Tuulilasi

Ranskalaiskonserni vähentämässä mallivalikoimaansa



Ranskalaiskonserni vähentämässä mallivalikoimaansa

PSA-konserni on ollut viime aikoina talousvaikeuksissa, joten konserni aikoo vähentää mallivalikoimaansa lähes puolella parantaakseen yhtiön katetta.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Juha Juntto, TL-kuva-arkisto

Koko PSA-konsernissa mallikirjoa vähennetään nykyisestä 45:stä 26:en vuoteen 2022 mennessä. Peugeotilla muutos on suurempi, sillä valikoima tippuu 13:en malliin aiemmasta 26:sta. Konsernissa halutaan myydä autoja nykyistä kalliimmalla hinnalla ja nostaa katteita.

Autofaneilla ei ole kuitenkaan suurta huolta, sillä Peugeotin pääjohtaja Maxime Picat on kertonut, että RCZ:n tuotanto jatkuu tulevaisuudessakin. Urheiluauton imago on tärkeä ranskalaismerkille, joten auton tuotantoa jatketaan.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Julkaistu: 2.7.2014