Radiotoimittaja Juhani Kenttämaa saa kysyä töissään typeriä
Puheenaiheet
Radiotoimittaja Juhani Kenttämaa saa kysyä töissään typeriä
Kallion lukiolaiset haastattelevat toimittajia 3/10. Radiotoimittaja Juhani Kenttämaan työssä vastaan tulee myös yllätyksiä. Millaisia ovatkaan olleet hänen mieleenpainuvimmat juttukeikkansa?
10.11.2017
 |
Apu

“Yksi työni parhaista puolista on sen yllätyksellisyys. Kerran olin menossa haastattelemaan vanhempaa moukarinheittäjää Eläintarhan urheilukentälle, mutta hän ei sattunut paikalle. Olin jo lähtemässä pois, mutta kuulin omituista paukuttelua. Mielenkiintoni heräsi, ja menin katsomaan, mistä ääni kuului. Kyseessä oli Töölönlahden tunnettu roskisrummuttaja. Keskustellessamme pääsin tutustumaan maineen takana elävään aitoon ihmiseen. Tästä syntyi mieleenpainuva kokemus sekä haastattelu, josta sain paljon kiitosta. Monesti spontaaneista jutuista tulee jopa parempia kuin pitkään suunnitelluista.

Työtehtäväni eivät ole sidottuja pelkästään betoniseinien sisälle, vaan pääsen liikkumaan haastattelupaikasta toiseen. Kerran olin Nurmijärvellä tekemässä juttua alpakka-agilitystä, jota pääsin testaamaan itsekin. Haastattelemalla eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä oppii ihmistuntemusta ja saa uusia näkökulmia omaankin elämään. Toimittajan työssä pääsee luvan kanssa kysymään myös tyhmiä kysymyksiä, jotka ruokkivat omaa ideointia.

Yksi tapaus, jossa ihmistuntemusta tarvittiin, oli se kun lähdimme Ylen lähetysauton kanssa etsimään Uudenmaan kuuminta paikkaa. Pysähdyimme Sipoon kirkolle, jonka pihalla oli pariskunta moottoripyörien kanssa. Päätimme mennä kysymään, saisiko heitä haastatella pian alkavaan suoraan lähetykseen. Mies kieltäytyi ehdotuksesta ärtyneenä ja haukkui Yleä valemediaksi. Minulla oli vain muutama minuutti aikaa ennen lähetyksen alkua, eikä lähistöllä ollut muita haastateltavia. Olin varma, että joudun yksin selostamaan suoraan lähetykseen. Halusin kuitenkin saada jonkun paikalla olevan ajatuksia, joten selitin miehelle rauhallisesti, mistä on kyse. Onnistuinkin sitten saamaan pariskunnalta hyvän haastattelun. Luulen, että saimme myös yhden Ylen epäilijöistä toiselle kannalle.

Osa toimittajista saattaa perääntyä, jos vastaan tulee vaikea haastateltava. Hankalissa tilanteissa olisi hyvä kuitenkin muistaa, että jos joku tuntuu vieraalta, kannattaa hypätä asiaa kohti eikä väistellä sitä. Se tulee jossain vaiheessa vastaan kuitenkin.”

Juhani Kenttämaan työpäiviin mahtuu  kokouksia, suunnittelua sekä editointia, mutta myös pyörän selkään hyppäämistä ja haastateltavien etsimistä.

Teksti: Siru Summanen ja Vilhelmiina Eskola, Kallion lukio, kuva: Vilhelmiina Eskola

Kommentoi »