Image

Riikka Suomisen kolumni: Lehdistö on säilyttävä voima – ja ilmastokriisin maailmassa se on ongelma

Riikka Suomisen kolumni: Lehdistö on säilyttävä voima – ja ilmastokriisin maailmassa se on ongelma
Miksi lehdistö ei pidä muutoksista? Yksi syy lienee, että Suomessa päällikkötoimittajat kuuluvat poliittisen eliitin kanssa samaan verkostoon. Tutkimus on osoittanut, että heillä on, puoluetaustasta riippumatta, sama käsitys yhteiskunnallisista ongelmista ja niiden mahdollisista ratkaisuista, Riikka Suominen kirjoittaa.
Julkaistu: 29.6.2021
Välillä sorrun nostalgiaan ja suren uutisia perinteisten pullapuotien, kuten helsinkiläisten Ekbergin ja Hopian, täysremonteista. Mutta lehdistön muutosvastarinta menee vielä paljon pidemmälle. Edes pikamuotiliikkeet eivät saisi muuttua.
Kun vaatejätti H&M ilmoittaa sulkevansa Aleksanterin­kadun liikkeensä Helsingissä, murehtii Hesari keskustan näivettyvän. Ja kun kävelyä halutaan lisätä, varmistelee lehdistö että jäähän jokainen autokaista sijoilleen.
Journalismi on nykyisellään säilyttävä voima. Se on ongelma, kun ekokriisin torjumiseksi yhteiskunnan pitäisi rivakasti muuttua. Mutta kun julkkismeteorologi pyöräilee, syö kasviksia ja välttää shoppailua, julistaa Ilta-Sanomat hänen elävän äärimmäisessä askeesissa.
Suomalainen media sitoutuu periaatteessa ilmaston suojeluun. Mutta kun keinoja päästöjen alentamiseen esitetään, alkaa populistinen poru.
"Päätoimittajayhdistys on ehkä viimeinen paikka, josta tässä maassa lähtee vallankumous. Olin itse sen jäsen neljä vuotta."
Miksi lehdistö ei pidä muutoksista? Yksi syy lienee, että Suomessa päällikkötoimittajat kuuluvat poliittisen eliitin kanssa samaan verkostoon. Tutkimus on osoittanut, että heillä on, puoluetaustasta riippumatta, sama käsitys yhteiskunnallisista ongelmista ja niiden mahdollisista ratkaisuista.
Ja tosiaan, päätoimittajayhdistys on ehkä viimeinen paikka, josta tässä maassa lähtee vallankumous. Olin itse sen jäsen neljä vuotta. Yhdistyksen kanssa vierailtiin aina hienoissa paikkoissa, kuten Kesärannassa, eduskunnan puhemiehen luona, Suomen pankissa ja metsäteollisuuden vieraana. Samoissa paikoissa käyvät juttukeikoilla myös toimittajat, mutta lehdistötilaisuuksissa haastetaan. Päätoimittajien reissuilla oltiin yhtä porukkaa isäntien kanssa.
Lehdistön toiminnan taustalla, jonkinlaisena agendojen agendana, on pyrkimys säilyttää yhteiskunnan status quo. Kuten vuonna 2009 julkaistu Media vallan verkoissa -tutkimus sanoo: julkinen keskustelu voi olla kriittistä, mutta harvoin media edistää syvää rakenteellista muutosta.
Isoilla mediayhtiöillä on Suomessa jonkin verran valtaa. Miksi taho, jolla on valtaa, haluaisi vaarantaa sen?
"Kun opiskelin toimittajaksi 2000-luvun alussa Tukholman yliopistossa, suositteli opettaja meille, ettei toimittaja äänestäisi. Näin varmistuisi ammatillinen riippumattomuus."
Viime vuodet on puhuttu yhteiskunnan polarisaatiosta. Kehitys on hankala sekä kaupallisille mediataloille että Ylelle. Miten raportoida, jos kansalaisilla on eri käsitykset siitä, mikä on tärkeää, ja jopa siitä, mikä on totta.
Perinteisestihän journalismi on ylpeillyt sillä, ettei se ota puolia vaan kylmänviileästi kertoo, mitä tapahtuu. Kun opiskelin toimittajaksi 2000-luvun alussa Tukholman yliopistossa, suositteli opettaja meille, ettei toimittaja äänestäisi. Näin varmistuisi ammatillinen riippumattomuus.
Mutta entä jos puolueettomana pidetty media käytännössä vain pönkittää istuvaa valtaa? Näin sanoo tutkijatohtori Markus Ojala. Hänen mukaansa perinteinen uutisointi on pääosin kaikkea muuta kuin moniäänistä ja poliittisesti neutraalia. Sen sijaan valtavirtajournalismi on vuosikymmeniä tukenut keskusta-vasemmiston ja keskusta-oikeiston varaan rakentunutta liberaalia konsensusdemokratiaa.
Olkoon vallassa sitten lievästi oikealle tai lievästi vasemmalle kallistuva hallitus, isot talouslinjat pysyvät: globaalit markkinat päättävät, työtä pitää tehdä tehokkaammin ja rikkaiden menestys hyödyttää kaikkia.
Nyt laitaoikeisto on haastanut konsensuksen. Aiemmin rajatun kapean hiekkalaatikon viereen on radikaalioikeisto räjäyttänyt oman hiekkakuopan. Täälläkin voi leikkiä, se huutaa, ja moni, jolla ei ollut vanhalla laatikolla kivaa, kuulee kutsun.
"Naisten ja vähemmistöjen yleistyminen toimituksissa on paljastanut, että objektiivinen näkökulma onkin ollut valkoisen miehen näkökulma."
Anglosaksisissa maissa median näennäinen puolueettomuus aletaan kyseenalaistaa. Brittilehti The Economist kirjoitti viime kesänä toimittajien epäonnistuneen rotukysymysten käsittelyssä. Naisten ja vähemmistöjen yleistyminen toimituksissa on paljastanut, että objektiivinen näkökulma onkin ollut valkoisen miehen näkökulma.
Itse lisäisin, että valkoisen vakavaraisen miehen näkökulma. Tuore Cambridgen yliopiston tutkimus osoittaa, että amerikkalaisen, riippumattomana pidetyn talousjournalismin näkökulma on rikkaan vähemmistön näkökulma.
Yhteiskunnan varakkaimpia nykytilan betonointi varmasti miellyttää.
Riikka Suominen on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.
1 kommentti