
Essi Hellén, 26, on yksi Johanna Vuoksenmaan ohjaaman Viikossa aikuiseksi -elokuvan näyttelijöistä. Hellén suostui rooliin empimättä, vaikka hän kuuli sen vaativan alastonkohtauksen tekemisen.
- Olin miettinyt aikaisemmin, että mitä jos tällainen pitää joskus tehdä. Kun luin käsikirjoituksen, päätökseni varmistui. Ei ole parempaa syytä olla valkokankaalla alasti. Kohtaus kuvaa nimenomaan sitä, miten alastomuus riisuu kaikkia jännitteitä. Siinä ei ollut mitään seksuaalista, Essi kertoi elokuvan lehdistöpäivässä.
Essi ei valmistautunut alastonkohtaukseen erityisemmin.
- En vetänyt mitään laihdutuskuuria, vaikka olin synnyttänyt tyttäremme yhdeksän kuukautta aikaisemmin. Minusta on hyvä nähdä välillä elokuvissa tavallisia naisvartaloita. Kaikkien ei tarvitse olla niitä sixpack-vartaloisia. Olin omana itsenäni ja ylpeä siitä.
Pienen lapsen työtä tekevänä äitinä Essi pyrkii hyvään oloon ja jaksamiseen. Hän lopetti alkoholin käytön yli kaksi vuotta sitten. Tammikuun ajan hän osallistuu Vegaaniliiton ja Oikeutta eläimille -järjestön haasteeseen viettää kuukausi vegaanina.
- Oloni on ollut hyvä. Olen miettinyt usein, että täytyykö sitä maitoa käyttää niin paljon tällaisessa laktoosi-intolerantikoiden maassa.
Viikossa aikuiseksi ensi-illassa 23.1