Apu

Raskaana olevat työntekijät eivät toistaiseksi riskiryhmää Husissa – työskentelevät yhä koronapotilaiden kanssa

Raskaana olevat työntekijät eivät toistaiseksi riskiryhmää Husissa – työskentelevät yhä koronapotilaiden kanssa
Husin sisäisessä linjauksessa viitataan THL:n kantaan, jonka mukaan raskaana olevat eivät kuulu vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin.
Julkaistu: 3.4.2020

Koronaviruksen aiheuttamasta covid-19-taudin vaikutuksista raskauteen on toistaiseksi vähän tietoa. THL tiedottaa verkkosivuillaan, että julkaistuissa raporteissa covid-19-infektion sairastaminen loppuraskauden aikana ei ole johtanut vakaviin seurauksiin.

Sarsin ja mersin aiheuttamissa raskaudenaikaisissa hengitystieinfektioissa on todettu muun muassa keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä mutta ei kehityshäiriöitä.

THL:n mukaan tähänastisen kokemuksen perusteella näyttää siltä, että raskaana olevien riski saada vakava koronavirustauti ei ole suurempi kuin muilla samanikäisillä naisilla.

Eikö raskaana oleva kuulukaan riskiryhmään?

Avun tietojen mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) on päivittänyt tällä viikolla linjauksiaan siitä, millä tavoin Husin henkilökunnan työtä voidaan rajoittaa koronainfektioon liittyen. Apu on nähnyt sairaanhoitopiirin sisäisen linjauksen.

Linjauksesta käy ilmi, että raskaana olevien työntekijöiden ei Husissa katsota kuuluvan riskiryhmään. Linjauksessa viitataan THL:n kantaan, jonka mukaan raskaana olevat eivät kuulu vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin. Husissa esimies voi tarvittaessa siirtää työntekijän toisiin tehtäviin.

Eri maissa on erilaisia käytäntöjä. Esimerkiksi Tanskan terveysviranomainen on linjannut, että raskaana olevia kohdellaan riskiryhmänä varovaisuusperiaatteen mukaisesti.

Eroja on myös Suomen sisällä terveydenhuollossa. Yle uutisoi tiistaina, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on linjannut, että raskaana olevat työntekijät kuuluvat riskiryhmään. Samoin linjaa esimerkiksi yksityinen Terveystalo, joka ohjeistaa myös muita riskiryhmään kuuluvia työntekijöitä siirtymään etävastaanotto- tai puhelinpalvelutyöhön.

Apu ei pyynnöistä huolimatta tavoittanut Husista ketään kommentoimaan asiaa. Sairaanhoitopiirin viestinnästä todetaan, että asia seisoo Husissa, koska sairaanhoitopiiri odottaa sosiaali- ja terveysministeriöltä linjauksia työn rajoittamissuosituksista. Viestinnästä kerrotaan, että sairaanhoitopiirin linjaus voi muuttua, kun valtakunnalliset ohjeet saapuvat.

Apu ei toistaiseksi tavoittanut sosiaali- ja terveysministeriöstä ketään vahvistamaan, onko terveydenhuollossa työskentelevien ihmisten työn rajoittamisesta tulossa valtakunnallista linjausta.

THL: Vastustuskykyä heikentävä lääkitys asettaa myös riskirymään

Tällä hetkellä vakavan koronavirustaudin riskiryhmään kuuluvat yli 70-vuotiaat. Sen lisäksi tietyt perussairaudet, jotka merkittävästi huonontavat keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä, voivat THL:n mukaan lisätä vakavan koronavirusinfektion vaaraa.

Tällaisia sairauksia ovat vaikea-asteinen sydänsairaus, huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus, diabetes, johon liittyy elinsairauksia, krooninen maksan tai munuaisen vaajatoiminta ja vastustuskykyä alentava tauti kuten aktiivisessa solunsalpaajahoidossa oleva syöpätauti.

Myös vastustuskykyä voimakkaasti heikentävä lääkitys, kuten suuriannoksinen kortisonihoito, asettaa henkilön riskiryhmään.

Husissa linjataan myös, että työntekijät, joiden immuunivaste on lievemmin alentunut tai joilla on muita perussairauksia, voivat osallistua koronapotilaiden hoitoon, ellei heidän sopivuuttaan infektiopotilaiden hoitoon ole jo aiemmin rajoitettu.

Jos Husin työntekijä kuuluu THL:n listaamaan riskiryhmään, tämä voi saada työterveyshuollosta sopivuuslausunnon, jonka Hus muotoilee seuraavasti: ”Sopiva edellyttäen, että huomioidaan poikkeuksellinen alttius vakaville infektioille.”

Kommentoi »