Apu

Pukki-party jatkui, Huuhkajien voittoputki ei - Italia maalin verran parempi


Italia katkaisi Suomen voittokulun EM-karsintojen J-lohkossa hakemalla pisteet 2-1-voitolla Tampereelta. Huutomyrsky kuului kilometrin päähän, kun Teemu Pukki tasoitti ottelun rangaistuspotkusta 72. minuutilla. Se ei kuitenkaan riittänyt: skottituomari Robert Adam Madden tuomitsi lähes heti perään toisen rangaistuspotkun melko heppoisin perustein.
Kuvat Alamy / All Over Press

Suomen tähtimaalivahti Lukas Hradecky aavisti oikein, mutta Jorginhon veto upposi silti alakulmaan.

Tulikuumassa vireessä oleva Pukki prässäsi Italian puolustuslinjaa ja maalivahti Gianluigi Donnarummaa ylimpänä miehenä, mutta italialaiset kierrättivät palloa alhaalla yhtä suurella itseluottamuksella.

Niinä harvoina kertoina, kun Suomi pääsi rakentamaan hyökkäyksiä, Pukki oli koko ajan ”merkattu” vähintään yhden miehen voimin. Kun hänet kaadettiin rangaistuspotkun arvoisesti, pomminvarma tälläys ohi ensin kortin arvoisesti provosoineen Donnarumman oli Suomen ensimmäinen maali Italian verkkoon yli 40 vuoteen.

- Kärjessä ei kyllä ollut kauheasti tilaa, ei me huonolle hävitty. ”Luke” piti meitä ajoittain mukana pelissä, aika monen maalivahdin taakse olisi tehty noista paikoista useampi maali.Harmittaa, mutta ei hyödytä jäädä jossittelemaan. Seuraavaksi on jaossa aika tärkeät pisteet Bosniaa ja Armeniaa vastaan, kommentoi Pukki.

Italian linja piti

Italian maajoukkueella on vuosikaudet (ellei -kymmenet) ollut tunnistettava pelitapa, jossa luotetaan tiiviiseen puolustuspeliin, inhottavan kurinalaiseen keskikenttään ja siihen, että yksi tehty maali riittää, kun ei itse päästä yhtään.

Vaikka kesän 2018 MM-turnauksesta putoaminen oli sokki ja moni kokenut pelaaja jätti maajoukkueen, ex-huippupelaaja Roberto Mancini ei ole ryhtynyt valmennusvastuussa korjaamaan sitä perustaa, mikä ei ole rikki.

Ensimmäisen puoliajan lopulla Italia puhkoi Suomen puolustuslinjaa, ja etenkin Kreikka-ottelussa käytännössä kaikki kaksinkamppailunsa voittanut Joona Toivio oli vaikeuksissa. Lukas Hradecky joutui venymään pallon eteen useasti, mutta 59. minuutilla kolmannen paikkansa hyödyntäneen Ciro Immobilen puskemalle 1-0-johtomaalille Huuhkaja-vahti ei mahtanut mitään.

Kun johtomaali oli saatu, Italia vetäytyi tukkimaan keskialuetta ja jäädyttämään peliä koko pakan voimin. Mikäli Italia pääsee tällaisiin asemiin, pelin kontrollia ja ohjaksia on erittäin vaikea saada siltä pois, eikä se onnistunut nyt Suomeltakaan riittävän hyvin.

- Se oli tiedossa, että Italia prässää aggressiivisesti pallonmenetyksen jälkeen ja osaa pystyttää muurin. Siinä ei paljon aikaa eikä tilaa ole, mutta viimeiset murtavat syötöt jättivät toivomisen varaan, Huuhkaja-luotsi Markku Kanerva sanoi.

Ottelun jälkeen Kanerva onnitteli rehdisti Roberto Mancinia ja elehti, ettei Sauli Väisäsen rike ollut käsirike lainkaan eikä rangaistuspotkun arvoinen. Mancini näytti yhtä lailla herrasmiehenä eleillään, että hänestäkin tilanne oli tulkinnanvarainen.

- Jos tuo ei ollut luonnollinen blokkausasento, mikä sitten on? Tuomarikin myönsi, että VAR (videotarkistus) olisi voinut tulla tarpeeseen. Mutta jalkapallo on joskus tällaista, Kanerva tokaisi.

Loppuunmyyty Ratina yhtyi spontaanisti kannattajaryhmä Pohjoiskaarteen läpi ottelun pitämään mekkalaan ja S-U-O-M-I-kannustushuutoihin. Ottelun jälkeen joukkue kävi tuttuun tyyliin kiittämässä faneja, jotka vastasivat laulamalla ”Riven johdolla me mennään kisoihin”.

Kisapaikka onkin edelleen täysin omissa käsissä – eivätkä tulevat vastustajat ole läheskään Italian tasoa.

Julkaistu: 8.9.2019