Radiosuosikki Jaajo Linnonmaa: Työtarjouksia tulee paljon
Puheenaiheet
Radiosuosikki Jaajo Linnonmaa: Työtarjouksia tulee paljon
RadioGaalassa palkittu Jaajo Linnonmaa on pian esillä muuallakin kuin radiossa. Lapissa vietetty välivuosi selkeytti, mihin suosikkijuontaja haluaa suunnata jatkossa energiansa.
Julkaistu 11.4.2014
Apu

Jaajo Linnoimaa voitti eilen neljättä kertaa  parhaan Radiojuontajan palkinnon RadioGaalassa. Lisäksi Jaajon yhdessä Anni Hautalan ja Juha Perälän luotsaama Aamulypsy -ohjelma äänestettiin ylivoimaisesti vuoden parhaksi radio-ohjelmaksi. Linnoinmaan paluu Lapissa vietetyn välivuoden jälkeen on ollut menestys.

Juontaja sanoo, että välivuosi selkeytti ajatuksia.

- Ymmärsin Lapissa, etten ollut väsynyt radiotyöhön, vaan siihen, että menin mukaan kaikenmaailman kissanristiäisiin ja tv-ohjelmiin. Päätin, että jatkossa teen radiota täysillä ja muita projekteja sen mukaan, miten riittää energiaa.

Ensi viikolla paljastetaan tuotanto, jossa Jaajo esiintyy Aku Hirviniemen ja Sami Hedbergin kanssa. Työtarjouksia Jaajolle tulee paljon.

- Tuota konseptia Samin ja Akun kanssa kehiteltiin pitkään.

Aamulypsyn konsepti on hänen mukaansa yksinkertainen. Ohjelmalla on puoli miljoonaa kuulijaa.

- Sanon muille aina aamulla taksissa, että älkää nyt kertoko, mitä teitte eilen vaan kertokaa se kohta studiossa. Ensimmäisen tunnin käymme yleensä läpi edellisen päivän tapahtumia, sitten tulevat uutiset ja jos aikaa jää, kerromme vanhoja tarinoita.

- Luulisin, että kuulijoilla on sellainen oli kuin he istuisivat samassa aamukahvipöydässä meidän kanssa, Jaajo sanoi eilen Circuksessa järjestetyssä RadioGaalassa.

Aamulypsyn Anni Hautalan puvun oli suunnitellut Katri Niskanen. NRJ:llä juontavan Tuija Pehkosen (alla kuvassa oik.) puku oli Mert Otsamon käsialaa. Monet muutkin radioalan ammattilaiset olivat panostaneet iltaan uniikkiasuilla.

Kommentoi »