Image

Niklas Thesslundin pääkirjoitus: Rakennemuutos on myös muodon muutos, mutta pysyvää on tarve sisällölle

Niklas Thesslundin pääkirjoitus: Rakennemuutos on myös muodon muutos, mutta pysyvää on tarve sisällölle
Urheiluseuran juniorit venyttelevät juoksuratojen keskelle jäävällä nurmikolla. Aikoinaan sen tilalla oli hiilimurskaa, sitä ennen hiekkakenttä. Juoksuratojen pinnoitteitakin on vaihdettu moneen kertaan. Kenttää ympäröivää aitaa on täytynyt maalata, rakennuksia huoltaa. Kaiken sen ajan kentälle on haluttu tulla urheilemaan. Se on ollut sisältöä, se on pysynyt.
Julkaistu: 15.9.2021

Elokuun lopun aurinko osuu Eläintarhan urheilukentälle niin kuin se illalla Töölön päältä paistaessaan osuu. Juoksuradan itäpään kaarteisiin, korkeushyppypaikalle ja kentän keltaiseen aitaan, joka erottaa kentän Linnanmäen ja Töölönlahden suuntaan kulkevista pyörä- ja kävelyteistä.

Poika on lähtenyt harjoituksiinsa ja olen jäänyt vanhan katsomon puupenkeille istumaan. Tarkoitus olisi lukea yksi tämän numeron juttu, mutta ensin käy kuten niin usein. Istun vain katsomossa haluamatta ryhtyä mihinkään sen kummempaan. Voisin lukea kirjaa tai käydä itsekin lenkillä, mutta pelkkä vanhan yleisurheilukentän katsomossa istuminen on ollut yhtä aikaa merkillisen rauhoittavaa ja innostavaa siitä saakka, kun paikka tuli pojan harrastuksen vuoksi aikoinaan tutuksi.

Jos syke laskee urheilukatsomossa, paikan täytyy olla erityinen. Niin kuin onkin, vanha, alun perin yli satavuotias kenttä, jonka katsomosta voi nähdä kaiken. Pieniä yleisurheilukoululaisia, junioriurheilijoita, maan huippuja harjoittelemassa, keski-ikäisiä juoksukoululaisia ja näiden valmentajia, jänteviä ulko­ilmaukkoja ja lajiniiloja.

Yli satavuotias kenttä on pysyvyyden ja jatkuvuuden näyttämö. Kentällä on urheiltu tsaarinaikana, ennen ja jälkeen sotien, silloin kun markka kellui ja silloin kun Nokia myytiin. Internet ei vaikuttanut asiaan eikä Pariisin ilmastosopimus.

Samanlaista, täysin eri-ikäisten kuntoilijoiden ja urheilijoiden riemua ja elinvoimaa ei voi nähdä kovinkaan monessa paikassa. Suurista hiihto- tai suunnistustapahtumista puuttuvat lapset, ulkojäiltä eläkeläiset. Uimahalli on ehkä lähellä, mutta siellä liiallisesta riemusta ja vauhdista tulee huudot.

Pitkään ajattelin, että viehätys johtuu vain hyväntuulisista ja hyväkuntoisista urheilijoista, mutta se on vain osaselitys. Yli satavuotias kenttä on pysyvyyden ja jatkuvuuden näyttämö. Kentällä on urheiltu tsaarinaikana, ennen ja jälkeen sotien, silloin kun markka kellui ja silloin kun Nokia myytiin. Internet ei vaikuttanut asiaan eikä Pariisin ilmastosopimus.

Voi olla, että herkistyin miettimään aikaa ja jatkuvuutta luettuani Juha Itkosen ja valokuvaaja Timo Pyykön reportaasin Kemistä. Artikkelissa Itkonen ja Pyykkö katselevat maisemaa, joka alkaa olla jo hyvin erinäköinen kuin Kemissä kasvaneen Pyykön lapsuudessa ja nuoruudessa. Tukkinippujen lautat puuttuvat merenlahdelta ja elämä monelta kulmalta. Rakennemuutoksen karkea terä on rouhinut pohjoista tehdaskaupunkia pitkään ja vanha aika päättyy monin osin nyt syyskuussa, kun Veitsiluodon sellu- ja paperitehdas ajetaan alas. Lehtipaperin kysyntä on pudonnut, ja siksi reportaasissa kulkeekin Kemin tapahtumien rinnalla kertomus median muutoksesta.

Yksi Itkosen ja Pyykön tapaamista kemiläisistä on Veitsiluodossa 20 vuotta työskennellyt Jarno Huttunen. Kun tieto tehtaan lakkauttamisesta tuli, käyttäjä-kunnossapitäjä tarttui paikallisen kunnossapitoyrityksen työtarjoukseen. Taksiakin Huttunen ajaa. Kansainvälisen suuryrityksen palkkanauhan tilalla on pienempiä puroja. Näin alkavat kemiläisen ja helsinkiläisen paperimiehen, joka ei valmista paperia vaan täyttää sitä, ansainnat muistuttaa toisiaan.

Töiden luonteessa vain on merkittävä ero. Toinen on tehnyt alustaa tai pintaa, toinen sille painettavaa sisältöä. Näistä rakennemuutokset kohtelevat aina ensimmäistä rajummin, rakennemuutos on usein muodon muutos.

Ruksaan Kemi-reportaasin kiinni ja työnnän puhelimen taskuun. Pojan harjoitukset päättyvät pian, kilpailevan seuran juniorit venyttelevät juoksuratojen keskelle jäävällä nurmikolla. Aikoinaan sen tilalla oli hiilimurskaa, sitä ennen hiekkakenttä. Taito perustaa ja kunnossapitää hiekkakenttiä on vaihtunut tietoon nurmista ja tekonurmista. Juoksuratojen pinnoitteitakin on vaihdettu moneen kertaan remonteissa ennen arvokisoja, eikä vanhoille pinnoitteille ole vaatimusten muuttuessa entisenlaista tarvetta. Kenttää ympäröivää aitaa on täytynyt maalata, rakennuksia huoltaa. Kaiken sen ajan kentälle on haluttu tulla urheilemaan. Se on ollut sisältöä, se on pysynyt.

Samalla tavalla pysyy se sisältö, jota on ennen painettu Veitsiluodossa tehdylle paperille. Ainakin tarve sille pysyy. Niin pysyy myös tarve senkaltaiselle elämänsisällölle, jota työ tarjoaa. Siksi vanha tehdasalue tarvitsee uuden sydämen tai mieluusti monia, sillä harva haluaa lähteä muuttamaan töiden perässä väistämättä kalliimmille alueille.

Twitter @niklasthesslund

Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi

Kommentoi »