Tuulilasi

Renaultin mallivuosi 2019 tarjoaa paljon uutta – tärkeimpänä tuoreet moottorit



Renaultin mallivuosi 2019 tarjoaa paljon uutta – tärkeimpänä tuoreet moottorit

Vuosi 2019 käynnistyy Renaultin osalta vauhdikkaasti. Pääosassa on monin tavoin uudistunut Kadjar, jolla lähdetään hakemaan suurempaa palaa kasvavasta katumaasturikakusta. Lisäksi kaikki suuremmat Renaultit saavat keulalleen aivan uudet bensiini- ja dieselmoottorit.
Teksti Renault, Tuulilasin toimitus
Kuvat Renault

Parannuksista ja kasvaneista tehoista huolimatta hinnat ovat jopa pudonneet.

Merkit alkavaan vuoteen näyttävät hyvältä, sillä Renaultien rekisteröinnit Suomessa lähtivät vuoden lopulla komeaan kasvuun, kun se oli joulukuussa henkilöautoissa kolmantena merkkikohtaisessa tilastossa ja Clio oli mallikohtaisen tilaston ykkönen. Yhteensä Renaultin ja Dacian markkinaosuus joulukuussa oli 15,1 prosenttia.

Ensimmäinen miinus neljän kasvuvuoden jälkeen

Verkkaisesti alkaneen alkuvuoden jälkeen Renault-henkilöautojen rekisteröinnit jäivät 3 182 kappaleeseen, mikä oli 30,8 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Siitä huolimatta sijoitus ei pudonnut kuin yhdellä ja Renault oli edelleen eniten myyty ranskalaismerkki. Ero kilpaileviin ranskalaisiin kasvaa, jos mukaan lasketaan pakettiautot.

Renault-pakettiautojen rekisteröinnit lisääntyivät stabiileilla markkinoilla yli kolmella prosentilla. Renault nousikin sijalle viisi ja paransi markkinaosuutensa tasan kuuteen prosenttiin.

Dacian suosio kasvaa tasaisesti. Viime vuonna merkin rekisteröinnit lisääntyivät 13,1 prosentilla, mikä tarkoitti 1 937 kappaletta. Pakettiautot mukaan lukien Dacia ylitti ensimmäistä kertaa kahdentuhannen auton rajan. Samalla Dacia otti pari päänahkaa nousten henkilöautojen merkkikohtaisessa tilastossa sijalle kuusitoista.

Renault-henkilöautojen rekisteröintien vähenemiseen oli suurena syynä yksinkertaisesti tavarapula. Nykyisin automaattivaihteiston valitsee Suomessa jo kaksi kolmasosaa henkilöautojen ostajista. Niin automaattivaihteiset Renault Capturit kuin Méganet loppuivat paljon ennen vuoden vaihdetta. Lisäksi Kadjar-varasto myytiin syksyllä tyhjäksi ja uudistuneita malleja saatiin vasta vuoden vaihteen jälkeen. Niinpä loppuvuonna kauppiaat keskittyivät käsivalintaisella vaihteistolla varustettujen Cliojen ja Captureiden myyntiin.

Uutta tekniikkaa

Vuoteen 2019 Renault starttaa hyvistä asemista, sillä kaikki alemman ja ylemmän keskiluokan mallit saavat täysin uudet Renault-Nissan-Mitsubishin-allianssin Daimlerin kanssa yhdessä kehittämät bensiinimoottorit. Lisäksi dieselmoottoriakin voidaan pitää uutena, vain iskutilavuus on ennallaan. Moottorin osista peräti 90 prosenttia on uusittu tai kehitetty edelleen.

Tärkein ase reippaaseen vuoden aloitukseen on uudistunut Kadjar, jonka ensiesittely Suomessa on viikonloppuna 12.-13. tammikuuta. Vielä aiempaakin linjakkaampi Kadjar on pidempi ja varsinkin tavaratilaltaan tilavampi kuin sen pääkilpailija. Lisäksi katumaasturi nimitys sopii Kadjariin paljon paremmin kuin moneen muuhun tämän luokan autoon, sillä Renaultissa on kunnollinen maavara. Lisävauhtia myynnin aloitukseen antaa ”automaatti manuaalin hinnalla” –kampanja, jolloin TCe 140 Zen automaatin saa nyt 26 990 euron hintaan.

Renault Méganea ei tarvinnut muuttaa ulkoisesti, sillä se ei ole vielä saavuttanut edes kahden vuoden ikää. Mutta tekniikka on nyt aivan uusi, sillä autossa on samat 1,3-litraiset yhteistyömoottorit kuin Kadjarissa. 20 390 euroa maksavassa TCe 115 Lifessä tehoa on 115 hv) Suurta hetkellistä tehoa tärkeämpi on moottorin tarjoama 220 Nm vääntömomentti jo 1 500 r/min käyntinopeudella. Sen voimalla auto kiihtyy nollasta sataan 10,7 sekunnissa.

Suosituimmaksi Méganeksi arvioidaan nousevan TCe 140 Zen EDC-automaatin, jossa moottori kehittää 140 hv ja 240 Nm. Kiihdytys sadan kilometrin nopeuteen sujuu yli sekunnin Lifea nopeammin. Ostaja voi valita tähän malliin veloituksetta 7-vaihteisen automaattisen kaksoiskytkinvaihteiston.

Mégane-mallisarjan huipulla on TCe 160 EDC7-aut Bose, jonka tarjoushinta on 27 690 euroa ja moottorista löytyy jo 159 hv sekä 270 Nm. Niiden avulla auto saavuttaa 100 km/h nopeuden sähäkästi 8,2 sekunnissa. Silti kulutus on vain hivenen korkeampi kuin muissa vaihtoehdoissa. Vakiovarustelu on hyvin kattava aina mallinimen mukaista äänentoistoa, täysledivaloja ja digitaalista personoitavaa mittaristoa myöten.

Paljon tilaa useana vaihtoehtona

Renault synnytti keskikokoisten tila-autojen markkinat, kun se esitteli pari vuosikymmentä sitten Scénicin. Mallistoa on tiivistetty ja nyt keskitytään 7-paikkaiseen Grand Scéniciin. Tekniikaltaan uudistuneessa mallissa on sama 160 hv kehittävä 1,3-litrainen moottori kuin tehokkaimmassa Kadjarissa yhdistettynä 7-vaihteiseen kaksoiskytkinvaihteistoon. Varustetasoksi voi valita kattavan Zenin (33 990 euroa) tai vielä täydellisemmän Bosen (37 990 euroa).

Mikäli kaipaa vielä enemmän tilaa ja ylellisyyttä, vaihtoehtona on tila-autojen esi-isä Espace, jonka turbodieselin suurin teho on kasvanut 200 hevosvoimaan. Mukaan tulee kuusiportainen automaattinen kaksoiskytkinvaihteisto. 7-paikkaisessa Espacessa ovat vakiona muun muassa säädettävä iskunvaimennus ja nelipyöräohjaus.

Suurten perheautojen luokassa jatkaa Talisman, jota tuodaan Suomeen jatkossa vain farmarina. Perusvarustetaso on jätetty pois myynnistä, sillä asiakkaat ovat halunneet Talismaninsa korkeatasoisesti varusteltuna. Tarjolla on toistaiseksi joko 163 hv tai 225 hv kehittävä bensiinimoottori kaksoiskytkinvaihteiston kera. Niiden rinnalle tulee kolmanneksi vaihtoehdoksi myöhemmin 160 hv tehoisella turbodieselillä varustettu Talisman. Vaikka uudet moottorit ovat entistä tehokkaampia ja tarjoavat parantuneen suorituskyvyn sekä taloudellisuuden, ovat madaltuneiden päästöjen ansiosta hinnat pudonneet yli 3 000 eurolla. Hinnat lähtevät Talisman TCe 160 EDC7-aut Zenin 34 390 eurosta. Sama auto vielä täydellisemmällä Intens-varustuksella maksaa 36 990 euroa. Mallisarjan huipulla on 41 990 euron hintainen Talisman TCe 225 Intens.

Koleos isojen katumaastureiden lippulaiva

Kookkaiden katumaasturien sarjassa Renault kilpailee Koleoksella. Siitä on jatkossa myynnissä asiakkaiden toiveiden mukainen vaihtoehto, tehokkaalla turbodieselillä varustettu nelivetoinen ja automaattivaihteinen hyvin varustettu versio. Takamatkustajilla on erittäin runsaasti tilaa, sillä Renault ei halunnut tehdä kompromisseja tarjoamalla seitsemää istuinpaikkaa. Renault Koleos dCi 175 X-Tronic 4WD Intens maksaa 47 390 euroa.

Renault tavara-autot ovat olleet Euroopan myyntilistan kärjessä jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Myös sähköautoissa Renault on ollut Euroopan markkinajohtaja niin henkilö- kuin pakettiautoissa. Vuosi sitten esiteltiin Kangoon sähköautoversio, joka on otettu hyvin vastaan. Sen tarjonta monipuolistuu Suomessa nyt viisipaikkaisella Kangoo Z.E. crew cabilla, joka kasvattaa paikallisesti päästöttömän pakettiauton käyttömahdollisuuksia. Pakettiautoksi rekisteröitävä Kangoo Z.E. Power+ Maxi Crew Cab maksaa 35 490 euroa mallisarjan hintojen alkaessa 32 190 eurosta.

Julkaistu: 11.1.2019