Apu

Rauhoita kukkiva iho – Viisi vinkkiä aikuisiän aknen hoitoon

Rauhoita kukkiva iho – Viisi vinkkiä aikuisiän aknen hoitoon
Murrosiän akne voi jatkua aikuisuuteen. Lievä akne voi hoitua kotikonstein, mutta vaikeaan tautiin tarvitaan lääkehoitoa.
Julkaistu: 12.11.2022

1 Valitse sopivat ihonhoitotuotteet

Aknea esiintyy kasvojen lisäksi melko usein vartalolla, kuten selässä, rintakehällä ja hartioissa. Sen kehittyminen on pitkälti geenien sanelemaa. Suuressa roolissa ovat hormonit, erityisesti mieshormonit eli androgeenit, joita myös naisilla on jonkin verran. Perimän lisäksi akneen voivat vaikuttaa ehkäisyvalmisteet, muut hormonaaliset lääkevalmisteet sekä jotkin sairaudet.

Aknessa talirauhasen toiminta vilkastuu. Se johtaa talirauhasen tukkeutumiseen ja lopulta kudosten ärtymiseen eli inflammaatioon. Tautiin kuuluu myös ei-tulehduksellisia oireita, valkoisia ja mustia komedoita. Mustia komedoita eli mustapäitä voi tulla ilman akneakin. Valkoiset komedot ovat pieniä valkoisia kivuttomia näppyjä. Aknessa talirauhaseen hakeutuu tulehdusta ruokkivaa Propionibakterium acnes -bakteeria. Monet tekijät, kuten hormonit ja stressi, piiskaavat talirauhastulehdusta.

Puhdistustuote poistaa iholta talin, meikit ja epäpuhtaudet. Akneihon tuote saa olla selkeästi voimakkaampi kuin kuivan ja herkän ihon putsari. Liian hellävarainen tuote jättää ihon pinnalle talia ja epäpuhtauksia, mikä lisää talirauhasten tukkeutumisriskiä. Aamulla kasvojen huuhtelu vedellä voi riittää, mutta jos iho tuntuu rasvaiselta tai epäpuhtaalta, voi käyttää puhdistustuotetta. Väärät tuotteet voivat viedä ojasta allikkoon: esimerkiksi suihkusaippua kuivattaa ihon korpuksi.

Lievä akne voi sammua hyvillä hoitotuotteilla. Sopivia tuotteita ja ammattitaitoista neuvontaa saa apteekista. Jos uppoutuu netin syövereihin tietämättä, mitä etsii, saa kulutettua paljon aikaa ja rahaa. Mikään tuote ei auta päivässä tai viikossa. Ylihoito voi puolestaan villiinnyttää aknen. Monet kokeilevat useita tuotteita.

2 Älä karsi ruokavaliota turhaan

Tutkimusten mukaan erityisesti maito ja nopeasti verensokeria nostavat ruoat voivat vaikuttaa hieman aknen syntymiseen. Jos kuitenkin kieltää itseltään kaikki herkut, ruokavalio kapeutuu. Uhkana voi olla jopa syömishäiriö. Akne ei parane ruokavaliohoidolla.

3 Näpit irti finneistä

Muhkean finnin tyhjentäminen voi tuntua vastustamattomalta ajatukselta. Kannattaa kuitenkin malttaa mielensä, sillä puristelu lisää kudostuhoa ja kasvattaa arpiriskiä. Sormissa on myös paljon epäpuhtauksia. Lääkäriin menoa ei kuitenkaan tarvitse häpeillä siksi, että on puristellut finnejään.

4 Hae apua ihotautilääkäriltä

Koska taustalla jyllää geenikoneisto, itsehoito ei aina tehoa aikuisiän akneen. Vaiva myös uusii herkästi. Vaikeaan akneen eivät tepsi kotikonstit, ja hoitamaton tulehdus voi jättää ihoon pahoja arpia. Ärhäkkä akne voi muokata ihon sidekudosrakenteita. Hoitosuosituksissa korostetaan arpien ehkäisyä, sillä sekä akne että arvet vaikuttavat elämänlaatuun. Arvet ovat myös vaikeahoitoisia.

Paikallishoitovalmisteiden lisäksi käytetään tablettilääkkeitä, joista ensisijainen on aknetulehdusta rauhoittava antibiootti, noin kolmen kuukauden tetrasykliinikuuri. Naisilla voidaan käyttää myös e-pillereitä, jos ne sopivat muuten. Joskus aloitetaan antiandrogeeninen lääke. Voimakkain lääke on isotretinoiini, A-vitamiinijohdannainen, jota saa ihotautilääkärin reseptillä. Sen käyttö vaatii laboratorioseurantaa, koska sillä voi olla haittavaikutuksia. Lääke on kuitenkin hyvin tehokas. Yleensä isotretinoiinia käytetään 6–9 kuukautta.

Reseptillä saatavat paikallishoitovalmisteet ovat voiteita tai geelejä, jotka sisältävät atselaiinihappoa, klindamysiinia, bentsoyyliperoksidia tai A-vitamiinijohdannaisia. Niitä levitetään iholle 1–2 kertaa päivässä. Ne avaavat tukkeutuneita talirauhasia ja lievittävät tulehdusta, ja niillä voidaan hoitaa vaikeaakin aknea. Aknen paikallishoidot usein ärsyttävät ja kuivattavat ihoa. Siksi on tärkeää hoitaa ihoa hyvin ja muistaa varsinkin kosteutus. Muuten voi käydä niin, että hoitokuuri jää kesken. Kosteusvoiteet lujittavat akneihon suojamuuria, jolloin se ei ole niin altis ulkoisille ärsykkeille. Lievää ja keskivaikeaa aknea voi hoitaa myös yleis- tai työterveyslääkäri.

5 Käytä hengittävää meikkivoidetta

Vältä paksua ja rasvaista meikkivoidetta ja valitse mahdollisimman kevyt ja hengittävä vaihtoehto. Meikkivoide saa olla peittävä, mutta jos sitä on vaikea pestä iholta pois, voide ei yleensä sovi akneiholle.

Asiantuntija: ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Erja Jalonen, Ihosairaala.

Kommentoi »