Apu

Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron palautti toivon Eurooppaan



Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron palautti toivon Eurooppaan

Dynaaminen Emmanuel Macron, 39, on Ranskan uusi presidentti. Hän jyräsi yli Marine Le Penin johtaman kansallismielisen liikkeen, ja moni Euroopassa huokasi syvään. Mikä mies tämä tuntemattomuudesta raketin lailla maan johtajaksi noussut kameleontti on?
Teksti Susanna Luikku
Kuvat Ivan Guilbert /Cosmos / MVphotos, Lehtikuva

Aion olla kaikkien ranskalaisten presidentti. Maailma ja Eurooppa katsovat Ranskaan, ja meidän tulee olla sen arvoisia. Tiedän, että maamme on jakautunut; tiedän vihasta ja epäilyksestä, jota jotkut kokevat. Mistään ei tule helppoa, mutta tällä energialla pystymme muutokseen. Voimme tehdä yhteistyötä, ja jälleen kunnioittaa itseämme ja toisiamme. Vapaus, veljeys, tasa-arvo! Eläköön Ranska! Emmanuel Macronin puhe Ranskan presidenttinä sai Louvre-museon aukiolle Pariisiin kokoontuneen kannattajajoukon hurmioon. Kovin paljon konkretiaa puheessa ei ollut, mutta tunteikas se oli. Myös sovinnollinen, kun ottaa huomioon, kuinka vastakkaisin arvoin latautunut vaaliasetelma oli. Keskustaliberaali Macron kukisti äärioikeiston Marine Le Penin toisella kierroksella lopulta selvin prosenttiluvuin: 66,06–33,94. Vaikka äänestysvilkkaus jäi ensimmäistä kierrosta alhaisemmaksi, se ei auttanut Le Peniä – todennäköisesti siksi, että isolle osalle ranskalaisista mikä tahansa oli ja on yhä parempi vaihtoehto kuin Front Nationalin (Kansallinen rintama) ehdokas.

Ranskan vaalit

Ranskan lippuja heiluttava, hurraava ja pinkkejä tai keltaisia Yhdessä-paitoja kantava Macronin kannattajajoukko oli heterogeeninen: erivärisiä, -taustaisia ja -ikäisiä ranskalaisia. 20–40-vuotiaita on silti enemmän kuin Le Penin joukoissa. Kun tulos lävähti Louvren screeneille, Brice Hardelin itki avoimesti ilosta ja rutisti tiukasti häntä tyynnyttelevää Vincent Rossia, veljentyttärensä poikaystävää. Jännityksen ja paineiden purkautumisen helpotus oli ilmeinen.  Pariisilaiskolmikko muistutti, että vaikka Macron oli suosikki, gallupit ja ennusteet ovat heittäneet häränpyllyä muissakin vaaleissa. – Ei saa olettaa asioita eikä olla liian varma. Macron on silti ainoa, joka puhui toivosta ja mahdollisuuksista; ei syytellyt muita, rähissyt ja maalaillut uhkakuvia. Hän on nuori, dynaaminen ja tulee vanhojen kuvioiden ulkopuolelta. Jos joku pystyy uudistamaan Ranskaa ja palauttamaan ihmisten toivon, se on hän, Vincent painotti muiden nyökytellessä.

Monen Louvren edustalle vaali-iltana kokoontuneen Macronin kannattajan viesti oli sama: ”Nyt on toivoa, ei vain vihaa, pessimismiä ja uhkakuvia.”

Macronista uusi presidentti

Kuka uusi presidentti oikein on, ja millaiset mahdollisuudet hänellä on hallita? Emmanuel Macron, 39-vuotias runoutta, nyrkkeilyä ja pianonsoittoa harrastava presidentti, ei ole ihan tavallisin tapaus.  Entinen sosialistien talousministeri lähti vasta viime lokakuussa liian jähmeäksi ja vanhanaikaiseksi katsomastaan puolueesta. Hänen mahdollisuuksiaan presidentiksi pidettiin olemattomina, kun hän perusti kokonaan uuden poliittisen liikkeen, En Marché! (Liikkeelle!). Tärkeässä roolissa kampanjassa on ollut myös Macronin puoliso, häntä 24 vuotta vanhempi Brigitte ”Bibi” Trodeux Koulupojan ja tälle ranskaa opettaneen kolmen lapsen äidin suhde oli ymmärrettävästi aikoinaan skandaali Amiensin kaupungissa, ja sokki molempien lähipiirille.  Macronista on levitetty huhuja, että avioliitto olisi kulissi ja komea sekä sosiaalisesti taitava, hurmuriksikin kuvailtu mies homoseksuaali. Huhut on kuitattu viisaasti naurulla.  Ranskalaiset eivät ylipäätään pidä siitä, että poliitikkojen yksityiselämää räävitään tai arvostellaan.  Kun Marine Le Pen kommentoi huumorin varjolla loukkaavasti Macronin vaimon ikää viimeisessä vaaliväittelyssä, se kääntyi häntä vastaan. Epäilyistä huolimatta pari on pysynyt yhdessä. Aktiivisesti kampanjassa ja Macronin uraratkaisuissa mukana ollut Bibi tuskin jää passiiviseksi taustahahmoksi presidentin puolisonakaan.  Silmin nähden liikuttunut puoliso asteli Louvren lavalle yhdessä aikuisten lastensa, näiden lasten, Macronin kampanjan ydintiimin ja muun lähipiirin kanssa.

Marine Le Pen sain niukasti ääniä Pariisissa

Emmanuel Macron on hyötynyt Ranskan perinteisen oikeiston ja vasemmiston hajaannuksesta sekä sisäisistä kiistoista.  Ennen vaalien ensimmäistä kierrosta Ranskaan oli syntymässä suosiotyhjiö, kun suurten puolueiden ehdokkaiksi valikoitui kompromisseja, joiden takana ei ollut edes oma jäsenistö – liikkuvista äänestäjistä puhumattakaan.  Tämä antoi nostetta sitoutumattomaksi muutosvoimaksi luetulle Macronille, ja myös radikaalin vasemmiston Jean-Luc Melénchonin kaltaisille ehdokkaille. Marine Le Penin pääsy toiselle kierrokselle ei ollut yllätys. Äärioikeistolaisen Front Nationalin suosio on kasvanut tasaisesti 2010-luvun vaaleissa, kun puolue on ainakin näennäisesti siistinyt rasistista retoriikkaansa ja ulkoisia tunnuksiaan, ja kasvava tyytymättömyys taloustilanteeseen, terrorismiin ja sosiaalisiin ongelmiin on kasvanut. Pariisissa Le Pen kuitenkin sai hyvin niukasti ääniä sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella – vaikka kaikki pahimmat terrori-iskut ovat kohdistuneet Pariisiin ja vaikka sen alueella asuu eniten maahanmuuttajia.  ”Ranskalaisten suojelijana” esiintyvää Le Peniä kannatetaan siellä, missä maahanmuuttajia on vähemmän: pikkukaupungeissa, maaseudulla sekä alueilla, josta suorittavan teollisuuden työpaikkoja tarjoavat firmat ovat lähteneet matalampien palkkatasojen maihin.

Ranska on jakautunut

Ranska on jakautunut, mutta ei vanhalla oikeisto–vasemmisto-akselilla. Nyt on suurissa kaupungeissa asuva, koulutettu ja ainakin suhteellisen vauras Ranska, joka äänesti Macronia.  Ja sitten on Le Peniä kohti kääntynyt maaseudun ja syrjäseutujen Ranska, jota vaivaa korkea työttömyys, näköalattomuus ja katkeruus. – Iso osa Le Penin kannattajista on yksinkertaisesti pihalla. He eivät halua ymmärtää, ettei Kansallinen rintama tarjoa ratkaisuja heidän ongelmiinsa eivätkä ne ratkeaisi, vaikka joka ikinen maahanmuuttaja ajettaisiin pois Ranskasta, Brice Hardelin ja Vincent Rossi korostivat Louvren aukiolla Macronin voitonjuhlissa.  Hardelin ja Rossi sanovat, että nyt tarvitaan malttia ja yhteistyötä.  – Emme halua lietsoa vihaa tai ilkkua heitä, sitä on nähty jo tarpeeksi.

Ranskalainen yhteiskunta

Ranskalainen yhteiskunta on laissez-faire -asenteestaan (suom. antaa mennä), suuripiirteisyydestään ja vapaamielisyydestään huolimatta pohjimmiltaan hierarkkinen.  Talouden, politiikan ja kulttuurin päättäjät tulevat käytännössä jos eivät samoista, niin rinnakkaisista ympyröistä. He ovat käyneet samoja eliittikouluja ja yliopistoja, suvut ja tuttavapiirit ovat verkottuneet keskenään ja sosiaalinen liikkuvuus on vähäistä. Emmanuel Macronkin on entinen investointipankkiiri ja valmistunut huippuarvosanoin eliittiopinahjosta eli Kansallisesta hallintokorkeakoulusta ENA:sta (École nationale d’administration). Kovan oikeistolaisiksi hänen linjauksiaan ei silti voi yksiselitteisesti väittää.  Koulutus oli tärkeässä roolissa kampanjassa, ja Macron kannattaa niin kutsuttua positiivista syrjintää. Heikossa asemassa oleville on ohjattava enemmän valtion tukea, jotta kansalaisten lähtökohdat tasoittuivat edes jollain lailla. Oikeistolaista hänen ajattelussaan on lähinnä työmarkkina- ja talouspolitiikka. Macron ajaa esimerkiksi sitä, että vaikeina aikoina työnantaja voisi paikallisesti sopia aiempaa heikommista työehdoista – asia, joka Ranskan tiukasti säädellyillä työmarkkinoilla aiheutti pelkkänä heittonakin takavuosina lakkoaaltoja ja marsseja. Talousministerinä hän ajoi läpi nimeään kantavan La loi Macronin, joka lisäsi työelämän joustoja ja muun muassa vapautti kauppojen sunnuntaiaukiolon.

Jännityksen ja paineiden purkautumisen helpotus oli ilmeinen.

Ranskan lähihistoria 

Ranskan lähihistoria on tuonut maan politiikkaan erityispiirteensä, ja ne määrittävät myös Macronin vallankäytön rajoja. Nämäkään vaalit eivät olleet verrattavissa Britannian brexit-äänestykseen tai Saksan ja Hollannin vaaleihin, vaikka tuloksista voidaan tehdä tiettyjä yleiseurooppalaisia johtopäätöksiä.  Keskeinen määrittäjä on presidentti Charles de Gaullen johdolla vuonna 1958 perustettu Ranskan niin kutsuttu viides valtakunta ja sen perustuslaki. Laki antaa presidentille huomattavat valtaoikeudet.  Perustuslaki ja vaalitapa ovat viime vuosikymmenet suosineet kahden suuren puolueen järjestelmää, käytännössä perinteistä oikeistoa ja sosialistipuoluetta. Yleensä presidenttiä edustava puolue on saavuttanut enemmistön myös maan parlamentissa. Nyt on toisin. Valta on ollut vuoroin vasemmistolla, käytännössä väistyvän presidentin Francois Hollanden sosialisteilla, ja vuoroin tasavaltalaisten oikeistolla, joka hävisi vaalit Francois Fillonin korruptioskandaaliin. Vain muutaman kerran Ranskassa on vallinnut niin sanottu cohabitation, eli presidentti ja pääministeri ovat tulleet eri puolueista.  Vaikka Front National on noussut kolmanneksi pääpuolueeksi, sen valta on edelleen pientä ja edustajapaikat eri tasoilla vähäiset. En Marchéssa on poliittisesti kokeneitakin ihmisiä, mutta se on silti innokkaiden keltanokkien löyhä liittymä eikä perinteinen puolue – mitä myös käytettiin isona imagoetuna Macronin kampanjassa.

Macronin ympärille kertyneessä En Marché -liikkeessä on mukana paljon nuoria ja heitä, jotka eivät aiemmin ole osallistuneet poliittiseen toimintaan.

Ranskassa on vahvat kansalliset instituutiot

Ranskassa on vahvat kansalliset instituutiot, jotka eivät katoa mihinkään yhdessä yössä. Esimerkiksi lainsäädäntötyössä presidentti tarvitsee valtaoikeuksistaan huolimatta parlamentin alahuoneen eli Kansalliskokouksen tuen. Kesäkuun parlamenttivaalit ovat ensimmäinen todellinen testi sille, miten Emmanuel Macron ja En Marché valtaansa pystyvät käyttämään. Presidenttiehdokkaiden puolueet saivat Ranskan 577-paikkaiseen parlamenttiin viimeksi läpi yhteensä kaksi edustajaa. Järjestelmä tekee parlamenttivaaleista hyvin paikalliset. Vaalipiirejä on lähes kuusisataa, ja jokaisesta pääsee kahden kierroksen vaalissa läpi vain yksi ehdokas. Menestys vaatii maan kattavaa koneistoa, jota kummallakaan ehdokkaiden puolueista ei ole. Le Pen hävisi presidenttitaiston, mutta toistaiseksi voi vain arvailla, miten Front National pystyy hyödyntämään ääniä, näkyvyyttä ja johtajansa tiettyä valtiomiessarjaan nousua – vai pystyykö? Pysyvässä oppositiossa usko voi joutua koetukselle.  Toisaalta mikään ei tuhoa populistipuolueen kannatusta yhtä tehokkaasti kuin hallitusvastuu konkreettisine ratkaisuineen, kuten Suomessakin on nähty.

Venäjä näkyi näissäkin vaaleissa

Venäjä näkyi näissäkin vaaleissa. Kansainvälinen näkökulma oli muutenkin läsnä läpi Ranskan vaalien, myös viime metreillä. Emmanuel Macronin kampanjan kerrottiin joutuneen päivää ennen äänestystä ”ulkopuolisen hakkerihyökkäyksen” kohteeksi. Hyökkäyksessä kampanjatoimiston tietoja päätyi ulkopuolisten käsiin.  Asiasta tiedotettiin Ranskan median alkavan vaalikaranteenin vuoksi niukasti, mutta useimmat epäilivät, että asialla olisivat olleet Le Penin valinnan hyödylliseksi nähneet venäläistahot. Ranskan suhteet Venäjän kanssa ovat historian saatossa olleet monisärmäiset aina Ranskan monarkian ja tsaarin hovin suhteista sekä Euroopan valloitussodista alkaen. Viime aikoina ranskalaismedia on nostanut esiin erityisesti oikeistopoliitikkojen läheiset suhteet Venäjän hallintoon, ja esimerkiksi ex-presidentti Nicolas Sarkozyn näkemyksiä Krimin asemasta on ihmetelty. Marine Le Pen sai pankkilainaa vaalikampanjaansa Venäjältä, ja hän on suoraan ilmoittanut kannattavansa presidentti Vladimir Putinin toimintaa ja näkemyksiä. Ranskalaiset eivät kuitenkaan pidä Venäjä-suhteita yhtä ratkaisevina kuin esimerkiksi suomalaiset; paljastuksiin tunnutaan suhtautuvan lähinnä olankohautuksella.

Turvatoimet Macronin valvojaisissa ja koko Pariisissa olivat massiiviset, mutta tunnelma lämmin.

Barack Obama ilmaisi tukensa Macronille

Yhdysvaltoihin Ranskalla on ajoittain kummallisia piirteitä saava viha-rakkaussuhde, jota sitäkin määrittää pitkä kanssakäyminen. Ranska perusti aikoinaan siirtokuntia uudelle mantereelle ja taisteli Englannin kanssa vallasta. Toisen maailmansodan suuri maihinnousu tapahtui Ranskan Normandian rannikolla, missä menehtyi paljon amerikkalaissotilaita.  Nykyisin USA on Ranskan liittolainen (tai ehkä pikemmin toisinpäin), mutta maan taloudellis-sotilaallis-kulttuurinen ylivalta ärsyttää monia Ranskassa. Kun Barack Obama ilmaisi tukensa Macronille ja lähetti väkeään auttamaan kampanjoinnissa, erityisesti Le Penin joukoissa korostettiin, että presidentti valitaan demokraattisissa vaaleissa Ranskassa; asiaa ei ratkaista ulkomailla. Mutta toki myös ranskalaiset ovat kiinnostuneet siitä, mitä heistä ajatellaan maan rajojen ulkopuolella. Ranska on yksi maailman suosituimpia turistikohteita, ja matkailutulojen lisäksi mielikuvat vaikuttavat myös kaupankäyntiin ja investointeihin.  Ranska on Euroopan unionin perustajajäsen, ja Le Penin voitto olisi tarkoittanut kansanäänestystä EU-jäsenyydestä ja eurovaluutasta eroamisesta. Nyt unionissa voidaan olla rauhallisemmin mielin: Macronin eurolinja on yhteistyön syventäminen ja yhteisvastuun lisääminen.  Macron kannattaa myös julkisen ja yksityisen talouden uudistuksia, kansainvälisen vapaakaupan ja maahanmuuton lisäämistä sekä euroalueen liittovaltiokehitystä. Hän suhtautuu myönteisesti niin EU:n yhteisen puolustuksen syventämiseen kuin ajatukseen yhteisestä talousministeristä.

Enemmistö ranskalaisista ei halua eroon Euroopasta

Belgialainen Thierry ja hänen parikymppinen poikansa Thomas heiluttivat Louvressa Ranskan, Belgian ja EU:n lippuja. Miehet olivat tulleet varta vasten Macronin voitontilaisuuteen, vaikkei heillä ole äänioikeutta Ranskan vaaleissa.  Syy oli yksinkertainen. – Olemme täällä, koska halusimme osoittaa tukea yhteiselle Euroopalle, fasismia ja äärioikeistoa vastaan. Ranskalla ja Belgialla on samankaltaisia ongelmia, mutta Le Pen ei tarjoa niihin ratkaisuja. Hän on yksinkertaisesti vaarallinen, ja niin olisi ollut hänen johtamansa Ranskakin. Le Penin valinta olisi merkinnyt EU:n hajoamista, mutta uskomme, että Macron voi edistää myös EU:n kehitystä, miehet painottivat. Toivon, nuoruuden, kansainvälisyyden ja edistyksen vaalivoitto? Riippuu keneltä kysyy, ja Macronilta saatetaan odottaa mahdottomia. Joka tapauksessa kävi selväksi, mitä enemmistö ranskalaisista ei halua: äärioikeistoa valtaan, rajoja kiinni ja eroon Euroopasta. ● Juttuun on haastateltu myös MTV:n pitkäaikaista Ranskan-kirjeenvaihtajaa Helena Petäistöä ja valtion viestintäneuvoston projektipäällikköä Marko Ruonalaa, joka työskenteli Suomen Pariisin suurlähetystössä vuosina 2011–16.

Teksti Susanna Luikku, kuvat Ivan Guilbert /Cosmos / MVphotos, Lehtikuva ja All Over Press

Lue myös:

Nyt on aika yhdistää maa ja voimat

Helena Petäistö: Marine Le Penillä on mahdollisuus

Julkaistu: 12.5.2017