Apu

Pala linnun elämää: rengastus on paitsi luonnossa oleilua, myös tärkeää tutkimus- ja suojelutyötä

Pala linnun elämää: rengastus on paitsi luonnossa oleilua, myös tärkeää tutkimus- ja suojelutyötä
Suomen linnut tunnetaan hyvin, sillä vapaaehtoiset rengastajat ja tarkkailijat ovat seuranneet niitä systemaattisesti vuosikymmeniä. Heräsimme Hangossa ennen auringonnousua rengastamaan.
Julkaistu: 22.4.2022

Sunnuntain aamuaurinko kimaltelee pienessä alumiinirenkaassa, jonka Aleksi Lehikoinen kiinnittää lattapihdeillä talitiaisen jalkaan. Lehikoinen pitää lintua tukevasti. Linnun pää on etu- ja keskisormen välissä. Lintu pysyy rauhallisena. Jämäkkä ote on tarpeen, ettei lintu pääse pyristelemään liikaa ja näin mahdollisesti vahingoittamaan siipiään, Lehikoinen kertoo.

Olemme Suomen mantereen eteläisimmässä pisteessä, Hankoniemen kärjessä sijaitsevalla Hangon lintuasemalla rengastamassa lintuja. Nyt maaliskuun puolivälissä tahti on leppoisa, Lehikoisen virittämiin rengastusverkkoihin on tarttunut viikonlopun aikana kymmenkunta talitiaista. Sunnuntaiaamun aikana renkaan jalkaansa saavat myös pari Ukrainan värejä kantavaa sinitiaista sekä mustarastas ja keltasirkku.

Nuori sinitiainen päätyi verkkoon ja rengastettavaksi. Sinitiaiset muodostavat talitiaisten ja pyrstötiaisten kanssa Hangon lintuasemalla eniten rengastetun kolmikon.

Talitiaisista iso osa talvehtii Suomessa, mutta osa tekee satojen kilometrin muuttomatkan Ruotsiin, Baltiaan tai Saksaan asti. Hanakimpia muuttajia ovat nuoret naaraat, vanhat koiraat taas pysyttelevät useimmiten pesimäalueellaan.

− Tällä reissulla on tullut enemmän nuoria naaraita, mutta tämä on nuori koiras. Rasvaa 4/8, eli tämä yksilö on jo varsin hyvässä kunnossa, Lehikoinen toteaa.

Rengastuksen yhteydessä määritetään linnun sukupuoli ja arvioidaan ikä sen höyhenistä. Ikämäärittelyssä nuoria lintuja ovat viime vuonna syntyneet, vanhoja sitä aikaisemmin maailmaan saapuneet linnut. Aleksi Lehikoinen myös punnitsee linnun ja mittaa sen siiven pituuden.

Rengastaessa lintua pitää pitää niin, ettei se pääse räpiköimään liikaa ja loukkaamaan itseään.

Ihonalaisen rasvan ja lihaskunnon määrittelemiseksi hän puhaltaa linnun vatsaa peittävät höyhenet sivuun. Rasvassa asteikko menee 0–8:aan, lihaskunnossa 0–3:een. Mitä suurempi numero, sen parempi.

− Suomessa kasin rasvaa ei näe juuri koskaan. Neljän–viiden rasva on jo korkea luku, Lehikoinen selittää.

Nyt alkukeväästä aikaa riittää mittausten tekemiselle, mutta syysmuuton ruuhka-aikoina tilanne on toinen. Hangon lintuaseman yhden päivän rengastusennätys on 1 800 lintua. Viidellä rengastajallakin tämä tarkoittaa 360 rengastusta päivässä. Aleksi Lehikoinen arvioi pystyvänsä normaalioloissa käsittelemään yhden linnun minuutissa, mutta tällä tahdilla tulevia lintuja ei ehditä mitata.

Lehikoinen on Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringa ry:n pyörittämän Hangon lintuaseman eli Haliaksen aktiiveja. Lisäksi hän tutkii lintuja myös päivätyönään Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen yli-intendenttinä.

Rengastaminen alkoi Suomessa yli 100 vuotta sitten

Hankoniemen nuoren talitiaiskoiraan renkaaseen kirjattu tunnistenumero liittää sen osaksi suomalaisen lintututkimuksen pitkää historiaa. Einari Merikallio rengasti ensimmäisen linnun Suomessa 2. helmikuuta 1913. Myös tämä Oulussa rengastettu yksilö oli talitiainen.

Suomessa lintujen rengastaminen aloitettiin ensimmäisten joukossa maailmassa, ja tänä päivänä suomalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa ahkeria rengastajia. Suomessa on noin 600 rengastajaa, jotka rengastavat noin 250 000 lintua vuodessa.

Vakioitu havainnointiaika on kahdesta neljään tuntia auringonnoususta eteenpäin. Käytännössä harrastajat viettävät tornissa usein koko päivän.

Rengastamiseen tarvitsee luvan. Luvan saaminen edellyttää 18 vuoden iän lisäksi rengastuksen ja lintujen käsittelyn harjoittelua kokeneen rengastajan avustajana. Lisäksi rengastustentissä täytyy osata tunnistaa Suomessa säännöllisesti pesivät lintulajit ja runsaimmat läpimuuttajalajit. Verkoilla rengastaminen vaatii omaa osaamistaan.

Lintuasemilla rengastaminen vaatii vielä oman lupansa, jossa verkko-osaamisen lisäksi testataan myös laajempaa lajituntemusta ja harjaantumista linnun iän ja sukupuolen määrittelyssä. Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimisto koordinoi lintujen rengastusta Suomessa. Rengastustoimisto huolehtii muutaman kerran vuodessa eri kaupungeissa tarpeen mukaan järjestettävistä rengastustenteistä ja anoo ELY-keskuksilta luvat rengastajille.

Naisten osuus on kasvussa

Lintuharrastusta on perinteisesti pidetty miesten puuhana, alan lehtikin oli vuoteen 1992 asti nimeltään Lintumies. Nykyään sukupuolijakauma on tasoittunut ja naisten osuus myös rengastajissa on kasvussa.

Tänä viikonloppuna Aleksi Lehikoisen apuna Haliaksella on Hanna Mensonen. 39-vuotias Mensonen kiinnostui linnuista kymmenisen vuotta sitten eräopaskoulussa. Hän hakeutui harjoitteluun Rengastustoimistoon, jossa tarjoutui samalla mahdollisuus kouluttautua rengastajaksi.

Hanna Mensoselle lintuharrastus on ennen kaikkea luonnossa olemista.

Mensonen on rengastanut muun muassa Siuntion metsissä satoja talitiaisia ja kirjosieppoja pesäpoikaisina, mutta viitisen vuotta sitten harrastus jäi osittain opiskelu- ja työkiireiden vuoksi. Mensonen tekee vanhustyötä sairaalan sosiaaliohjaajana. Lintuharrastus tuo vaihtelua ja vastapainoa työlle.

Rengastamistaito on pysynyt hyppysissä, ja täällä Haliaksella sitä on mahdollista pitää yllä avustajana.

− Rengastus on parhaimmillaan aktiivisuutta ennen auringonnousua, lintujen tutkimista ja ihailua mahdollisimman läheltä. Samalla osallistuu tärkeään tutkimus- ja suojelutyöhön.

Joillekin harrastajille lintujen havainnointi, lajien määritys tai rengastaminen voivat olla pisteiden laskua. Mensoselle kyse on ennen kaikkea luonnossa olemisesta ja sen kokonaisvaltaisesta havainnoinnista. Linturetki ei ole pettymys, vaikka sen aikana ei näkyisikään kovin monta lintua. Hangon lintuasema on hänelle myös paikka rauhoittua, ei kaukana mutta riittävän etäällä kaupungin melskeestä.

− Viime syksynä mietin, tulenko tänne vai menenkö Valamon luostariin. Molempia yhdistää rauhallinen ympäristö ja säännöllinen päivärytmi. Valamossa herätään kuudelta jumalanpalvelukseen ja täällä seisomaan bunkkerin päälle.

Hangon lintuasemalla muuttoa seurataan lähes niemen kärjessä sijaitsevan vanhan tulenjohtobunkkerin päältä, josta niin ilta-auringon laskun kuin aamuauringon nousun näkeminen on itsessään vaikuttava hetki. Bunkkeri kertoo Hankoniemen vaiheista sotien melskeissä. Sitä katsellessa voi vain ihmetellä, miten 1920-luvulla Sundströmin perheen asunnoksi rakennettu nykyinen lintuaseman rakennus selvisi pystyssä Neuvostoliiton vuokra-ajasta.

Bunkkerin päälle kapuaminen nostaa mieleen myös perustavanlaatuisia kysymyksiä luonnon ja ihmisen rinnakkaiselon haasteista. Toiselta puolelta näen kaukoputken päässä lahdella lepäileviä lintuja ja jopa kivellä aamuauringossa paistattelevan saukon. Kun katseen kääntää oikealle, paljas silmäkin näkee välittömässä läheisyydessä Hangon vapaasatamassa lastiaan purkavan rahtilaivan.

Suomessa toimii viitisentoista lintuasemaa, joista vuonna 1979 perustettu Hangon lintuasema on Jurmon sekä Ahvenanmaalla sijaitsevan Lågskärin lintuasemien ohella tunnetuimpia. Haliaksella aineistoa kerätään laskemalla muuttavia lintuja, laskemalla muuttomatkan varrella lepäileviä paikallisia lintuja ja rengastamalla verkkojen avulla.

Lintuasemia pyöritetään yleensä paikallisen lintuyhdistyksen voimin. Niinpä lintujen havainnointi asemalla on rengastamisen tapaan tavallisesti vapaaehtoisten harteilla. Hangon lintuasemalla on maaliskuun alusta lokakuun loppuun myös yksi palkattu työntekijä muutonhavainnoijana.

Biologi Aki Aintila on tehtävässä nyt neljättä vuotta. Lintuharrastuksen hän aloitti jo lapsena isoisänsä esimerkin johdattelemana. Hangon lintuasemalla hän alkoi käydä vapaaehtoisena kymmenisen vuotta sitten.

Hangon lintuasema on luonnonsuojelijoina tunnetun Sundströmin kalastajaperheen vanha kotitalo.

Lintuaseman vakioitu havainnointi alkaa auringonnoususta ja kestää kahdesta neljään tuntia vuodenajasta riippuen. Maaliskuussa se alkaa aamuseitsemältä, mutta keskikesällä auringon nousua vanhan tulenjohtobunkkerin päällä saa ja pitää olla näkemässä jo neljältä aamulla.

Muuttoja on havainnoitu Hangon lintuasemalla koko sen olemassaolon ajan aina samoina vakioituina aikoina, mikä tekee kertyneestä aineistosta erityisen hyvää tieteellisen tutkimuksen käyttöön. Siksi myös Aintila jaksaa päivystää bunkkerin päällä varhaisia aamuja ja pitkiä päiviä.

− Menetelmät ja paikat ovat samoja, joten 80-luvun havaintoja voidaan verrata suoraan tähän päivään. Neljänkymmenen vuoden aikana on havaittu tosi isoja muutoksia, joista monen taustalla on ilmaston lämpeneminen.

Ilmastonmuutos näkyy esimerkiksi siinä, että joka kevät asemalle saapuu joitakin lajeja aikaisemmin kuin koskaan aseman yli 40-vuotisen seurantahistorian aikana. Lauantaina 12. maaliskuuta Aki Aintila kirjasi uudet saapumisennätykset kahdelle lintulajille: lyhytnokkahanhelle ja kurjelle.

Tänä viikonloppuna havaintoja on Aintilan ja Lehikoisen lisäksi tekemässä Petri Saarinen. Parikymmentä vuotta Hangon lintuasemalla käynyt Saarinen tulee Haliakselle usein viikonlopuksi tai pitkäksi viikonlopuksi.

− Tänne kun tulee, on tavallaan 24 tuntia linturetkellä. Ovi vaan auki. Se on lintuasemalla hienointa, täällä saa rauhoittua.

54-vuotias Saarinen harrastaa lintuja aktiivisesti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, jossa linturetket ovat ulottuneet afrikkalaisista vedenpuhdistamoista Koillis-Intian vuoristoihin sekä Australian aavikoihin ja sademetsiin. Kaikesta näkemästään huolimatta juuri nyt, juuri täällä eletään hänen mielestään lintuharrastuksen parhaita hetkiä.

Mustarastasnaaras pitää ääntä, kun se saa renkaan jalkaansa.

− Vaikka olisi kymmeniä vuosia harrastanut, kyllä ne kevään ensimmäiset töyhtöhyypät, kiurut ja muut ovat se kaiken suola. Se on joka kerta tavallaan uutta, vaikka onkin samaan aikaan tosi vanha juttu, Saarinen kuvailee.

Lintujen avulla saa tietoa laaja-alaisista ilmiöistä

Lintuja tutkitaan paljon, koska niiden avulla saa hyvin tietoa myös niiden elinympäristöjen muutoksesta. Lintuja elää kaikkialla ja kaikenlaisissa elinympäristöissä. Lintuja on myös paljon: Suomessa pesii noin 50 miljoonaa paria. Kaikkia yhden elinympäristön lajeja on mahdoton seurata, mutta linnuista ­löytyy paljon aineistoa vapaaehtoisten harrastajien keräämänä.

− Linnut paljastavat laaja-alaisia ilmiöitä, joita tapahtuu meidän luonnossamme. Linnut ovat myös suurelle yleisölle tuttuja, joten niiden kautta voidaan kertoa eteenpäin tarinaa muutoksista, Aleksi Lehikoinen tiivistää.

Muutokset esimerkiksi hyönteiskannoissa eivät välttämättä tunnu hetkauttavan ihmisten päivittäistä elämää. Oman lähiympäristön tuttujen lintujen katoaminen koskettaa herkemmin.

Olihan linnuilla tärkeä roolinsa myös kansainvälisen ympäristöliikkeen lähtöhetkenä 1960-luvulla pidetyssä biologi Rachel Carsonin kirjassa Hiljainen kevät, jonka nimi viittaa linnunlaulun hiljenemiseen tuholaismyrkkyjen vuoksi.

Lintuasemilla kerättyä aineistoa käytetään esimerkiksi kymmenen vuoden välein tehtävässä Suomen eliölajien uhanalaisuusarvioinnissa. Näillä arvioinneilla voi olla vaikutuksia esimerkiksi maankäytön suunnitelmiin. Metsästettävien lintulajien kannankehityksestä, talvehtimisesta ja hengissä säilyvyydestä tarvitaan taas tietoa, jotta voidaan arvioida, onko metsästys kestävää.

Ilmastokriisi iskee lintuihin, mutta samalla linnuista kerätty tutkimusaineisto auttaa havainnollistamaan ilmaston lämpenemisen vaikutuksia. Aleksi Lehikoinen tutkiikin nyt juuri sitä, miten muutos vaikuttaa lintuihin.

Ilmastonmuutos esimerkiksi siirtää kevät- ja syysmuuttoja ja vaikuttaa lintukantoihin. Ilmaston lämpeneminen myös pienentää lintujen kokoa. Kuten monilla muillakin eläimillä, myös linnuilla saman lajin yksilöt ovat kylmissä olosuhteissa suurempikokoisia. Tästä syystä Utsjoen talitiaiset ja varpuset ovat isompia kuin sukulaisensa Helsingissä.

− Museonäytteiden ja rengastusaineiston pohjalta tiedetään, että lintujen koko pienenee, kun ilmastovyöhykkeet siirtyvät kohti pohjoista. Suomessakin nähdään, että tietyillä lajeilla ruumiinkoko on pienenemässä. Käynnissä oleva tutkimus taas kertoo, että kylmät talvet suosivat isokokoisia yksilöitä. Lämpiminä talvina myös pienikokoisemmat jäävät paremmin henkiin, Aleksi Lehikoinen kertoo.

Linnuista haihtuu lämpöä eniten nokasta ja jaloista, joten niiden pituus on myös ollut pohjoisessa lyhyempi. Nokat ja jalat ovat ilmastonmuutoksen myötä kasvussa.

− Tällainen luonnonvalinta on hidas prosessi eikä tapahdu yhdessä yössä. Meiltä löytyy museonäytteitä ja rengastusdataa vuosikymmenten takaa, mikä riittää ilmiöiden tutkimiseen.

Jokin lintulaji voi yhdessä paikassa romahtaa ja menestyä toisaalla

Ilmastomuutos haittaa osa lajeista, mutta joitakin se voi hyödyttää. Jonkin lintulajin määrä voi romahtaa yhtäällä, ja samaan aikaan toisaalla havaittujen lintujen määrä voi kasvaa merkittävästi. Yksi esimerkki tästä ovat allit, joiden komeat parvet näkyvät ja kuuluvat juuri nyt lintutornina toimivan vanhan tulenjohtobunkkerin katolle.

Lintu punnitaan ennen vapauttamista.

Ruotsin, Saksan ja Puolan rannikkoalueilla talvehtivat allit kerääntyvät maaliskuun alussa pohjoiselle Itämerelle lihottamaan itseään parin kuukauden päästä tapahtuvaa Siperiaan muuttoa varten. Syyskuun lopussa ne lentävät samaa reittiä takaisin.

Hankoniemellä voi nähdä parhaimmillaan lepäilemässä 20 000–30 000 allia, ja täällä allihavainnot ovat kasvaneet merkittävästi. Koko Eurooppaa katsottaessa alli on kuitenkin esimerkki taantuvasta lajista.

− Maailmanlaajuisesti alli on uhanalainen laji, koska se on vähentynyt niin voimakkaasti. 1990-luvun puolivälissä arvioitiin, että Itämerellä talvehtii yli neljä miljoonaa allia. Nyt arvio on noin puolitoista miljoonaa, Aleksi Lehikoinen kertoo.

Rengastustarvikkeet kulkevat laukussa. Erikokoiset renkaat erottaa värikoodeista.

Ilmastonmuutoksella voi olla vaikutuksensa myös allikantojen pienentymiseen, sillä allien pääasiallista ravintoa ovat viileään veteen sopeutuneet sinisimpukat. Hangon alueella sinisimpukkatilanne on toistaiseksi hyvä, mutta Itämeren lämpeneminen voi iskeä simpukoihin täälläkin.

Sinisimpukat ovat pääasiallista ravintoa myös haahkoille. Haahkojen määrä on jo viime vuosina ollut voimakkaassa laskussa, jota mahdollinen sinisimpukkatilanteen heikkeneminen saattaisi voimistaa entisestään. Alli on myös hyvä esimerkki siitä, miksi pitkäaikainen havainnointi muuttolintujen pullonkaulapaikoista tuottaa arvokasta tietoa lajin kannan kehityksestä.

− Allien pesimäkannan seuraaminen Siperiassa olisi aika suuritöistä. Täällä muuttoalueella saman tiedon kerääminen kannanmuutoksista onnistuu paljon helpommin. Sitä ei tietenkään täällä saada selville, mitä siellä Siperiassa tapahtuu, Aleksi Lehikoinen selvittää.

Rengastamisen lisäksi lintuja voidaan nykypäivänä seurata erilaisten lähettimien avulla. Näissäkin tapauksissa lintu aina myös rengastetaan, jotta lintu voidaan myöhemmin tunnistaa. Lähettimistä tieto voi välittyä automaattisesti, ja lähes reaaliaikaisesti satelliitin kautta. Lähettimet ovat suhteellisen suuria, joten niitä voi käyttää vain isokokoisten lintujen seurantaan. Lähetin saa painaa korkeintaan kolme prosenttia linnun painosta.

Toiset lähettimet taas keräävät tietoa ja lähettävät ne eteenpäin, kun lähetin pääsee esimerkiksi matkapuhelinverkkoyhteyden tai tätä tarkoitusta varten räätälöidyn antenniaseman yhteyteen. Tällaisen lähettimen paino on saatu pudotettua jo muutamiin grammoihin.

Kaikkein pienimmät lähettimet painavat vain puoli grammaa, joten niitä voidaan kiinnittää vaikka 17 grammaa painaville tiaisille. Ne keräävät itseensä tietoa, mutta tiedon lukeminen vaatii linnun ja lähettimen pyydystämistä uudelleen.

Aki Aintila on Haliaksella palkattuna havainnoijana 8 kuukautta vuodessa. Kesällä hän suuntaa Lappiin linturetkille.

Lähetintutkimuksilla on saatu arvokasta tietoa esimerkiksi Fennoskandiassa erittäin uhanalaisesta kiljuhanhesta. Norjassa pesivän ja Pohjois-Kreikassa talvehtivan kiljuhanhen muuttoreittien selvittämiseen meni tutkijoilta pari vuosikymmentä.

− Rengastusten yhteydessä aloitetut lähetintutkimukset auttoivat selvittämään, että osa kiljuhanhista muuttaa esimerkiksi Kazakstanin kautta Kreikkaan. Se voi olla hyvin vaarallinen reitti, jossa lintuja edelleen metsästetään, Aleksi Lehikoinen kertoo.

Rengastetusta linnusta saatetaan kuulla vielä vuosien päästä

Rengastuksen jälkeen nuori talitiainen pysyy rauhassa paikallaan Aleksi Lehikoisen pitäessä peukalolla ja etusormellaan kiinni sen jaloista. Haluamme ikuistaa vapautumisen hetken myös kuvaan, joten Lehikoinen laskee kolmeen ennen kuin irrottaa otteensa.

Sekunnin murto-osissa lintu lentää ensin alaviistoon ja kääntyy sitten ylöspäin ja katoaa pihapiirin rajaavien puiden taakse suojaan. Kuka tietää, luetaanko sen renkaan tiedot seuraavan kerran tässä samassa pihapiirissä ja kuinka monta kertaa. Kenties Lehikoinen ja Suomen rengastustoimisto saavat joskus kuulla sen matkanneen ulkomaille asti.

Aki Aintila lintuaseman maisemissa Hankoniemen kärjessä.

Voi olla, että siitä kuullaan vielä vuosien päästä. Vanhin Suomessa uudelleen tavattu rengastettu talitiainen lensi Raaseporissa sen rengastaneen lintuharrastaja Christer Kaleniuksen haaviin 12 vuotta ensikohtaamisen jälkeen.

Varmaksi voimme tietää vain sen, että juuri nyt tämä talitiainen lentää vapaana mutta rengastettuna ensimmäiseen Suomen kevääseensä.

Kommentoi »