Eeva

Rakastunut Sami Saikkonen: "Tiesin yhdestä katseesta, että siinä se on"

Rakastunut Sami Saikkonen: "Tiesin yhdestä katseesta, että siinä se on"

Rakkaus 24 vuotta nuorempaan Sonja Sorvolaan muutti Sami Saikkosen koko olemuksen. Enää hän ei kanna itsessään raskasta taakkaa, ja väsymys on vähentynyt.
Teksti Kirsi Hemanus
Mainos

Sami Saikkosen, 50, on helppoa puhua rakkaudesta, sillä hän elää nyt sataprosenttisessa rakkaudessa.

Saikkonen on tanssija, koreografi, näyttelijä ja ohjaaja, aina kulloisenkin työtehtävän mukaan. Hän solmi avioliiton näyttelijä Sonja Sorvolan, 26, kanssa toukokuussa.

”Luulin ennen, että rakkaus on vain runoilijoiden luoma myytti, jotain epäaitoa. Luulin myös, että on olemassa riittävä rakkaus, mutta ei täydellistä. Mutta kun sataprosenttinen sielunkumppani tuli eteen, tiesin yhdestä katseesta, että siinä se on.”

“Enää en väsy, enkä ole yhtä ahdistunut kuin ennen”, Sami on huomannut.

Suomen Kansallisbaletissa vuosina 1992–2010 tanssinut Saikkonen on tehnyt viime vuosina teatteria, viimeksi helsinkiläisessä Koko-teatterissa. Sen Constellations-näytelmässä on vain kaksi näyttelijää, Sami ja Sonja.

Pari tapasi keväällä 2013 Turussa, kun he istuutuivat roolivaatteissaan vierekkäisiin maskituoleihin ennen The Rocky Horror Show -musikaalin lehdistötilaisuutta.

”Ensimmäiset sanani Sonjalle olivat, että sä olet muuten mun. Ne vain tulivat jostain. Hän luuli, että puhuin roolihahmona ja vastasi hymyilemällä.”

Neljä vuotta myöhemmin Sami on oppinut, että toisen rakastaminen on vielä tärkeämpää kuin rakastetuksi tuleminen.

”Runoilijoiden kliseet ovatkin totta! Toisen rakastaminen on poispäin itsestä, siinä tyhjä tila itsen ympärillä täyttyy.”

Rakkauden myötä Samin ympärillä on alkanut tapahtua muitakin kivoja asioita.

”Lähelle on ilmaantunut pehmeitä, lämpimiä ihmisiä. Jotkut vanhat tututkin vaikuttavat muuttuneen. Heistä hehkuu hellyyttä, lempeyttä ja hyväksyntää”, Sami Saikkonen kertoo.

”Tärkein kokemus rakkaudessa on kelpaaminen sellaisenaan. Luulin, että 97 prosenttia rakkautta riittää, mutta nyt tiedän, että rakkautta on joko sata tai nolla prosenttia.”

“Elin ennen laatikkoelämää”

Suhde Sonjaan ei alkanut parhaissa mahdollisissa olosuhteissa, sillä Sami oli vielä naimisissa. Avioliitto oli alkanut vuonna 1995, ja seurustelu jo vuonna 1988. Ero astui voimaan kaksi vuotta sitten.

”Avioliitolla oli yksi kaunis seuraus: siitä syntyi hieno nuori mies, Veikko. Soimaan kuitenkin itseäni, etten osannut hoitaa eroa tyylikkäämmin. Olisin voinut toimia tilanteessa reilummin, mutta olin henkisesti niin kyykyssä, etten osannut”, Sami Saikkonen sanoo.

Rakkaus lapseen on hänestä aivan eri juttu, kuin alun perin toisilleen vieraiden ihmisten välinen rakkaus.

”Se on kiistämätöntä ja itsestään selvää. Halaan vieläkin usein Veikkoa, vaikka hän on minua päätä pidempi ja ehkä vähän vastustelee sitä.”

Sonja on Samia 24 vuotta nuorempi, mutta ikäeroa Samin ei ole tarvinnut selitellä muille kuin itselleen.

”Kukaan ei ole moittinut. Kaverit ovat vain vähän naljailleet. Sisareni kysyi, onko tämä viidenkympin villitystä, mutta Sonjan tavattuaan hänkin totesi, ettei ole. Niin kuin kaikki muutkin, jotka ovat tavanneet meidät yhdessä.”

Itsensä kanssa Sami joutui ruotimaan ikäasiaa. Hän sanoo eläneensä aiemmin ’laatikkoelämää’, johon ei pohjimmiltaan sopinut.

”Olin ohjelmoinut itseni laatikkopääksi, mutta oikeasti olen pallopää. Pallopäät pomppivat, pyörivät ja kimpoilevat eivätkä välitä soveliaisuussäännöistä. Enää en ajattele, että elämän pitäisi olla ulkoisesti tietynlaista ollakseen hyvää.”

“Jännittämisen takana on pelko”

Sami Saikkonen on paitsi taiteilija myös lennonopettaja. Syksyllä 2013 melko pian Sonjan tapaamisen jälkeen Sami joutui taitolentokoneella läheltä piti -tilanteeseen. Nousussa sivutuuli heilautti konetta vaarallisesti.

”Sain koneen hallintaan noudattamalla ohjeita, jotka on tehty sellaista tilannetta varten. Tajusin kuitenkin, että olisin voinut kuolla. Silloin aloin tosissani miettiä, mitä haluaisin tehdä, jos minulla olisi viikko elinaikaa. Vastaus oli, että haluaisin rakastaa Sonjaa.”

Suhdetta heillä ei vielä silloin ollut. He olivat kuitenkin viihtyneet yhdessä.

Samin mielestä elämää ei voi elää kaikkea etukäteen laskelmoiden.

”Elän mieluummin pomppivan pallon elämää.”

Pelko on tunne rakkauden vastakkaisella puolella. Se voi ajaa tekemään huonoja asioita tai synnyttää vihaa. Mutta pelkoa voi Samin mukaan käyttää myös positiivisessa mielessä.

”Paljon riippuu siitä, muuttuuko pelko hermostuneisuudeksi vai energiaksi. Jännittämisen takana on aina pelko, myös esiintymisjännityksen. Pelko virittää toimintaan ja nostaa kaikki aistit maksimitasolle. Periaatteessa esiintymisjännityskin on pienimuotoista kuolemanpelkoa: tuhoudun näyttämöllä, jos epäonnistun.”

Samin mielestä mieheys tarjotaan yhä usein kaavamaisena laatikkona.

“Menin metsään ja itkin ääneen”

Rohkeus ja vaikuttavuus syntyvät siitä, että tietää asioita ja toimii siitä huolimatta. Kun Sami oli ollut lähellä lento-onnettomuutta, hän tiesi, että takaisin taivaalle olisi uskallettava palata heti.

”Laskeuduttuani maahan menin ensin metsään ja itkin ääneen. Sitten menin tyhjään lentokonehangaariin tanssimaan. Kun näin, että tanssiessani hallitsin käteni liikkeet, ajattelin, että minun on pystyttävä hallitsemaan käteni myös lentokoneen ohjaimissa. Sitten nousin uudestaan taivaalle.”

Pelkoa päin pitää mennä.

”Mene, toimi, tee. Mutta mieti, mitä teet.”

Onnettomuuksia tai maailmalla tapahtuvia terroritekoja Sami ei juuri pelkää. Niihin ei voi varautua.

”Jos katto putoaa päälle, voi vain toivoa, ettei jäisi henkiin vihanneksena. Enemmän kuin äkkikuolema, minua pelottaa se, että pitäisi vanhana katua elämätöntä elämää, eli että on elänyt vastoin omia tunteitaan. Rakkaus, ystävät ja ihmissuhteet ovat tärkeämpiä kuin mikään muu.”

“Miehet haluavat muutakin kuin seksiä”

Äkkiä ääni murtuu ja silmiin nousevat kyyneleet.

”Tunteeni ovat niin kamalan auki nykyään”, hän sanoo ja yrittää pyristellä kyyneliä pois. Suusta pääsee kirosanakin. Täydessä kahvilassa ei ollut tarkoitus itkeä.

Kyyneleet ja tunteiden näyttäminen ovat miehillekin nykyään sallittuja. Miehenä oleminen on monisyinen juttu.

”Mieheys tarjotaan yhä aika kaavamaisena laatikkona. Kriisitilanteessa miehen fyysisellä voimalla on tehtävä, mutta ei juuri muuten. Suomalaiset miehet kantavat yhä sodankäyneiden miesten traumaa.”

Nuorempana Sami halusi itsekin todistaa, että on tanssijan ammatistaan huolimatta ’tosimies’ ja esitti siksi miehekästä. Nykyisin hänen käsityksensä miehenä olemisesta ja seksuaalisuudesta on aiempaa värikkäämpi ja sallivampi. Kukin rakastakoon ketä haluaa.

Samin mukaan miehet myös kaipaavat usein kosketusta naisiakin enemmän.

”Ei ole totta, että miehet haluaisivat vain seksiä. Miehet haluavat hellyyttä ja seksiä”, Sami Saikkonen sanoo ja nauraa.

Kosketuksen tuntu iholla on valtava asia. Iho tuntee hyväksynnän, silitys parantaa.

”Me silitämme Sonjan kanssa toisiamme paljon. Muutun siinä ihan pikkupojaksi jälleen.”

Sami potee yhä syyllisyyttä huonosti hoidetusta avioerostaan.

“Olin henkisesti ikäloppu 40-vuotiaana”

Viime marraskuussa viisikymmentä täyttänyt Sami kertoo poteneensa nuorempana ikäkriisiä. Hän koki itsensä 30-vuotiaana vanhemmaksi kuin nyt, ja 40-vuotiaana hän luuli, että elämä loppuu.

”Olin silloin henkisesti ikäloppu.”

Nyt ikäkriisi on hävinnyt kokonaan.

”Kroppani on viisikymppinen, mutta en tiedä, minkä ikäinen muuten olen. Haluaisin 27-vuotiaan nivelet, en muuta”, Sami sanoo ja virnistää.

Kyse on siitä, miten suhtautuu asioihin.

”Vanhoissa kulttuureissa ikää kunnioitetaan, meillä halutaan myydä nuoruuden varjolla mahdollisimman paljon tavaraa. Edes ihmisen oppimiskyky ei heikkene iän myötä, vaan säilyy vanhuuteen asti. Aineenvaihdunta hidastuu, mutta keho uudistuu silti jatkuvasti.”

Suhtautuminen aikaa kohtaan on muuttunut aiempaa lempeämmäksi.

”En enää hosu asioiden kanssa, kyllä ne sieltä tulevat. Tuntuu, että aikaa on nyt jopa entistä enemmän.”

Silti Samille on tärkeää osata sanoa välillä työtarjouksille ei.

”Kun on niin paljon mielekästä tekemistä, en haluaisi luopua mistään, mutta joskus on pakko.”

Balettitanssijasta tuli lentäjä

Oman kehon suorituskyky on tanssijan ammatissa ehdoton edellytys. Siitä luopuminen asteittain eläkkeelle jäädessä oli suurempi asia, kuin Sami oli kuvitellut.

”Fyysinen suorituskyky alkaa heikentyä 35-vuotiaana, ja 40-vuotiaana tilanne oli kaikkein kauhein. Nyt olen jo hyväksynyt sen. Enää ei ole aina pakko reuhtoa salillakaan, osaan ottaa välillä kevyemmin”, kertoo Sami.

Jäätyään eläkkeelle balettitanssijan työstä 44-vuotiaana Samin oli keksittävä jotain uutta. Hän sai kohdistettua intohimonsa lentämiseen.

”Se piti minut järjissäni tilanteessa, jossa kaikki elämässä tuntui hiipuvan. Muuten olisi ollut helppo lähteä baareihin muistelemaan, kuinka hyvä tanssija olin joskus ollut. Eräs kollega baletista ryhtyi eläkkeellä raitiovaunun kuljettajaksi. Se oli hänen unelmansa.”

Sami on saavuttanut taitolennon SM-kisoista ensimmäisen ja toisen sijan ja PM-kisoista neljännen.

”Lentäminen toimii myös meditaationa, siinä ei voi ajatella mitään muuta. Taivaskonttori on ihmeellinen paikka ja hieno haaste. Se näpäyttää heti, jos on ylimielinen. Koneen ohjaimissa pitää olla nöyrä.”

“En halua olla äreä vanha mies”

Avioerostaan Samilla on vielä anteeksiannettavaa itselleen. Prosessi on kesken.

”Jos ei pysty antamaan anteeksi, sillä pilaa vain oman elämänsä. Vaikka se on suuri klisee, se on myös totta.”

Pettymyksistä pitää osata päästää irti myös työssä. Menneisyyden epäoikeudenmukaisuudet ovat joskus jääneet harmittamaan Samia.

”Taidealalla on kova kilpailu, mutta olen sittemmin päästänyt menneistä irti. En halua olla grumpy old man, äreä vanha mies”, hän sanoo ja nauraa röhönaurua.

Kateudenkin Sami hyväksyy itsessään motivaation lähteenä. Pitää vain varoa, ettei siihen mene liikaa energiaa.

”Siitä olen ollut kateellinen, jos jotakuta taiteilijaa on nostettu ilman ansiota. Mutta kenenkään omaisuutta tai osaamista en ole kadehtinut.”

Sami Saikkosesta piti jo nuorena tulla lentäjä. Hänen elämänsä suurin pettymys oli, että häntä ei hyväksytty 18-vuotiaana ilmavoimiin heinänuhan takia.

Yhtä suurta pettymystä ei ole tullut sittemmin vastaan.

”Räin silloin kattoon kolme päivää. Olin jo mukana myös tanssin ja teatterin maailmassa, joten ryhdyin isäni järkytykseksi tanssijaksi”, kertoo Sami, jonka molemmat vanhemmat olivat myös tanssijoita.

”Nykyisin yritän päästä pettymyksistä jäämättä vatvomaan niitä hirveästi. Sen sijaan tunneasioita vatvon välillä ilta- ja yökaudet.”

Sami kertoo jäävänsä joskus mököttämään itsekseen. Tunteiden verbalisoiminen on välillä vaikeaa. Sami ei aina tiedä, mitä tuntee. Sonja sen sijaan puhuu tunteista viivasuoraan.

”Odotan yön yli ja mietin aamulla, onko tämä tunne tästä hetkestä vai menneisyydestä. Monet vaikeat tunteet ovatkin toistumia menneestä, myös lapsuudesta.”

Sami haaveili lentäjän ammatista jo pikkupoikana. Hän toteutti unelmansa jäätyään eläkkeelle balettitanssijan työstä.

“Sisälläni asuu pikkutyttö”

Suurin kokemus surusta liittyy isän kuolemaan.

”En ehtinyt tavata omaa isääni itse isänä, sillä hän kuoli vuotta ennen Veikon syntymää. Isoisän ja lapsenlapsen suhdetta ei koskaan muodostunut. Se suru ei koskaan katoa.”

Jos ahdistus ei olisi tuttu tunne, Sami olisi jotain muuta kuin taiteilija.

”Voi kuulostaa hullulta, mutta minulla on aina ollut synkkyyteen taipuvainen pää. Ennen tunsin, että sisälläni oli valtava musta kaivo, jota kutsuin möröksi. Se oli tunteiden ja ajatusten sekamelskaa, jotain, minkä kanssa en ollut sinut”, Sami kertoo.

”Siihen meni valtavasti energiaa.”

Silti Sami kertoo ahdistuksen toisinaan myös auttaneen häntä työssään.

”Minun on aina ollut helppo esittää näyttämöllä pahaa. Esitys on sovittu leikki, joka alkaa ja loppuu, ja sen jälkeen mennään pois. Tosielämässä en pystyisi läimäyttämään ketään poskelle, näyttämöllä kyllä.”

Koska Sami tuntee olevansa aika estoton luova hullu, hän voi toisinaan olla myös kiukkuinen äkäpussi.

”Sanon aina, että sisälläni asuu pikkutyttö. Jos tukka ei ole hyvin, voin olla maailman pahin prinsessa.”

“En väsy, koska en ole enää yhtä ahdistunut kuin ennen.”

Vapauden tunne ja ilo

Miehen olemuksesta näkyvät ilo ja onni. Rakkaus ja kelpaamisen tunne ovat valtava voimavara. Sitä Sami ei tiedä, kumpi on syy ja kumpi seuraus, itsensä hyväksyminen sellaisenaan vai rakastaminen.

Väsymyskin on poissa.

”Minulla on sama energia kuin ennenkin, mutta sitä jää enemmän tavalliseen olemiseen, kun ei tarvitse koko ajan vääntää itseään outoon asentoon. En väsy, koska en ole enää yhtä ahdistunut kuin ennen.”

Sami kertoo ystävienkin kommentoineen muutosta hänessä.

”Olen jotenkin kevyempi, en kanna enää itsessäni raskasta taakkaa. Silmistäkin sen näkee, niissä on valoa. Kun katson valokuvia itsestäni 40-vuotiaana, katseeni on aivan sumea.”

Myös yksinolon tarve on vähentynyt.

”En osannut levätä parisuhteessa, vaan sitä piti koko ajan toteuttaa. Nyt pystyn lepäämään toisen seurassa. Kun saan olla oma itseni, olen mieluummin Sonjan kanssa kuin yksin.”

Välillä Sami pakenee miehiseen maailmaan, lähtee ajelemaan autolla tai moottoripyörällä. Mutta kun sinne ei kielletä menemästä, sieltä tekee mieli tulla aika pian pois.

”Siitä syntyy vapauden tunne ja ilo. Onni on itsestä kiinni, eikä kenenkään toisen onnesta voi olla vastuussa.”

Kuvat: Kari Kaipainen

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 7/2017.

Julkaistu: 24.8.2017