Image

Riikka Suomisen kolumni: Kiittäminen suojatiellä on yhtä absurdia kuin jos lähikaupan myyjä hymyillen kiittäisi, kun et tällä kertaa ryöstänyt häntä

Riikka Suomisen kolumni: Kiittäminen suojatiellä on yhtä absurdia kuin jos lähikaupan myyjä hymyillen kiittäisi, kun et tällä kertaa ryöstänyt häntä
Lapsia neuvotaan, ettei kouluun saa kävellä lyhintä reittiä vaan turvallisinta. Ja viimeksi keväällä Helsingin seudun ympäristöpalvelut ohjeisti, että huonon ilmanlaadun vuoksi kannattaa välttää isojen katujen varrella kulkemista. Mieleen ei tullut käskeä ilmanpilaajia parkkiin, Riikka Suominen kirjoittaa.
Julkaistu: 30.9.2021

Onko syytä heilauttaa kättä kiitokseksi, kun autoilija jää odottamaan suojatien kohdalla? Vastaus on ei. Ei, vaikka pikku huomionosoitus kohottaisi tunnelmaa ja karistaisi suomalaista umpimielisyyttä.

Kiittäminen suojatiellä on yhtä absurdia kuin jos lähikaupan myyjä hymyillen kiittäisi, kun et tällä kertaa ryöstänyt häntä.

Tieliikennelaki määrää antamaan tietä jalankulkijalle, joka on ylittämässä tien. Autoilijan velvollisuus on tarkistaa, onko kävelijöitä näköpiirissä. Mutta kyseessä tuntuu olevan kevytlaki. Sitä voi noudattaa, jos on ”vastuullinen autoilija” ja ”kunnioittaa suojatietä”, mutta pakko ei ole. Suojatiehen suhtaudutaan kuin moraalikysymykseen.

Käytännössä laki toimii niin huonosti, että elokuussa helsinkiläinen poliisikin kutsui lehdessä suojatietä vaaran paikaksi. Niinpä koulunaloitusviikolla vanhemmat vahtivat suojateitä talkootöinä.

Eikä se ole ainoa liikenneturvaan liittyvä tehtävä, joka on yksityistetty vanhemmille. Ainakin Helsingin keskustassa alle 10-vuotiaita saatetaan harrastuksiin autojen pelossa. Ehkä se on auttanut, koska kävelijöitä kuolee liikenteessä aiempaa vähemmän. Silti edelleen taajamissa joka toinen autoilijan tappama kohtaa kuolemansa suojatiellä.

"Päästäisiin pitkälle, jos ammattilaiset hoitaisivat velvollisuutensa: poliisi valvoisi suojateitä ja pysäköinninvalvonta valvoisi jalkakäytäville ja suojateiden eteen parkkeeraamista."

Suomessa liikenteen turvallisuutta edistää Liikenneturva. Sen jäseninä on autoalaa ja vakuutusyhtiötä, jopa lastensuojelua ja lääkäreitä, mutta yhtään kävelyjärjestöä siellä ei ole. Ja miten voisi ollakaan, koska sellaista ei ole. Enemmistö ry, joka 1970-luvulla onnistui edistämään joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn asemaa, on näivettynyt minijärjestöksi.

Voi kuulostaa kummalta, että jokin niin arkinen kuin kävely tarvitsisi etujärjestön. Mutta toisaalta, onhan Hengitysliittokin…

Jos olisi Kävelyliitto, se voisi muistuttaa kulkutavan taloudellisesta potentiaalista, terveellisyydestä, ekologisuudesta ja vaikutuksesta lähidemokratiaan. Ehkä se lobbaisi suojatie­rakennelmia, joiden yli ei voisi kaahata katsomatta ympärilleen, ja vaatisi autoille maksimikoko- ja desibelirajoja.

Toisaalta ilman etujärjestöäkin päästäisiin pitkälle, jos ammattilaiset hoitaisivat velvollisuutensa: poliisi valvoisi suojateitä ja pysäköinninvalvonta valvoisi jalkakäytäville ja suojateiden eteen parkkeeraamista.

Parhaillaan on käynnissä moniakin kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmia. Muun muassa liikenneministeriö haluaa lisätä kävelyn osuutta kolmanneksella. Paperilla kävely onkin kotikaupungissani Helsingissä ensisijainen liikkumismuoto. Käytännössä kävelijät tulevat hierarkiassa heti jalkakäytävälle pysäköivien ja rakennustyömaiden jälkeen.

Lapsia neuvotaan, ettei kouluun saa kävellä lyhintä reittiä vaan turvallisinta. Ja viimeksi keväällä Helsingin seudun ympäristöpalvelut ohjeisti, että huonon ilmanlaadun vuoksi kannattaa välttää isojen katujen varrella kulkemista. Mieleen ei tullut käskeä ilmanpilaajia parkkiin.

"Ajattelin, että olkoon tämä kolumni paikka, jota autot eivät dominoi. Mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. En voi kirjoittaa kävelystä mainitsematta, mikä sitä vaikeuttaa."

Päätin etukäteen, että tämä kolumni käsittelisi kävelyä enkä puhuisi lainkaan autoista. Autot ottavat muutenkin valtavasti tilaa: paitsi kaduilla, myös mediassa. Melkein kaikissa päivälehdissä on niille omat sivut.

Tilan rohmuaminen hämärtää sen, että Helsingissä yhä harvempi omistaa auton, keskustassa vain vähemmistö. Ajattelin, että olkoon tämä kolumni paikka, jota autot eivät dominoi. Mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. En voi kirjoittaa kävelystä mainitsematta, mikä sitä vaikeuttaa. Autojen vuoksi kävely tapahtuu rumassa miljöössä ja metelissä. Kun kaupungissa on rajallisesti tilaa, liikennemuotojen välillä vallitsee nollasummapeli.

Tiedän kyllä, ettei nykymeno ole yksittäisen autoilijan vika vaan järjestelmän, joka on rakennettu yksityisautoilulle. En minäkään mene kävellen, kun minun ja jälkikasvuni oletetaan olevan futispelissä naapurikunnassa kello kahdeksalta lauantaiaamuna.

Mutta raivo autojen rakenteellista ylivaltaa kohtaan tekee sen, että minun on vaikea kiittää iloisena suojatiellä. Sorrettua ei hymyilytä.

Riikka Suominen on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.

3 kommenttia