Apu

”Siinä oltiin käsittämättömän äärellä, vaikka olin toiminut poliisina jo 15 vuotta" – Kaakkois-Aasian tsunami muutti KRP:n rikostutkija Niko Rantsin elämän

”Siinä oltiin käsittämättömän äärellä, vaikka olin toiminut poliisina jo 15 vuotta" – Kaakkois-Aasian tsunami muutti KRP:n rikostutkija Niko Rantsin elämän
Rikostutkijan raskas työ saattaa kuormittaa parhaimmankin ammattilaisen. Osa poliiseista purkaa stressiä kirjoittamalla rikosromaaneja. Tähän joukkoon liittyy keskusrikospoliisin Niko Rantsi esikoiskirjallaan.

Se oli suurin suomalaisiin kohdistunut katastrofi sitten sotavuosien. Kello 7.58 tapaninpäivänä vuonna 2004 Intian valtameren pohjan mannerlaatoista toinen ponnahti rajusti ylös viitisen metriä ja työnsi vesimassat liikkeelle. Ne laskeutuivat takaisin mereen ja synnyttivät aaltoliikkeen, joka eteni 800 kilometrin tuntivauhdilla.

Thaimaan Khao Lakin turistirantaan iski kolme jättiaaltoa klo 9.30 noin 170 metrin sekuntivauhdilla. Suurin aalloista oli kymmenmetrinen. Ne huuhtoivat mennessään kaiken rannalla olleen: ihmiset, palmut juurineen, tiellä kulkeneet bussit. Aaltojen mentyä rannalla ei ollut jäljellä kuin kasa betonipylväitä ja tiiliä.

Thaimaan tsunamionnettomuudessa kuoli 178 suomalaista, heistä 173 saatiin tuotua kotiin. Vain viisi uhria, yksi aikuinen ja neljä lasta, jäivät kadoksiin. Suomi oli uhrien lukumäärän perusteella kolmanneksi eniten kansalaisiaan onnettomuudessa menettänyt valtio.

Aina kun suomalaisvainajia tuotiin sinkkiarkuissa kotiin Helsinki–Vantaan lentokentälle, heitä oli muiden viranomaisten mukana vastassa omaispoliisi Niko Rantsi keskusrikospoliisin uhrintunnistamisyksiköstä: tuolloin 35-vuotias rikostutkija, joka oli työskennellyt KRP:ssä vasta vuoden.

– Siinä oltiin käsittämättömän äärellä, vaikka olin toiminut poliisina jo 15 vuotta. Se jakoi virkaurani kahtia, ennen tsunamia ja sen jälkeen, keskusrikospoliisin henkirikostutkintalinjalla työskentelevä rikosylikonstaapeli Niko Rantsi muistelee nyt.

Rikosylikonstaapeli Niko Rantsin uran merkittävimpiä työtehtäviä on ollut tsunamiuhrien omaispoliisina toimiminen.

Maailman suurin operaatio

Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofi synnytti maailman suurimman onnettomuusuhrien tunnistamisoperaation.

Ensimmäinen suomalaisuhri kotiutettiin tammikuun 10. päivänä 2005, ja rikostutkija Niko Rantsi nimitettiin juuri perustettuun omaispoliisiryhmään. Hänen työkseen tuli omaispoliisina pitää yhteyttä uhrien etsimistä ja tunnistamista tekevien viranomaisten sekä surevien omaisten välillä.

Rantsi puhui omaisten kanssa puhelimessa päivittäin tuntikausia – joskus kotona omassa kylpyhuoneessaankin, ettei perhe kuulisi – ja lähetteli sähköposteja pyynnöstä vaikka viikoittain.

Moni omainen oli omaispoliisin herkästä työotteesta kiitollinen, ja yksi heistä muistaa uhrintunnistuksen porukkaa joulukortilla vielä tänä päivänäkin, viisitoista vuotta onnettomuuden jälkeen.

"Sitä voi pitää ihmeenä, jos joku on joutunut niiden vesi- ja rojumassojen keskelle ja selvinnyt siitä. Uimataidolla ei siinä tehnyt mitään."

Työ kesti lopulta puolitoista vuotta, ja se vaikutti Rantsiin syvästi.

– Siinä mentiin jo aika syvällä, osasin kaikki uhrien nimet ulkoa. Se oli rankkaa, mutta myös palkitsevaa, ja jos johonkin on sitouduttu, se tehdään loppuun asti kunnolla, Rantsi kertoo.

Omaispoliisi soitteli omaisille, kertoi etsintöjen ja vainajien tunnistamisen etenemisestä, kyseli tuntomerkkejä ja palautti omaisuutta. Kohtasi omaiset vainajien kotiuttamistilaisuudessa ja laati kuolemansyyn tutkintapöytäkirjoja.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö läheisineen selvisi Thaimaan tsunamista lyhtypylvääseen kiipeämällä.

– Sitä voi pitää ihmeenä, jos joku on joutunut niiden vesi- ja rojumassojen keskelle ja selvinnyt siitä. Uimataidolla ei siinä tehnyt mitään, Rantsi toteaa hiljaa.

Tsunamin uhrien omaisten kanssa Rantsi puhui puhelimessa päivittäin tunteja, joskus omassa kylpyhuoneessaan, ettei perhe kuulisi.

Uran raskain vaihe

Tsunamityöstä tuli Rantsin uran raskain, henkisesti kuormittavin vaihe. Vasta kauan työn loputtua hän pystyi ymmärtämään, missä oikein oli ollut mukana.

Vuonna 2015 hän hakeutui poliisien valtakunnalliseen posttraumatyöpajaan ja toimii nykyään yhtenä pienryhmäkeskustelujen vetäjänä.

Vertaistukeen perustuvassa työpajassa poliiseilla on mahdollisuus puhua työnsä traumaattisista tilanteista ja vuosien aikana kasautuvan stressin kuormasta turvallisessa ympäristössä toisille poliiseille ja ammattiauttajille.

"Se yhteenkuuluvuuden tunne, jota posttraumatyöpajassa koin, vetää vieläkin ihon kananlihalle."

– Ajattelin, että ei se työpaja varmaan ollut minulle tarkoitettu, kun en ollut työssä edes hengenvaarassa. Mutta vuonna 2015 yksittäinen työtehtävä kuormitti yhtäkkiä niin paljon, että työpajassa huomasin olevani niin oikeassa paikassa, Rantsi kertoo.

Poliisin henkisestä hyvinvoinnista huolehtimisessa on menty isoja askeleita eteenpäin, Rantsi kehuu. Jokaisella poliisilaitoksella on omat jälkipuintiohjaajansa, ja nyt Suomen pelastuslaitoskin on kokeillut ensimmäistä kertaa valtakunnallista posttraumatyöpajaa.

– Se yhteenkuuluvuuden tunne, jota posttraumatyöpajassa koin, vetää vieläkin ihon kananlihalle. Vaikka jokaisella on oma urapolkunsa, olemme kaikki silti poliiseja ja ymmärrämme toistemme sielunelämää.

Tsunamiprojektin henkinen kuormittavuus valkeni Rantsille vasta jälkikäteen.

Työstä 90 prosenttia tuntuu jälkikäteen turhalta

Onneksi Rantsin työpäivät eivät aina ole yhtä raskaita kuin Thaimaan suuronnettomuuden jälkityö. Henrikostutkintalinjalla työskentelevänä hänen tyypillinen työtehtävänsä voi olla esimerkiksi henkirikoksen tai kadonneen henkilön tapauksen tutkiminen paikallispoliisin rikostutkijoiden kanssa.

Turha kuvitella, että suomalainen keskusrikospoliisi kävelee takki auki rikostutkintapaikalle ja ottaa ohjat nurisevalta paikallispoliisilta, kuten television amerikkalaisissa rikossarjoissa nähtävät Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI:n tutkijat usein tekevät, Rantsi huomauttaa.

– Paikallistuntemus on paikallispoliisilla, eikä kysymys ole ammattitaidosta, vaan resursseista. Pisimmillään olen tutkinut yhtä rikosta puolitoista vuotta yhtäjaksoisesti. Meidän kiire keskusrikospoliisissa on erilainen kuin paikallispoliiseilla, ja olemme onnekkaita, kun voimme paneutua asioihin, Rantsi selittää.

Kadonneiden henkilöiden etsintä on usein niin pitkäjänteistä, ettei paikallispoliiseilla ole aikaa uhrattavaksi. Jotkut niistä saattavat paljastua henkirikoksiksi.

"Työni palkitsevimpia hetkiä ovat ne, kun vainaja löytyy omaisten helpotukseksi tai saamme jutun ratkaistua."

Hankalimmissa katoamistapauksissa ei välttämättä ole edes rikospaikkaa, vainajaa, tekijää, motiivia tai tekovälinettä, joista tutkinnan aloittaisi.

– Se vaatii pitkää pinnaa ja uskoa tutkintaryhmän tekemiseen, sillä alkutilanteesta on pitkä matka lainvoimaiseen tuomioon. 90 prosenttia meidän työstä näyttää jälkikäteen turhalta, mutta ilman sitä ratkaisevan 10 prosentin työmäärää jutut eivät koskaan ratkeaisi. Työni palkitsevimpia hetkiä ovat ne, kun vainaja löytyy omaisten helpotukseksi tai saamme jutun ratkaistua.

Rikosylikonstaapeli Rantsi ei myönnä tulleensa kyyniseksi, vaikka kohtaakin päivittäin työssään ihmisen pimeämmän puolen seurauksia.

Niko Rantsi haluaa uskoa hyvän voittoon.

– Haluan uskoa, että hyvä voittaa aina. Käsittämättömiä asioita tapahtuu, ja ihminen voi olla julma, mutta hyvyyteen pitää uskoa.

Suomalaisen Sorjonen-televisiosarjan autistisia rikostutkijoita tai kirjailija Agatha Christien luoman Herculen Poirot’n kaltaisia poikkeuslahjakkuuksia rikostutkinnan kentältä ei löydy, Rantsi vakuuttaa.

– Rikostutkinta on joskus samanlaista kuin kirjan kirjoittaminen: en aktiivisesti ajattele mitään, mutta yhtäkkiä autossa keskellä Kehä III:a saan ajatuksen, että pitää tarkistaa jokin asia kirjassa tai töissä.

Omaispoliisina toimiminen Aasian tsunamiuhrien tunnistamistyössä edellytti myös paljon paperitöitä. – Kullakin kotiutetulla vainajalla oli oma mappinsa, joka saatettiin pöytäkirjamuotoon, rikosylikonstaapeli Niko Rantsi kertoo.

Kirjan julkaisuun oli kova kynnys

Rikosylikonstaapeli Rantsin uusin haaste on heittäytyminen romaanikirjailijan elämään. Kustannusyhtiö Tammi julkaisi viime kuussa hänen esikoiskirjansa Sinun puolestasi vuodatettu.

Kirjoittaja on rikosromaanissaan pyrkinyt kuvaamaan totuudenmukaisesti muun muassa murhatutkintaa ja niitä haasteita, joita poliisit päivittäisessä työssään kohtaavat.

– Päähenkilöksi nousee järjestyspoliisi Veli-Matti Suojanen, mutta hänen ympärillään on myös useita muita henkilöitä, joista kirjoitan. Isyysteema vilahtaa kirjassa monessa kohdassa, samoin ystävyys.

Romaanin kirjoittamista Rantsi oli ajatellut etäisesti siitä asti, kun hänen Poliisi kertoo -kirjasarjaan kirjoittamansa 17 tapauskertomusta julkaistiin itsenäisenä teoksena Rikospoliisin silmin vuonna 2014.

– Oli kova kynnys julkaista teos, jota lukevat muutkin kuin lähipiiri. Kamppailin sen ajatuksen kanssa, että mitä kaikki ajattelevat, ja mietin, että olisipa hienoa kirjoittaa romaani – no, ehkä sitten eläkkeellä, Rantsi muistelee.

Rantsi kirjoittaa koko ajan myös työssään rikostutkijana. Tekstin laadulla on iso merkitys, koska se tulee oikeusistuimen käyttöön.

Aiheita repussa 30 vuoden uran varrelta

Haave toteutui kuitenkin paljon aikaisemmin kuin kultaisina eläkevuosina. Rantsi osallistui rikoskirjailija Tapani Baggen dekkarikurssille kaksi vuotta sitten, ja se oli menoa. Bagge kannusti oppilastaan kirjoittamaan kirjan, samoin ystävät ja tuttavat.

Turun puukotusisku kesällä 2017 keskeytti Rantsin kirjoittamishaaveet: hänestä tuli Suomen ensimmäisen terroristisessa tarkoituksessa tehdyn iskun päätutkija, ja tapaus vei työaikaa puoli vuotta.

Mutta kesällä 2018 Rantsilla oli vihdoin tilaisuus jäädä töistä pois neljäksi kuukaudeksi, ja hän sulkeutui kirjastoon kirjoittamaan kirjaansa. Hänen suureksi yllätyksekseen valmiista käsikirjoituksesta tarjottiin nopeasti kustannussopimusta keväällä 2019.

– Kirjoitan työssäni koko ajan, ja esimerkiksi rikostutkinnan pöytäkirjoissa moni asia voi olla itsestäänselvää poliiseille, mutta teksti pitää tehdä ymmärrettäväksi esimerkiksi myös käräjäoikeudelle. Tekstin laatu on tässä työssä todella tärkeää, kun kaikki tarkastelevat kirjoittamiamme tekstejä, kuten terrorismitutkinnassa, Rantsi huomauttaa.

Virkakielen vangiksi hän ei selvästikään ole jäänyt, sillä romaani valmistui, ja poliisiystävä luki tekstin vielä läpi asiavirheiden varalta.

– Kirjoittamista auttavaa aihevarastoa minulla on repussa 30 vuoden työkokemuksen verran. Pidän kirjoittamisesta. Se on tietyllä tavalla myös terapeuttista, vaikka se saattaa kuulostaa erikoiselta.

Kirjoittaako rikostutkija-kirjailija jo seuraavaa kirjaansa; saako Veli-Matti Suojasen tarina jatkoa?

– Lähdin kirjoittamaan yksittäistä kirjaa, mutta kustantamo toivoo pitkäaikaisempaa yhteistyötä. Esikoiskirjani loppuu kuulemma niin, että se huutaa jatkoa, Niko Rantsi hymyilee arvoituksellisesti.

Lähde: Kirsi Aalto, Jorma Hautala ja Niko Rantsi (toim.): Poliisit ja papit tsunamityössä, Kirkkohallitus 2006.

Niko Rantsi

  • Syntynyt: Oulussa vuonna 1968.
  • Työura: poliisina vuodesta 1990, siirtyi keskusrikospoliisiin vuonna 2004. Toimii rikosylikonstaapelina KRP:n henkirikostutkintalinjalla.
  • Asuu: Espoossa perheensä kanssa, harrastaa kilpauintia ja ulkoilua koirien kanssa.
  • Ajankohtaista: Esikoisromaani Sinun puolestasi vuodatettu (Tammi 2020) julkaistiin toukokuussa. ”Kirjan nimi liittyy tarinaan, se ei ole varsinaisesti raamatullinen.”
Julkaistu: 2.6.2020
Kommentoi »