Mondo

Pyörällä seikkaillen matkaan: Päivi Laitinen pyöräilee pitkiä reissuja Suomessa ja ulkomailla

Pyörällä seikkaillen matkaan: Päivi Laitinen pyöräilee pitkiä reissuja Suomessa ja ulkomailla
Päivi Laitinen on päässyt pyörällä polkien niin Amerikan halki kuin zen-tilaan. Hän kertoi Mondolle parhaat reissukokemuksensa ja pyöräilyvinkkinsä.
Julkaistu: 19.5.2021

Päivi Laitisen pyöräilyharrastus alkoi päähänpistosta. Opiskellessaan 1990-luvun alussa Oulussa kulttuurimaantiedettä hän tunsi elämänsä kovin kesyksi ja päätti eräänä päivänä polkea takaisin lapsuudenkotiinsa Vesannolle, Pohjois-Savoon. Matkaa reissulle tuli mutkineen 350 kilometriä.

”En silloin hirveästi harkinnut asiaa”, Laitinen kertoo ja nauraa nuoruuden muistolle.

”Se oli useamman päivän matka, mutta ei minulla ollut polkupyörän pumppuakaan mukana. Yöt olin heinäladoissa, joissa ei ollut edes heinää, vain jotain salaojaputkia.”

Laitisen pyörässä ei ollut vaihteita, ja kun hän pääsi perille, hänen kätensä olivat ohjainkahvojen puristamisesta niin puutuneet, ettei hän voinut pidellä edes kahvikuppia.

Tästä reissusta alkoi toimittaja-tietokirjailija Laitisen harrastus, joka on poikinut jo viisi kirjaa ja kymmeniätuhansia poljettuja kilometrejä. Pyöräilylle antoi pohjaa liikunnallinen lapsuus, sillä hän oli pienellä paikkakunnalla kasvaessaan tottunut kävelemään tai pyöräilemään kaikkialle.

1990-luvun puolivälin jälkeen Laitinen polki maan poikki Hangosta Utsjoelle alle kolmessa viikossa. Kun Suomen maisemat alkoivat tuntua tutuilta, hän otti kohteeksi Pohjois-­Norjan. Vuonna 2000 hän pyöräili Irlannissa ja kirjoitti reissusta ­kirjan. Sittemmin hän on tehnyt matkat esimerkiksi Skotlantiin, Uuteen-Seelantiin ja Yhdysvaltoihin – usein englannin­kielisiin maihin, jotta saa kontaktin paikallisiin.

Laitisella on mukana pyöräilymatkoillaan aina teltta ja ­retkikeitin, mutta vuosien kuluessa mukavuudenhalu on ajanut hänet viettämään yhä useammin öitään motelleissa ja syömään tienvarren kuppiloissa.

Päivi Laitinen on toimittaja ja tietokirjailija, joka on julkaissut ­teoksia pyörä­matkoista sekä esimerkiksi kirjan ­Reissunaisia.

Muutenkin Laitisen asenne matkantekoon on mutkaton ja vailla liikoja suorituspaineita, vaikka päivätahti yleensä onkin polkea 50—100 kilometriä.

”Pyöräilyssä pääsee jonkinlaiseen zen-tilaan, jossa jalat vispaavat ja eteenpäin vain menee”, hän kertoo. ”Aina en edes huomaa maisemiakaan. Kun pyöräilin Suomessa, reitillä oli usein aivan ihastuttavia pikkukaupunkeja, kuten Tammi­saari ja Uusikaupunki, mutta en vain malttanut pysähtyä. Jos haluaa katsoa nähtävyyksiä, silloin täytyy kyllä pysähtyä yöksi.”

Kesällä 2013 Laitinen otti töistä vuorotteluvapaata pyöräilläkseen Amerikan mantereen halki, tuhansien kilometrien matkan. Hän valmistautui siihen hiljalleen, painottaen itselleen, että ei ole pakko lähteä jos ei tunnu otolliselta, ja sitten hän ikään kuin luiskahti reissuun.

Laitinen lensi New Yorkiin ja osti sieltä 28-vaihteisen hybridi­mallin pyörän. Hän matkusti junalla Williamsburgiin, josta lähti yhdysvaltalaisen pyöräilyjärjestön tekemälle reitille. Se kulkee koko mantereen halki aina Oregonin Astoriaan, Tyynenmeren rannalle. Vain Philadelphiasta Richmondiin hän kulki junalla välttääkseen moottoritieosuudet.

”Lähtiessä kuntoni oli aika huono, mutta ajattelin, että se nousee pyöräillessä”, Laitinen kertoo. ”Niin siinä kävikin, mutta Appalakkien vuoristo heti alussa oli paha paikka. Talutin silloin pyörää melkein kaikki ylämäet. Jossakin Kansasissa oli myös juukelin kuumaa, 35 astetta meni rikki varmasti. Lähdin siellä usein matkaan aamuyöllä neljän maissa, jotta pystyin pyöräilemään viileämmässä ilmassa.”

Kolmen ja puolen kuukauden reissu Yhdysvaltojen halki sujui kuitenkin mukavissa merkeissä. Laitinen pysyi terveenä, eikä rengasrikkojakaan sattunut kuin pari kolme. Reittiä ajavien pyöräilijöiden kesken syntyi mukava heimotunne, kun hän näki leirintäalueiden vieras­kirjoissa tuttujen ihmisten nimiä ja viestejä. Joskus Laitinen liittyi muutamaksi päiväksi toisten pyöräilijöiden matkaan.

Tutustuminen muihin matkailijoihin oli helppoa, sillä kuten Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut Olga Tokarczuk romaanissaan Vaeltajat kirjoittaa, kaikki matkailijat haluavat aina udella toisiltaan kolme asiaa: Mistä olet kotoisin? Mistä olet tulossa? Minne olet menossa?

”Yhdysvalloissa oli myös se hauska erikoisuus, että kirkoissa ja paloasemilla sai usein nukkua”, Laitinen kertoo. ”Pyöräilyjärjestöt olivat neuvotelleet asian valmiiksi. Usein kirkossa oli jääkaappikin täynnä ruokaa pyöräilijöille. Tuli tunne, että herra­jumala, nyt olen päässyt taivaaseen.”

Saavuttuaan määränpäähänsä länsirannikolle Laitinen kartoitti mahdollisuutta lähettää pyöränsä Suomeen rahtina. Se olisi kuitenkin tullut melkeinpä kalliimmaksi kuin itse pyörä, joten hän lahjoitti menopelin myytäväksi kirppu­torille, joka kerää rahaa naisten turvakodin hyväksi. Se tuntui osuvalta tavalta päättää pitkä reissu.

Omista matkoistaan kertoneiden kirjojen jälkeen Laitinen julkaisi vuonna 2019 teoksen Reissunaisia (Tammi). Siinä hän kertoo kymmenestä historiallisesta naismatkaajasta, jotka uhmasivat reissuillaan aikakautensa normeja.

Idun teokseen hän sai Amerikassa, kun osti iltalukemiseksi kirjan Isabella Birdistä, joka samoili 1870-luvulla Kallio­vuorilla Laitiselle tutuissa maisemissa. Kun hän luki matkailulehdistä Isabelle Eberhardtista, joka ratsasti Pohjois-­Afrikassa mieheksi pukeutuneena, aihe alkoi kasvaa.

Ilmiö oli kiinnostava, ovathan miehet perinteisesti matkustaneet ja naisen tehtävä on yleensä ollut hoitaa kotia. Oppiko Laitinen tutkimiltaan naismatkailijoilta jotakin?

”Ainakin sen, että aina kannattaa lähteä”, hän kertoo. ”Mieleen jäi reissunaisistani erityisesti Rosie Swale-Pope, joka yhdisti juoksemisen ja matkailun. Nytkin hän yli 70-vuotiaana juoksee tai ainakin kävelee Lontoosta Nepaliin. Swale-Pope sanoi, että kun vanhemmaksi tulee, on tehtävä enemmän eikä vähemmän. Ei pidä luovuttaa vaan lähteä vain baanalle.”

Laitista ärsyttää yleinen käsitys siitä, että pyöräily olisi jonkinlaista välineurheilua, jonka harrastajalla pitäisi olla kaikki mahdolliset asusteet ja kilpailukäyttöön kelpaava pyörä. Hän painottaa, että tärkeintä on lähteminen, eikä siihen tarvita aluksi kuin yksivaihteinen, toimintakunnossa oleva pyörä. Sen jälkeen harrastus sanelee sen, mitä tarvitaan.

Pyöräilymatkojen lisäksi Laitinen on matkustanut maailmalla muutenkin. Hän on ollut kalatehtaalla töissä Pohjois-Norjassa ja matkustanut junalla Moskovasta Pekingiin ja Tiibetiinkin saakka. Hän on purjehtinut kuunari Helenalla Karibianmerellä sekä käynyt Keniassa ja Tansaniassa ”köyhän naisen safarilla”. Lisäksi hän on käynyt Helsingin yliopiston matkalla Beninissä, jossa tarkoituksena oli testata ripulirokotetta matkailijoihin.

”Aika lailla kaikki meistä sairastuivat”, Laitinen kertoo nauraen. ”Emme edes saaneet tietää, ketkä meistä olivat saaneet oikeaa rokotetta ja ketkä plaseboa.”

Mitkä reissut tulevaisuudessa odottavat? Laitinen sai 50 vuotta täyttäessään sukulaisiltaan lahjakortin Venäjän-­matkalle. Kortissa luvataan, että kun hän lähtee pyöräilemään Venäjän halki (mikä tarkoittaa vielä pidempää reissua kuin Amerikan poikki), hän saa ilmaisen kuljetuksen rajalle ja yhden ylimääräisen rengaspakkauksen. Lahja oli vitsi, mutta ajatus alkoi itää Laitisen mielessä niin, että hän opiskelee kansalaisopistossa venäjää.

Toinen haave on lähteä Etelä-Amerikkaan. Manner tuli Laitiselle tutuksi opiskeluvuosina. Hän matkusti muiden maantieteen opiskelijoiden kanssa Peruun ja tutki, miten uskonto näkyy maisemassa ja miten se on muuttunut ajan mittaan.

Laitinen asuu Iisalmessa ja toimittaa siellä Miilu-paikallis­lehteä. Miten hän suosittelisi paikkaa Mondon lukijoille?

”Iisalmi on pirteä pikkukaupunki, jossa on paljon historiaa”, hän kertoo. ”Täällä näkyvät vielä Koljonvirran taisteluiden jäljet, jos sotahistoria kiinnostaa. Kesäisin tämä on nätti paikka kukkaistutuksineen ja vesistöineen. Iisalmi on tapahtumiensa ansiosta vilkas, mutta mieli rauhoittuu sen vihreyden keskellä.”

Kommentoi »