Valtiovarainministeriö (VM) on linjannut, mitä Suomessa pitää seuravaaksi tehdä: Talouskuri on pantava muun politiikan edelle. Menoja pitää leikata miljardeilla. VM on kuin kokoomus steroideilla. Ja niin se voi ollakin, koska virkamiesten ei tarvitse pelätä, että kansalaiset suuttuvat ja näyttävät heille vaaleissa ovea.

Ministeriön tekemää poliittista priorisointia kutsutaan talouden tasapainottamiseksi. Siihen ei sovi, että kasvaneisiin menoihin haettaisiin tasapainoa tulopuolelta, eli veroista. VM ei halua päättää vain tavoitetta vaan myös säännöt. Niiden mukaan veroihin ei saa koskea.

Leikkauksilla ei nähdä olevan huonoja vaikutuksia. Se pahoinvointi, joka näkyy nykyisissä sairaustilastoissa, koulukyselyissä, ennenaikaisina eläkkeinä ja itsetuhoisuutena, johtuu kai sitten muusta. Ehkä suomalaiset vain ovat nykyään niin klesoja.

VM:n asiantuntijat ovat kokeneita ja koulutettuja. Mutta talouspolitiikka ei ole luonnontiedettä. Vaatimus talouden tasapainosta tai tietystä velka-asteesta ei ole luonnonlaki. Se on ihmisten rakennelma, ja taloustieteen sisällä velka on kiistelty aihe.

Suomea on kutsuttu hyvinvointivaltioksi. Valtio on ollut kansalaisia varten ja auttanut heitä. Kansalaiset ovat kantaneet kortensa kekoon tekemällä työtä ja maksamalla veroja. Talouskasvu ja tuottavuus ovat olleet välineitä hyvinvoinnin parantamiseksi.

Mutta eetos on muuttunut. Yhteiskunta on alkanut toimia kilpailun logiikalla. Valtion roolina on ensi sijassa valvoa talou­dellisen kilpailun pelisääntöjen noudattamista, kirjoittivat tutkijat Arttu Saarinen, Suvi Salmenniemi ja Harri Keränen vuonna 2014. He kävivät läpi hallitusohjelmat vuodesta 1979 alkaen ja huomasivat, miten hyvinvointiin suhtautuminen oli muuttunut. Hyvinvointivaltio oli alkanut tarkoittaa sitä, että valtio voi hyvin, viis ihmisistä.

Vielä 1980-luvulla haluttiin talouskasvua kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Mutta 1990-luvun puolivälistä alkaen ajattelu kääntyi päinvastaiseksi. Myöhemmissä hallitusohjelmissa halutaan valtion kilpailukyvyn olevan mahdollisimman hyvä, ja väline siihen ovat hyvinvoivat kansalaiset. ”Hyvinvointivaltion käsite saa uuden muodon: keskeisintä on valtion hyvinvointi.”

Kehitys on vuoden 2014 jälkeen mennyt vielä pidemmälle. Näyttää siltä, ettei kansalaisten voinnilla ei ole enää edes välinearvoa. Tärkeintä, että VM saa tilikirjat ojennukseen.

Kilpailun, uusiliberalismin ja valtion palvelemisen ihanne on lähtöjään oikeistosta, mutta se on levinnyt tehokkaasti. Myös sosiaalidemokraattien johtamat hallitukset ovat olleet valmiit asettamaan valtion kansalaisten edelle. Kenen pitäisi päästä valtaan, että hyvinvointi kohenisi? Hoivakriisiä ei auttanut pätkääkään, että oli vasemmistovetoinen hallitus.

Populisteja äänestetään protestina, mutta turhaan. Laitaoikeisto on rikkonut hegemoniaa monin (karmivin) tavoin. Enää ei tarvitse allekirjoittaa ihmisoikeuksia tai edes evoluutioteoriaa. Mutta vallitsevaa talouspolitiikan kehystä eivät populistitkaan riko.

Suomi on rikas maa, mutta hyvinvointipalvelut rapautuvat. Käynnissä on hoivakriisi, mielenterveyden kriisi ja ihmisten yhteiskuntaan luottamisen kriisi.

”Olemme menossa sata kilometriä tunnissa päin helvettiä. Käsillä on laaja-alainen kokonaiskriisi, johon poliitikot eivät ole heränneet”, sanoo sosiologian professori Suvi Salmenniemi nyt. ”Pusketaan etenpäin, vaikka perus tuotannontekijöistä, eli ihmisistä, ei saa enää mitään irti.”

Lisäksi ihmiset ovat menettäneet luottamuksensa politiikkaan.

Ja valitettavasti luottamuksen menetykselle on pohjaa. Äänestäjien kannat eivät nimittäin heijastu harjoitettuun politiikkaan. Kun ruotsalainen tutkimusryhmä tarkasteli kahdeksaa Länsi-Euroopan maata, se havaitsi, ettei talouspolitiikka muuttunut, vaikka valta vaihtui. Syyksi tutkijat arvelivat talouden kansainvälistymistä. Esimerkiksi Euroopan unionilla on yhteiset taloussäännöt, ja myös kansainväliset suuryritykset ja sijoittajat vaikuttavat talouspolitiikkaan.

Jos kevään vaalien jälkeen harmitellaan alhaista äänestysaktiivisuutta, voi miettiä VM:n valtaa. Olisi reilua, että äänestämällä voisi vaikuttaa myös talouspolitiikkaan.

Riikka Suominen on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.