Apu

Puhumatta paras?



Puhumatta paras?

Samuli Isola: "Me kuulemma väännämme mutkikkaita asioita liian simppeleiksi, liian kansaan meneviksi. Hyvä jos niin on, sillä muuten tässä maassa eivät yhteisistä asioistamme pian puhu kuin oikeisiin totuuksiin vihkiytynyt eliitti ja joka suuntaan räiskivät verkkohuutajat."
Teksti Samuli Isola

Yhtäkkiä se oli siinä. Viime torstaina syntyi hallituksen rakenneuudistuspaketti, ja heti perjantaina jo kuolleeksi julistettu tupo nousi näyttävästi haudasta. Piilossa julkisesta keskustelusta valmistellut manööverit yllättivät kaikki. Nekin, jotka olivat äsken kaikkein kiivaimmin moittineet päättäjiä vastuun pakoilusta, sanoivat, että kylläpä meillä Suomessa osataan vaikeilla hetkillä tehdä ratkaisuja.

Pölyn laskeuduttua hallituksen rakenneuudistusta mutusteltiin: Mitä oikeastaan saimme? Suomen pelastuspaketin, kertovat hallituspuolueet. Lapsiperheiden ja kehyskuntien lahtauspaketin, jos oppositio saa sanoa. Riittämättömän korjausliikkeen, kun talouseliittiä kuunnellaan. Kuka hitto niistä oikein selvän saa, murahtaa Veikko Lavin sanoin moni, sillä ilmassa on totuuksia yhtä paljon kuin puhujia.

Kieli on vallan väline. Verkkokeskusteluista tiedämme, että kieli on myös oiva keino mitätöidä muiden ihanteita. Siksi on parempi olla sanomatta mitään niin konkreettista, ettei vaan sanoisi mitään sellaista, mistä joku pääsee jotain sanomaan. Siksi puhuessaan vaikeista asioista hallitus puhuu vertauksin ja kielikuvin: valuvioista, talvisodan hengestä, tiekartoista, rakenneuudistuksista.

Mediaa muistetaan syyttää yksinkertaistamisesta. Me kuulemma väännämme mutkikkaita asioita liian simppeleiksi, liian kansaan meneviksi. Hyvä jos niin on, sillä muuten tässä maassa eivät yhteisistä asioistamme pian puhu kuin oikeisiin totuuksiin vihkiytynyt eliitti ja joka suuntaan räiskivät verkkohuutajat.

Julkaistu: 4.9.2013