Apu

Pyhä elämän tuli



Pyhä elämän tuli

Kari Väänänen: "Joka nuotio tai rakotuli tai kynsituli on omansa, ainutlaatuinen. Kuten ihminenkin."
Teksti Apu-toimitus

Kun tuli aikanaan kesytettiin ihmiskunnan käyttöön ja siihen alettiin tuijotella, oli se suurempi mediamullistus kuin teräväpiirtotelevisio konsanaan.

Tuo salaperäinen voima, joka soi lämpöä ja valoa ja joka kypsensi lihan ja kalan makeaksi syödä, oli lukemattomien ajatusten ja tarinoiden synnyttäjä, ensimmäinen interaktiivinen töllö. Se vastasi omalla tavallaan, kun siltä osasi oikein kysyä, ja lukemattomat selitykset pelottavalle ja oudolle maailmalle löydettiin liekkien loimusta. Savun nousu näytti etiäiset, jos sitä oppi lukemaan.

Ihminen oli planeetallamme ainoa olento, joka hallitsi tulen käytön, ja ajan kuluessa tuli muutti ihmisen maailman valtiaaksi. Eikä yö ollut enää pelkoa täynnä.

Kun olin keskenkasvuinen, vietimme isäni kanssa usein öitä erämaassa tulen ääressä nukkuen. Ukko opetti minut tekemään rakotulet, ja tuosta taidosta olen vieläkin ylpeä ja isälleni kiitollinen.

Pimeään korpeen pystytetty asunto oli valmis vasta kun valkea paloi tehden leiristä kodin. Nokipannukahvin autuas tuoksu levisi yöhön, erämaan vaivat ja väsymys katosivat varjoihin, silmä jumittui tuijottamaan liekkeihin, mieli oli sovussa maailman kanssa ja ajatus vaelteli huolettoman vapaana.

Ei tarvittu sanoja, riitti kun oli vaan, tuli kyllä kertoi. Samoin kymmeniätuhansia vuosia sitten, esi-isiemme tuijottaessa tuleen, punottiin ihmisen kulttuurin juuret.

Tulen äärellä esitettiin ensimmäiset karhunkaatotanssit, laulettiin rakkaudesta ja veistettiin taikakalut, ja tulesta tietäjät löysivät vastauksia maailman arvoituksiin.

Ihmisrotu oli valjastanut käyttöönsä voiman, jonka avulla se loisi valtakuntansa ja jolla se tulisi hallitsemaan maailmaa ja muuttamaan sen mieleisekseen.

Mutta se ei ihmiselle riittänyt. Hän, houkka, lankesi syntiin ja sytytti atomin puuttuen voimiin, jotka olivat luvallisia vain jumalille. Rauhaa.

Meillä on rannassa nuotiopaikka, ja siinä tulee usein tulisteltua, niin kesällä kuin talvellakin.

Liekkeihin katsellessa vaeltelee päässä kaikenlaisia mukavia ajatelmia ja näkemyksiä maailmasta ja olevaisesta. Olen istunut satojen tulien äärellä, mutta yhtään samanlaista en ole tavannut.

Joka nuotio tai rakotuli tai kynsituli on omansa, ainutlaatuinen. Kuten ihminenkin. Erilaisia olemme mekin jokainen, omiamme, elämän tulia. Ja kun kerran sammumme, toivottavasti olemme lämmittäneet ja valaisseet ympärillämme olevaa.

Tuli on elämä ja tuli on pyhä. Lyhty ikkunalla ohjaa kulkijan kotiin, ja vainajiemme muistoksi sytytämme kynttilän. Mutta vedestä tuli ei tykkää.

Planeettamme sisus on infernaalinen pätsi ja pinta suurimmaksi osaksi vettä, ja jos nuo kaksi jossain kohtaavat, niin kränäähän siitä syntyy.

Siinä sähistään ja höyrytään oikein tosissaan, ja tästä ikuisesta ristiriidasta keksi pohjoinen neropattikansa saunan, jossa itsensä pyhäksi ja puhtaaksi hautoi ja pesi.

Saunan jälkeen tulen ääressä on soma nauttia oluset, paistaa makkaraa ja tehdä muurinpohjalettuja.

Isännäksi siitä hurjasta ei kyllä ole, mutta muuten tuli on oiva seuralainen ja ajatusten juoksuttaja, ja sen ympärille kerääntyy nopeasti sopuisa sakki kertoilemaan hupaisia juttuja, jotka naurattavat ja koristavat kasvot kauniiksi.

Tuli polttaa tuhkaksi mitä vain, paitsi totuuden. Mutta sitähän yksikään meistä ei aivan varmaksi tiedä. Totuutta.

Julkaistu: 9.5.2013