Apu

Rakkaus on hormonimyrsky



Rakkaus on hormonimyrsky

Rakastuneen ihmisen aivoissa on meneillään hormonimyrsky, joka aiheuttaa euforiaa ja tuskaa.
Teksti Apu-toimitus

"Oli kuin sata salamaniskua olisi kulkenut lävitseni. En ollut koskaan kokenut mitään samanlaista. Sydämeni alkoi läpättää kuin viimeistä päivää, ja hengittäminenkin oli työlästä. Sain kuitenkin jollakin konstilla ojennettua hikoilevan kämmeneni ja kakistettua nimeni.”

Näin kertoo muusikko Sami Hurmerinta ensitapaamisestaan tulevan vaimonsa Maaritin kanssa Tuija Wuori-Tabermannin muistelmakirjassa Unohtumaton ensirakkaus.

Rakastumisen hallitsematon hyökyaalto tuntuu koko vartalossa, halusimme tai emme. Sami Hurmerinnan onneksi Maarit koki saman kemiallisen myrskyn.

”Ensimmäiseksi näin hänessä vain silmät. Niistä heijastui jotakin ihmeellisen tuttua, jotakin sellaista, jota ei voi järjellä selittää. Ne tuntuivat kysyvän, että etkö muista minua? Ei niitä päässyt karkuun, enkä olisi halunnutkaan.”

Jos Maaritin ja Samin aivot olisi kuvattu, olisi huomattu, että syvällä niiden keskiosassa sijaitsevassa häntätumakkeessa käy valtava hormonijylläys. Rakkauden biologiaa tutkinut amerikkalainen antropologian professori Helen Fisher selittää rakastumisen kemiaa kirjassaan Miksi rakastumme.

Fisherin mukaan aivojemme hormonitasapaino vinksahtaa rakastumisen takia. Olennaiset roolit rakkauden näyttämöllä ottavat välittäjäaineet dopamiini, noradrenaliini ja serotoniini.

Kun dopamiinin määrä lisääntyy aivoissa, alamme keskittää huomiota rakkautemme kohteeseen. Motivaatiomme vahvistuu, käyttäydymme tavoitehakuisesti emmekä tajua ympäristöstämme tuon taivaallista.

Dopamiini aiheuttaa hurmion lisäksi esimerkiksi energisyyden tunteita, hyperaktiivisuutta, unettomuutta ja ruokahalun puutetta. Hormoni kertoo meille, mikä on tavoiteltavaa, ja ohjaa meitä sitä kohti. Seksi on valtavan dopamiinimyrskyn huipentuma.

Rakastuminen lisää myös toisen välittäjäaineen, noradrenaliinin, määrää. Se voi vahvistaa huumaa.

Entä serotoniini? Puhtaassa himossa eli seksuaalisessa halussa sitä on liikkeellä paljon, mutta romanttisessa rakkaussuhteessa serotoniinin taso aivoissa romahtaa. Silloin rakkaudesta tulee pakkomielle, sillä toista ihmistä ajattelee jatkuvasti.

Vesa-Matti Loiri oli vasta pikkupoika, kun sirkus tuli kotikaupunkiin. Hän rakastui välittömästi hevosella ratsastavaan tummaan ja villiin primadonnaan. Pari päivää myöhemmin Loiri näki haaveidensa naisen kotikadullaan. Kokemus vei järjen.

”Minun teki mieli huutaa. En tiennyt hänen nimeään, mutta olisin huutanut mitä vain, jotta hän olisi kääntänyt päätään ja huomannut minut. Suuta kuivasi, eikä siitä lähtenyt ääntäkään. Seisoin siinä mykkänä ja näin, kuinka unelmieni kohde asteli kadun yli ja katosi jonnekin. Se oli ensimmäinen kertani mennä murusiksi.”

Katja Ståhl saavutti rakastettunsa kiintymyksen, mutta kieriskeli pian tuskissa hänkin.

”Toinen toistaan viehättävämmät daamit pörräsivät hänen ympärillään, ja kiehuin mustasukkaisuudesta. Tottakai sellainen koetteli itsetuntoa. En voinut olla vertaamatta itseäni muihin. Olin valmis kävelemään vaikka kuuhun miellyttääkseni Tapania. Aloin jopa lukea intohimoisesti scifi-kirjallisuutta, josta tiesin hänen pitävän.”

Professori Helen Fisherin mukaan saatamme muuttaa pukeutumistamme, käytöstämme, tapojamme ja jopa arvojamme voittaaksemme rakastetun. Tulemme myös riippuvaisiksi suhteesta. Fisherin aivokuvaustutkimukset paljastivat, että romanttinen rakkaus on riippuvuutta aiheuttava huume, ja dopamiinilla on näppinsä pelissä. Nautintoaineet, kuten alkoholi tai kokaiini, vaikuttavat meihin saman hormonin välityksellä.

Rakkauden kentällä meitä ohjaa Helen Fisherin mukaan kolme ristiriitaistakin voimaa: himo, romanttinen rakkaus ja kiintymys. Himo ohjaa meitä parittelemaan mahdollisimman usean partnerin kanssa. Romanttinen rakkaus keskittää huomion yhteen kumppaniin. Kiintymys puolestaan ohjaa pariskuntaa jälkeläisen hoivaamiseen yhdessä.

Tietyt hormonit ottavat ohjat rakkauden kiintymysvaiheessa. Miehellä jyllää vasopressiini ja naisella oksitosiini. Ne pitävät huolen siitä, että himo ja romanttinen rakkaus jatkuvat kiintymyksenä, pari pysyy yhdessä ja lapsi saa tarvitsemansa turvan.

Maailmanlaajuisia tilastoja tutkiessaan Fisher havaitsi, että usein avioliitot päättyivät noin neljän vuoden jälkeen. Tutkija uskoo, että luku perustuu esivanhempiemme aikaan. Kun poikanen ei enää tarvinnut emonsa jatkuvaa hoivaa, kumppanit saattoivat erota ja saada muiden partnerien kanssa uusia geenejä kantavia jälkeläisiä.

Arkikokemuksestakin tiedämme, että rakastuminen laimenee ajan myötä. Ilmiöllä on etunsa. Voimakas rakastuminen vie valtavan määrän aikaa ja energiaa. Hulluutta lähentelevä olotila olisi haitallista arjen kululle ja mielenrauhallemme.

Kirjassaan Helen Fisher toteaa, että rakastumisen aivotoiminnot kehittyivät siihen, että löysimme sopivan seksikumppanin, parittelimme ja varmistimme hedelmöittymisen. Sen jälkeen oli tarkoituksenmukaista keskittyä jälkeläisen elämän turvaamiseen.

Fisherin sanoin: ”Luonto antoi meille intohimon. Sitten se antaa meille rauhan – kunnes rakastumme uudestaan.”

Teksti: Saara Pakarinen

Kaikki sitaatit Tuija Wuori-Tabermannin kirjasta Unohtumaton ensirakkaus (WSOY 2008). Lähteenä myös Helen Fisherin kirja Miksi rakastumme – Romanttinen rakkaus ja miten säilytämme kipinän (Prometheus Kustannus Oy 2009).

Julkaistu: 15.8.2014