Puolue hiipuu – vai hiipuuko?
Puheenaiheet
Puolue hiipuu – vai hiipuuko?
Pääkirjoitus: "Puolueiden kannatukset tapaavat mennä sykleissä, ylämäen jälkeen tulee alamäki."
7.5.2013
 |
Apu

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun keskusta julistettiin auringonlaskun puolueeksi. Viime eduskuntavaalien jälkeen moni ehti lukea puolueelle madonlukuja: kepun kannatusluvut eivät enää tulisi merkittävästi nousemaan. Ikinä.

Vapun alla Yle julkaisi gallupin, jossa Juha Sipilän johtama keskusta oli noussut maan suosituimmaksi puolueeksi. Ja Sipilä varteenotettavaksi pääministeriehdokkaaksi. Erot neljän suuren puolueen kannatuslukujen välillä eivät ole tulosten perusteella valtavia, mutta keskustan paluu näyttää paalutetulta.

Keskustaa ovat auttaneet hallituksen osinkoveromokailut, sote- ja kuntauudistusongelmat ja ministerien sekoilut. Myös jämäkkä Sipilä on onnistunut herättämään sekä puolueväen että kannattajien luottamuksen. Sipilä on maltillinen ja tolkullinen asiajohtaja, jollaisista suomalaiset ovat perinteisesti pitäneet. Vastustajatkin kuuntelevat häntä mielellään.

Ylen gallupissa suurin putoaja oli Sdp. Sosiaalisessa mediassa, Facebookissa ja Twitterissä nopeimmat ehtivät ennustaa jo demarien lopullista tuhoa ja hiipumista. Ei tarvita poliittista neroa ennustamaan, ettei demarien hankalalle hallitustaipaleelle näy helpotusta. Mutta puolueiden kannatukset tapaavat mennä sykleissä, ylämäen jälkeen tulee alamäki.

Sanonta kuuluu: lyhyellä aikavälillä asiat muuttuvat vähemmän kuin uskomme, pitkällä aikavälillä taas muutokset voivat olla suurempia kuin edes aavistamme. Eduskuntavaalit ovat kahden vuoden päästä. Nyt pitäisi ennustaa, onko se pitkä vai lyhyt aika.

Kommentoi »