Apu

Rämäpää Viivi Pumpanen: Äiti on joskus viettänyt unettomia öitä


Possen ainoa nainen on syntynyt bensaa suonissaan. Vauhti ei häntä pelota, mutta skorpionin syöminen otti koville.
Teksti Annika Vuorensola
Kuvat Jaakko Jaskari

Jo pienestä tytöstä lähtien rämäpäänä tunnettu Viivi Pumpanen ajaa prätkiä, treenaa fyysistä kontaktilajia taekwondoa eikä pelkää muutenkaan vauhtia tai vaarallisia tilanteita.

- Minulla on käynyt hyvä tuuri, eikä viime vuosina ole sattunut mitään. Pienempänä aina sattui ja tapahtui. Jos on liian pelottava stuntti tiedossa, voi aina kieltäytyä. Mutta kun on turvallinen olo, uskaltaa enemmän. Silloin rajojen rikkominen on helpompaa, Viivi mietti Posse-sarjan pressipäivässä.

Omia rajojaan Viivi ei ole vielä kohdannut.

- Ehkä ennen laskuvarjohyppyä hyvästelin lentokoneessa varulta kaikki mielessäni, hän nauroi.

Viiville Possen pahin paikka tähän mennessä on ollut skorpionin syöminen.

- Silloin mietin, että miksi? Se oli oikeasti ällöttävää.

Extremeharrastukset ovat aina kuuluneet Viivin elämään.

- Vauhti tulee kotoa, sillä isäni opetti minut ajamaan enduroa, laittoi jo pienenä liitovarjoon ja otti prätkän kyytiin. Hän on kannustanut voittamaan pelkoni ja ylittämään rajojani. Hän on ollut voimavarani.

Viivin äiti sen sijaan toivoi jo vuosia sitten, että tytär ottaisi rauhallisemmin.

- Onneksi hän oppinut elämään sen kanssa, isoveljeni on samanlainen. Hän on joskus viettänyt unettomia öitä vuokseni, kun olen kertonut mitä olen tekemässä. Nyt en enää kerro etukäteen, mutta olen ottanut tavaksi lähettää hänelle terveisiä aina videoiden kautta. Että moi äiti, kaikki hyvin täällä!

Possen uusi kausi MTV3-kanavalla 29. maaliskuuta alkaen

Julkaistu: 15.3.2019