Minun olisi pitänyt syntyä Italiaan. Jotenkin se maa vain soittelee minussa sellaisia kieliä, että kuvittelen voivani elää siellä.

Pidän Italian ilmastosta, estetiikasta, italialaisten mentaliteetista ja valosta.  Pimeä kausi tuntuu Suomessa vuosi vuodelta yhä tahmeammalta.

Setäni on tehnyt vähän sukututkimusta ja saanut selville, että minussa saattaa olla yksi kahdeksasosa italialaista!

Lapsena inhosin ilkeitä tyttöjä – olen tullut yliherkäksi piikittelylle ja salakavalalle juonittelulle ja juoruilulle.

Liikutun yleensä kyyneliin lastemme ja lastenlastemme ihanuudesta ja alati muovautuvasta yhteydestä. Liikutun myös elämän hauraudesta. Tuntuu hyvältä, että elämä koskettaa.

Viimeksi nauroin makeasti tänä aamuna: mies hikoili, kun netissä tai nettipankissa ei taaskaan jokin asia toiminut. Tulin sanoneeksi, että mä en varsinkaan mistään mitään ymmärrä!

Tähän on tultu: ei tarvitse olla kuin 53-vuotias, niin huomaa, ettei ymmärrä mistään mitään…

Kadun sellaista tiettyä nuoruuden holtittomuutta, kun en ymmärtänyt miten hauras elämä on. Nuorena luulee olevansa kuolematon, ja sitten sattuu ja tapahtuu asioita, jotka jättävät loppuiäksi jälkiä. Ja hintaa on maksettava koko loppuelämän. En voi sanoa, että en kadu mitään. Kyllä kadun!

Ystäväni ihmettelevät sitä, että olen säännöllisin väliajoin luonut uudelleen ammatillisen nahkani ja uskaltanut alkaa tehdä uusia asioita. Osa ihastelee sitä, osa kauhistelee. Viulu vaihtui tuottajan hommiin, sitten tv-töihin ja nyt kirjoittamiseen.

Olen huolissani lasteni ja lastenlasteni tulevaisuudesta. Iso haasteeni on se, että huolehdin turhaan etukäteen asioista. Elämä on tehnyt minusta huolehtijan.

Juuri nyt ottaa päähän se, että olen saamattomampi kuin haluaisin olla. Kaipaan sitä itselleni ominaista energiaa ja aloitekykyä.

Yksi syy on varmaan talven pimeys ja elämän kokonaiskuormitus: kun on tarpeeksi pitkään ollut kuormittavia asioita, se vaatii veronsa.

Nyt vain täytyy sallia itselleen aikaa ja lepoa, että taas voimaantuu. Minua ottaa myös hirveästi päähän nykyajan pinnallisuus, henkinen laiskuus ja somehörhötys.

Nykyajan parhaita puolia on silti se, että moni asia on helpottunut digitalisaation myötä. Ainakin minun elämääni se on helpottanut, kun informaatiota saa napin painalluksella.

Nykyään myös puhutaan avoimemmin vaikeistakin asioista, vaikka vielä on matkaa tabujen poistumiselle.

Maahanmuuttajille haluaisin sanoa, että voimia vaan meidän juntturoiden kanssa! Uskon kyllä, että asenteet ovat muutettavissa, kun vain ihminen kohtaa ihmisen.

Maahanmuuttajat ovat tärkeä osa yhteiskuntaamme. Toivon, että he eivät lakkaa hymyilemästä ja sanomasta päivää, vaikka me emme ehkä vastaa.