
Red Nose Companyn ihanat klovnit ovat taas vauhdissa! Tällä kertaa kyseessä ovat Babylon (Minna Puolanto) ja Ré (Hanna Seppä), jotka tulivat tutuksi kehutusta Babylon – klovni vallankahvassa -esityksestä (2018). Siinä tähti oli Babylon. Nyt esiin astuu hänen palvelijansa Ré, ja nähdään RÈvolution.
Valokeilan saanut Ré haluaisi tulla nähdyksi, mutta ei oikein tiedä, miten. Hän lukee arvostettuja ajattelijoita, mutta ei osaa siteerata heitä. Hän luo musiikkia, mutta siinäkin ajatus katkeaa. Huomion keskipisteenä oleminen ei olekaan kovin helppoa, etenkin kun Babylon ei oikein osaa asettua avustajan rooliin vaan hakeutuu huomaamattaan keskiöön.
Hauskuuttamisen ohessa käsitellään isoja teemoja, kuten (länsimaisen) nykyihmisen syyllisyydentunnetta, johon liittyvät oleellisesti vaikkapa säilyketomaattitehtaan riistämät siirtotyöläiset ja ilmastoahdistus. Varsinaisen asioihin puuttumisen sijaan klovnikin osaa vain peitellä ongelmia, jopa aivan konkreettisesti. Tomaattimurskan verenpunaisuus kulkee teemana läpi koko esityksen, vauhdikasta Kevätuhria myöten.
Myös valta on tärkeä teema. Sitä ja sen jakaantumista pohditaan eri tavoin, esimerkiksi siinä, miten Ré on valmis vaikka mihin saadakseen rahaa.
Isojen aiheiden ohessa Révolution tuo elävästi rantabaaritunnelman marraskuiseen Suomeen. Huumoria löytyy vaikkapa siitä, miten eri tavoin "otatko lisää" voidaan ymmärtää. Ajatusten lisäksi esityksestä jää päähän ihana ranskankielinen kasarihitti Voyage voyage, ja ranskalainen kepeys viipyy myös katsojassa esityksen jälkeen.
Révolutionia esitetään loppuvuosi Helsingin Kanneltalossa. Ensi vuonna se siirtyy kiertämään Suomea, ja esityksiä nähdään esimerkiksi Lahdessa ja Porissa.