Apu

Ragni Rissanen Ravintoloitsija. 80 vuotta, Helsinki.

Ragni Rissanen Ravintoloitsija. 80 vuotta, Helsinki.

”Välillä koin, että muna opetti kanaa.”
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Hyvä asiakaspalvelija osaa lukea toista ihmistä. Hän on ylittänyt keski-iän, ja hänellä on monenlaista elämänkokemusta takataskussa. Ravintola Rivolissa meille on aina ollut tärkeää, että asiakas viihtyy. Jos asiakas tulee ravintolaan huonotuulisena, teemme kaikkemme, että hän lähtee sieltä hyväntuulisena. Voin kaiketi sanoa, että olemme siinä onnistuneet.

Minut pitää vireänä se, että saan tehdä töitä vielä 80-vuotiaana. Tässä iässä työnteko on silti hidasta luopumista. Tarjoilun lopetin yli kymmenen vuotta sitten. Olin viemässä Leena Savelalle ja rouva Erkolle ruokaa nurkkapöytään, kun tarjottimeni osui heistä toista päähän. Silloin suustani pääsi: ”Nyt loppui mun tarjoilu!”

Elämässä pitää tehdä töitä. Se on ollut mottoni lapsesta asti. Jo alle 10-vuotiaana Pietarsaaressa myin torilla naapurintädin pihamaan kukkia. Lähes saman ikäisenä jouduin järjestelemään huonoon kuntoon päässeen Pelle-pässimme teurastamisen, kun äitini oli töissä. Kerin Pellen villan, hommasin teurastajan ja teurastuksen jälkeen vispasin vielä Pellen veren.

Meidän suvussamme on oltu hyvin jääräpäisiä, eikä äidilläni ja minulla ollut mikään perinteinen suhde. Välillä koin, että muna opetti kanaa. Ehkä siksi en ole osannut olla perinteikäs äiti lapsillenikaan. Tein paljon töitä ja vaadin itseltäni paljon. Samaa odotin lapsiltani.

En päässyt opiskelemaan hammaslääketieteelliseen enkä kauppakorkeakouluun. Koin huonoa itsetuntoa kouluttamattomuuteni takia vielä 40-vuotiaana. Pitkän elämäni aikana olen oivaltanut, että elämä on ikuista oppimista.

Kun yrityksemme laajeni, otin mieheni Paul Rissasen töihin yhteen ravintoloistamme. Siitä tuli avioliittomme loppu. Olin niin vahva johtaja, että hän koki jäävänsä alakynteen niin kotona kuin töissäkin. Silloin minun olisi pitänyt toimia toisin.

Eräs Rivolin asiakas sanoi minulle kerran: ”Ajattele, jos sinusta olisi tullut hammaslääkäri. Meillä kaikilla olisi jäänyt monta iloa kokematta!”

En osannut vapaa-ajallakaan olla muuta kuin yrittäjä. Kerran olimme tyttöjen ja äitini kanssa Teneriffalla ja istuimme uima-altaalla. Äitini ihmetteli, miten pystyin olemaan niin kauan hiljaa. Vastasin, etten voinut olla kuuntelematta, kun baaritiskin kassakone kilisi koko ajan, vaikka kello oli vähän yli kolme iltapäivällä.

Keski-ikäisenä pelkäsin luovuuteni loppuvan. Olin aina ollut Rivolissa se työntekijä, joka toi ravintolaan kaikki uudet ideat ja auttoi niiden toteuttamisessa. Sitten yhtäkkiä luulin, etten kykenisi enää johtamaan yritystäni. Oli pitkä prosessi tajuta, että luovuus ei katoa mihinkään.

Vietin elämäni parasta aikaa 60-vuotiaana. Silloin en enää epäillyt taitojani, vaan toimin ja koin. Lisäksi matkustin paljon. Enää en siihen pysty. On ollut pakko myöntää itselleen, ettei jaksa niin paljon.

Ex-ravintoloitsija Hariton Tuukkanen sanoi minulle kerran: ”Mie niin tykkäsin, kun sut näki, sä kuljit aina pää pystyssä.” Hän oli oikeassa. Olen kulkenut monta kertaa elämässäni pää pystyssä. Olen selvinnyt niin konkurssista kuin vanhimman tyttäreni kuolemasta. Ne ovat koskettaneet syvästi, mutta eteenpäin olen silti mennyt.

teksti Minna Nevalainen

kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 26.10.2012