Kun meneillään oleva Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi alkoi, päätin sen kunniaksi tutustua tavallistakin perusteellisemmin oman kotimaani eri puoliin. Aloitin luontokuvaajan pyhiinvaellusmatkan kansallismaisemiin.

Vaikka Suomi on enimmäkseen melko yksitoikkoinen ja tasainen maa hakkuuaukkoineen ja keskenkasvuisine taimikkoineen, siellä täällä avautuu kiehtovia maisemia. Kuluneen vuoden aikana olen jopa yllättynyt Suomen maisemien monipuolisuudesta ja kauneudesta. Ehkä en ole aikaisemmin osannut katsoa niitä niin tarkasti.

1990-luvulla Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlan kunniaksi ympäristöministeriö nimesi 27 kansallismaisemaa eri puolilta Suomea. 

Kansallismaisemat ovat erityisen merkittäviä maisemakokonaisuuksia, joihin tiivistyy Suomelle tyypillisiä piirteitä. Kansallismaiseman raja ei ole yleensä kovin selvä; esimerkiksi merellinen Helsinki on varsin laaja kansallismaisema, johon kuuluvat saariston ja Suomenlinnan lisäksi myös esimerkiksi Carl Ludwig Engelin suunnittelemat klassiset rakennukset.

Ajatus kansallismaisemista syntyi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, joka muistetaan myös Suomen taiteen kulta-aikana. Maisemat ovat olleet tärkeitä kansallistunteen luomisessa, ja niillä on ollut luonnontieteellisten ja esteettisten arvojensa lisäksi myös poliittinen ulottuvuus. 

Kansallismaisemia on valittu muun muassa lehtien järjestämissä yleisöäänestyksissä, joten ne kuvastavat kansan syvien rivien näkemyksiä maamme identiteetistä.

Mielipidetutkimuksissa on havaittu, että kansalaisten mielestä selvästi tärkein suomalaisen identiteetin tekijä on luonto. Näin ollen maisemilla on suuri merkitys kansallisessa itseymmärryksessämme.

Pallastunturit kohoavat yli 800 metrin korkeuteen. Särkijärven ylitse avautuva ikoninen kansallismaisema sijaitsee Muonio–Kittilä-maantien varrella.

Moni kansallismaisema suorastaan huokuu kansallisromantiikkaa, niistä ehkä vahvimmin Koli, jota ovat tehneet tutuksi muiden muassa Akseli Gallen-Kallela, Juhani Aho ja Jean Sibelius. Koli onkin maisemien maisema, suomalaisen järvi- ja metsämaiseman perikuva miltei kliseeksi asti.

Vaikuttavimmat luonnonmaisemat löytyvät kuitenkin kaukaa pohjoisesta: korkeat, pyöreälakiset Pallastunturit ja Oulankajoen laakso edustavat kansallismaisemien mahtavinta puolta.

Maalais- ja perinnemaisematkin ovat hyvin edustettuina. Niitä ovat esimerkiksi Pohjois-Karjalan vaarakylät, Väisälänmäki ja Aurajoen sekä Porvoonjoen laaksot. Aavasaksa ja Torniojoen laakso muodostavat erittäin laajan ja monipuolisen kansallismaiseman.

Nobel-kirjailijamme F. E. Sillanpään kotiseudulla Hämeenkyrössä on poikkeuksellisen kauniita, mäkisiä maalaismaisemia, jotka viettävät loivasti järviin. Hämeessä on myös muita luonnon ja kulttuurin yhteydestä tunnettuja kansallismaisemia, kuten Rautaveden kulttuurimaisema ja Vanajaveden laakso.

Monin paikoin kansallismaiseman arvoon on oikeuttanut rikas arkkitehtuuri tai historia, kuten Fagervikin ja Pohjan ruukkimiljööt Uudellamaalla. 

Kansallismaisemiin kuuluu myös arkisia mutta historiallisesti arvokkaita ympäristöjä, kuten Tapiola Espoossa ja Tammerkoski Tampereella. 

Jotkin kansallismaisemat ovat listalla erityisen luonnonkauneutensa ansiosta. Esimerkiksi Heinäveden reittiä pidetään yhtenä kauneimmista vesireiteistä, Punkaharju on ainutlaatuinen harjumuodostelma ja Merenkurkun maankohoamisrannikko on peräti Unescon maailmanperintöluetteloon päässyt kansallismaisema.

Kattava lista kansallismaisemista ja lisätietoa maisemansuojelusta löytyy esimerkiksi ympäristöministeriön nettisivuilta.