
Rämäpäinen ja hyväntuulinen Tuuli Petäjä, 28, sai valmistautua olympialaisiin melko rauhassa. Potentiaali tiedettiin lajipiireissä EM-pronssin ja MM-kisojen 11. sijan myötä, mutta päähuomion veivät Sari Multala ja yhä mitalitaistossa mukana oleva Silja Lehtisen venekunta.
- Mitali oli alkuun enemmän unelma kuin realistinen tavoite, mutta mitalilähtöön päästyäni päätin, että bileet järjestetään joka tapauksessa, villisti tuulettanut Petäjä naulasi.
RS:X-luokan tiistai-iltapäivänä Weymouthissa käyty viimeinen kisa oli jännittävä loppuun asti, ja sijoitukset vaihtuivat moneen otteeseen. Penkkiurheilijoilla oli takuulla vaikeuksia pysyä mukana, mutta jopa Petäjä itse oli hetken epätietoinen, mihin asti mitalilähdön neljäs sija riittää yhteispisteissä.
- Matikka ei kuulu vahvuuksiini: en laskeskellut hirveän tarkkaan, miten pitäisi sijoittua. Tiesin, että Saksan ja Israelin pitäisi jäädä taakse eikä Puolan tyttö saisi ehtiä maaliin kovin monta sijaa ennen minua, Petäjä nauroi.
Helsingfors Segelklubbia edustavan espoolaisen valtti oli tasaisuus: hän ei rohmunnut lähtöjen kirkkaimpia kärkisijoja, mutta nousi kerta toisensa jälkeen mukaan mitalitaistoon.
Tuuli Petäjä on esimerkki itse uransa luoneesta urheilijasta, joka aloitti purjelautailun vuonna 2003 ja alkoi omien sanojensa mukaan satsata siihen tosissaan vasta pari vuotta myöhemmin. Kuvaan kuuluu, että hän muutti ystävän ja kilpakumppanin Matilda Ajangon ehdotuksesta Espanjaan treenaamaan.
Arkkitehtiopinnot Aalto-yliopistossa pantiin toistaiseksi sivuun. Espanjassa Petäjä hakeutui - jälleen omin nokkineen - huippuvalmentaja Curro Manchónin oppiin.
Manchón liikuttui suojattinsa saavutuksesta Weymouthissa niin, ettei saanut alkuun ilonkyyneliltään sanaa suustaan - ainakaan ymmärrettävää.
Purjehdusperheestä lähtöisin oleva Tuuli Petäjä pelasi aiemmin 8 vuotta jääkiekkoa EPS:n ja espoolaisen naiskiekkoseuran KS Nouxin riveissä. Sillä taustalla ei olla ensimmäisenä luovuttamassa, jos ulkopuolelta ei varsinaisesti tulvi tukea, arvostusta ja ymmärrystä.
Petäjän vauhtia ei hidastanut edes se, että hänen pääyhteistyökumppaninsa Sonera lopetti yhteistyön viime syksynä.
Olisiko tarinassa jokin opetus - koko suomalaiselle huippu-urheilulle ja sen ympärillä käytävälle keskustelulle?
Lähteet: Purjehtijaliitto, Yle, Ilta-Sanomat