Ranskatar
Kulttuuri
Ranskatar
Ranskatar Keskustelija. Kiinnittäkää aikakoneenne turvavyöt, Aino Venna on täällä taas. Helsinkiläismuusikon toinen levy Tin Roof jatkaa Marlene-levyn epäajanmukaisella linjalla. Teksti niklas thesslund Kuvat jussi särkilahti
10.12.2014
 |
Image

Keskustelija. Kiinnittäkää aikakoneenne turvavyöt, Aino Venna on täällä taas. Helsinkiläismuusikon toinen levy Tin Roof jatkaa Marlene-levyn epäajanmukaisella linjalla.

Aino Venna on ollut kahden vuoden ajan yksi kotimaisen musiikin mielenkiintoisimmista tulokkaista. Vennan esikoislevyllään Marlene esittelemä yhdistelmä keinahtelevaa ranskalaista chansonia ja vanhaa jazzia kuuluu myös uudella levyllä Tin Roof. Edeltäjänsä tapaan se on punaviininmakuisten syysiltojen levy.

Aino Venna, esikoislevysi Marlene oli arvostelumenestys, joka sai esimerkiksi Rumbassa täydet viisi tähteä. Tuliko Tin Roofista tämän takia vaikea toinen levy?

Mulle se ei ollut vaikea, mutta ehkä siitä tuli sellainen, koska se on se toinen levy.

On vaikea sanoa millainen levy on, se on niin lähellä. Totta kai olen levyn puolella: siellä on asioita, joista pidän hirveästi. Musta hevonen voi olla silti vain kerran. Mutta nyt levyn pitää antaa mennä. Mulla ei ole itsellä lapsia, mutta ehkä tässä on jotain samaa: sitä, että miten se nyt pärjää ja että sille toivoo paljon hyvää.

Miksi teet musiikkia?

Mun on pakko tehdä. Se on luova itseilmaisujuttuni. Kun luen jonkin lauseen, kuulen sen, mun aivot toimii niin.

Olen myös niin itsekeskeinen tyyppi, että mua kiinnostaa hirveästi, millaista musiikkia teen vaikka 20 vuoden päästä: miltä mun ääni kuulostaa, miten mun sanoitukset muuttuu. Se kiinnostaa mua niin paljon, et se matka on käytävä.

Molemmilla levyilläsi on vahva menneiden aikojen kaiku. Kuvaako tämä makuasi laajemminkin, oletko vaikka samanlainen sisustaja kuin musiikintekijä?

No, en ole kovin kova sisustamaan. En koe, että ne ihmiset larppaisivat, joilla on sellainen vanhahtava tyyli, mutta mulle se ois liikaa. Se esineistö viehättää, mutta kotini ei ole mikään aikamatka menneeseen. Enemmänkin se herättää kysymyksen, siivoaako hän koskaan.

Mikä sitten on parasta tässä ajassa?

Kaipa ne ovat ne määrättömät mahdollisuudet. Koen tämän yltiöpositiivisen ”voit olla mitä tahansa haluat”-harpatuksen kyllä myös paikoin ahdistavana. Tulee vastareaktio, että mitä jos tahdonkin olla nojatuoli tai lentolisko. Tuntuu että niin moni, erityisesti nuori, jää yksin ajan paineiden kanssa ja ahdistus valtaa tilaa koko ajan kokoomuslaisten arvojen lisäksi tai juuri niiden vuoksi.

Musiikkisi on leimallisen ranskalaista. Onko suomalaisen musiikki antanut sinulle mitään?

Totta kai, esimerkiksi Laila Kinnunen ja Olavi Virta ovat olleet tärkeitä. Virta oli niin dramaattinen, rakastan Hopeinen kuu -stooria. Kappale nauhoitettiin yöllä b-puoleksi ja kun italialainen säveltäjä Gualtiero Malgoni kuuli teoksensa menestyksestä Suomessa, hän ei uskonut sitä, hän piti kappaletta floppina. Lopulta hänen oli pakko tulla Suomeen katsomaan Virran keikkaa. Malgoni oli ällikällä lyöty, että miten tästä on saatu tällainen.

On kiva laulaa suomeksi, mutta sanoittaminen suomeksi ei vain lähde.

Yksi kotimaisen musiikkisyksyn puheenaiheita on ollut Juice Leskisen uusi elämäkerta. Onko sulla mitään suhdetta Juiceen?

Juice oli mulle portti Elvikseen. Multa takavarikoitiin pienenä Juicen C-kasetti, se saattoi olla Pyromaani palaa rikospaikalle, kun mun vanhemmat koki, että sen laulaminen raitiovaunussa ei välttämättä ole ihan viisasta. Vanhemmat kieltää tämän takavarikon, mutta mun mielestä tää on selvä homma: Juicen kasetti katosi ja tilalle tuli Elviksen kasetti. Olen muutenkin suora toisinto siitä, mitä musiikkia mun vanhemmat ovat kuunnelleet.

Sanat vai sävel?

Ei noin voi kysyä. Ne limittyy niin voimakkaasti, saan molemmista valtavia kicksejä. Kuuntelijana kuuntelen tosi paljon sanoja. Sanoilla siirretään stooreja, ja musta se on just se pointti.

On silti ihmisiä, joiden mielestä popmusiikkia ei pitäisi koskaan arvostella sanoitusten perusteella. Mitä sanoisit heille?

Ei noin voi sanoa! Totta kai noin voi sanoa, mutta säälin kyllä niitä ihmisiä valtavasti, ne menettävät todella paljon.

Onko maailman pophistoriassa jokin kulttikeikka, jolla olisit halunnut olla?

Olisin halunnut olla Luis Buñuelin Andalusialaisen koiran ensinäytössä. Buñuel oli varma, että elokuvan jälkeen hurjistunut yleisö hyökkäisi hänen kimppuunsa ja oli varannut taskunsa täyteen kiviä, jotta voisi puolustautua. Kaisa Riivari, jonka Riivari-vaatemerkki suunnitelee keikka-asuni, kysyi, että haluanko uuteen julkkarikeikoille tehtävään esiintymisasuuni taskut. Sanoin nopeasti kyllä!

Morrissey esiintyy toivottavasti marraskuussa Finlandia-talossa. Millainen on suhteesi vanhaan hapannaamaan?

Kun kuulin Smithsejä ensimmäistä kertaa, kiinnitin heti huomiota Morrisseyn sanoituksiin, ne tekivät suuren vaikutuksen. Toivon myös, että osaisin tiputella tulevaisuudessa yhtä sulavia one-linereita. Erityisesti samastun hänen lausumaan Doing nothing gives me great pleasure. And believe me, I succeed wonderfully in it. ■

Kommentoi »