Tuulilasi

Reilu vuosi sitten kuljettaja kuoli - aiheuttiko Teslan Autopilot jälleen onnettomuuden?

Reilu vuosi sitten kuljettaja kuoli - aiheuttiko Teslan Autopilot jälleen onnettomuuden?

Yhdysvaltain liikenteen turvallisuusvirasto kertoo tutkivansa onnettomuutta, jossa Tesla törmäsi paloautoon Kaliforniassa. Teslassa oli päällä semiautonominen tila.
Kuvat Tesla
Mainos

Virasto tutkii sekä kuljettajan että auton toimia. Tämä on toinen kerta, kun Teslan Autopilotin mahdollisesti aiheuttama ongelma on syypää kolariin.

Autopilot antaa kuljettajalle mahdollisuuden irrottaa tietyissä olosuhteissa kätensä ratista ja auto hoitaa itse tiettyjä ajotoimenpiteitä.

Kalifornialaisen Culver Cityn palolaitos twiittasi, että Teslan vauhti oli 105 km/h ja kuljettaja kertoi Autopilotin olleen päällä onnettomuuden sattuessa. Henkilövahinkoja ei kuin ihmeen kautta sattunut.

Syyskuussa turvallisuusvirasto kertoi Teslan Model S -auton ”operatiivisten toimintojen rajoittuneisuuden” olleen suuressa roolissa, kun autoa kuljettanut henkilö sai huhtikuussa 2016 surmansa käyttäessään semiautonomista ajotilaa.

Tesla ei ole halunnut kommentoida tuoreinta tutkintaa. Syyskuussa yhtiö kertoi, että Autopilot parantaa turvallisuutta merkittävästi. Samalla Tesla kuitenkin korosti tiedotteessaan, ettei kyse ole täysautonomisesta ominaisuudesta, joten kuljettajan on oltava koko ajan tarkkaavaisena, vaikka Autopilot onkin päällä.

Julkaistu: 26.1.2018