikka hän joutui jo nuorena angiinan jälkitautina saamiensa sydänvaivojen takia sairauseläkkeelle, hän ei antanut periksi. Äidille sydänleikkauksen tehnyt lääkäri sanoi minulle, että äidin kohdattuaan hän ymmärtää, mistä olen perinyt sisuni.

Olen sitä mieltä, että lapset eivät opi kävelemään, jos he eivät myös kaadu. Omille 18-, 15- ja 12-vuotiailleni olen korostanut sitä, että ongelmia ei kannata jäädä kauheasti mutustelemaan. Pahimman tuskan jälkeen pitää miettiä keinoja, joiden avulla pääsee eteenpäin.

Esikoispoikani Juhon menettäminen muistutti minua raaimmalla mahdollisella tavalla siitä, että lapset ovat vain lainaa. 

Teinieni kanssa pidän tärkeänä sitä, että syömme kaikki neljä saman pöydän ääressä. Perjantait ovat elokuvailtojamme.

Viime vuosina ei ole kulunut montakaan iltaa, jolloin en olisi katsonut Frendejä ennen nukkumaanmenoani. Kutsun sarjaa iltasadukseni. Tapa lähti liikenteeseen, kun minulla oli avioeroni jälkeen vaikeaa.

Olen pohjimmiltani aika ujo, mutta näytteleminen on ollut aina salainen haaveeni. En ole varmaan edes osannut sanoa nuorimmalle tyttärelleni, kuinka ylpeä olen hänen harrastuksestaan. Harrastajateatterissa olevalle ystävälle olen kertonut, että voisin tulla esittämään edes kiveä. 

Minua on kutsuttu luonteeltani pirskahtelevaksi. Olen iloinen ja positiivinen, mutta en päästä ihmisiä helposti lähelleni. Vakavan puoleni näytän vain harvoille. He saavat minusta todellisen ystävän.

Minulla on kaksoisrooli kahden vanhimman lapseni äitinä ja valmentajana. Joskus mietin, että olisi ihanaa vain nauttia äitinä katsomossa, mutta valmentajana puhun nuorilleni aikuisten oikeasti. Taustanikaan takia en pystyisi valmentamaan muuten kuin tosissani.

Urheilu on todella hyvä elämänopettaja. Epäonnistumisista saa onnistumisiakin enemmän rakennuspalikoita tulevaan, ja ihminen joutuu kuitenkin kilpailutilanteisiin myös muussa elämässä.

Esikoiseni mielestä minulla on mahdottoman kovat mieskriteerit. Itse korostan sitä, että miehen olisi ehdottoman tärkeää saada minut nauramaan. Toistaiseksi olen tyytynyt käymään leffatreffeillä.

Tulee aika, jolloin muutkin lapseni lähtevät kotoa ja se täytyy hyväksyä. Olen kiitollinen, että saan vielä nauttia heidän seurastaan, ja pyrin kasvattamaan heidät mahdollisimman hyvin.

Teksti Leila Itkonen, kuva Petri Mulari

Julkaistu: 14.10.2016