Pudasjärven Nesteen pihaa täplittävät vesilätäköt edellispäivän sateen jäljiltä. Siniharmaa taivas rakoilee, ja tulevasta ajopäivästä näyttää tulevan kirkas. Kauppispoikien toinen yrittäjä Pertti Sarajärvi tankkaa keltaiseen kauppa-autoon polttoainetta. Kello on puoli kahdeksan. Sarajärvi on herännyt jo viideksi täyttämään auton maito- ja leipähyllyt. Mittari pysähtyy. 300 litran tankki ei ollut aivan tyhjä. – 180 litraa. Se oli sitten viimeinen tankkaus minulle. 54-vuotias Sarajärvi on ajanut kauppa-autoa 19-vuotiaasta asti, mutta tämän viikon jälkeen hänen uransa on ohi. Lauantaina Pohjois-Suomen ainoa kauppa-auto ajaa viimeisen vuoronsa. Edessä on hyvästien viikko.
Viimeisellä viikolla asiakkaat ovat hamstranneet kauppa-autosta ryynejä, sokeria ja kahvia.
Farkkuihin ja tennareihin pukeutunut Sarajärvi sujahtaa tottuneesti tiskin taakse ja ratin eteen. Hän napsauttaa vaakaan ja kassakoneeseen virrat päälle. Mutta edessä on ongelma: laitteet eivät käynnisty. – Mikähän tälle tuli, ei tämä ole aiemmin oikutellut. Uudelleen käynnistäminen ei auta, eikä sulake ole palanut. Kello tikittää, ja Sarajärvi toteaa, että matkaan on pakko lähteä, vaikka ilman toimivaa kassaa. Asiakkaat odottavat. Auto keinahtaa pehmeästi tielle ja suuntaa kohti Ranuaa. Pudasjärvellä, Suomen toiseksi laajimmassa kaupungissa, riittää lääniä ja haja-asutusalueita. Kauppa-auto ajaa kaupungin sisällä kolmea eri reittiä, jokaista kahtena päivänä viikossa. Tällä maanantaisin ja torstaisin ajettavalla reitillä on noin kuusikymmentä pysähdystä. Aikaa parin sadan kilometrin päiväreittiin menee kaksitoista tuntia. Alussa reiteillä oli vielä enemmän pysähdyksiä ja ajot venyivät lähelle puoltayötä. – Yhdessä paikassa pysähdyttiin joka perjantai vartin yli kymmenen. Me katsottiin asiakkaan kanssa ensin Dallas, ja sitten vasta lähdettiin kaupantekoon.
Autossa on myynnissä noin 1 500 eri tuotetta, joiden hinnoista suurimman osan kauppias Pertti Sarajärvi muistaa ulkoa.
Auto sukeltaa soratielle. Kapean tien varressa huivipäinen nainen nojaa puusta taitettuun keppiin. Inkeri Nissi alkaa valitella heti ovella. – Ette kai te viiti lopettaa. Kurenalla menee koko päivä. Pertti Sarajärvi hymyilee myötätuntoisesti ja nappaa Nissin kassin. Hän täyttää sen ohjeiden mukaisesti täysmaidoilla. Oululainen Nissi viettää pitkiä aikoja veljensä luona lapsuudenkodissaan, eikä sisaruksista kummallakaan ole autoa. Kauppa-auton lopettamisen jälkeen kauppaan Pudasjärven keskustaan, Kurenalle, pitää kulkea linja-autolla. Siitä ei tule helppoa, vaikka matkaa ei ole kuin kymmenen kilometriä. – Aamulla sinne pääsee Kutilan liikenteen linja-autolla, mutta menee iltapäivään ennen kuin auto lähtee takaisin. Missäpä siellä kulutat aikaasi? Sarajärvi laskee ostokset yhteen pienellä laskimella. Nissi maksaa. – Nähdään torstaina, hän huikkaa vielä ovelta.
Alli Illikaiselle käynti kauppa-autossa voi olla välillä viikon ainoa juttutuokio kasvokkain. – Talvella täällä saa ihmetellä, kun aura-auton näkee.
Seuraavaan pysähdykseen on vain kolme kilometriä. Kun Pertti Sarajärvi ja Juha Hemmilä aloittivat yrittäjinä kahdeksantoista vuotta sitten, he päättivät pysähtyä autolla tiheästi. Miehet ajoivat aiemmin työparina paikallisen K-kaupan autoa, joka lopetti kaupan laajentuessa Supermarketiksi. Iäkkäille asiakkaille jo kilometrin päähän pysähtyvä kauppa-auto voi olla liian kaukana. Usein auto parkkeeraakin aivan porraspieleen. Eräällä ”riitarannaksi” nimetyllä alueella kauppa-auto pysähtyy kolme kertaa kahden sadan metrin välein, jotta jokaiselle asukkaalle löytyy oma kauppahetki. Kesällä pysähdyksiä riittää kesäasukkaiden vuoksi, ja kesä on tuottoisaa aikaa. Talvisin toiminta on ollut juuri ja juuri kannattavaa. Yllättävät kulut ovat iso riski, ja niitä riittää. Tänään meni kassa, viime viikolla reistaili pakastin. Lisäksi auton viat ovat vaikeampia huoltaa kuin aiemman. – Emme pysty tekemään itse mitään. Pitää olla tietokoneet ja ohjelmat, että ongelmat saa selvitettyä. Kolme viikkoa sitten Kauppispojat saivat Virosta tarjouksen autosta. Yrittäjät tarttuivat siihen, sillä kauppa-autojen markkinat ovat pienet. Ilman tarjousta he olisivat vielä jatkaneet, vaikka kysyntä väheneekin sivukylien tyhjetessä.
Monet asiakkaat soittavat kauppa-autoon etukäteen, jos heidän kohdalla ei kulkupäivänä tarvitsekaan pysähtyä. Autottomat Ritva ja Jukka Murtoniemi piipahtavat ostoksilla joka kerta.
Punaisen omakotitalon pihalla on autolle valmis kiertoreitti. Sarajärvi sammuttaa moottorin ja kiirehtii sisälle taloon. Hän palaa punavalkoisen korin ja ostoslistan kanssa. Iäkkäälle Liisa Puolakanaholle liikkuminen on vaikeaa, ja autoon ostoksille tuleminen ei onnistu. Kun kori on täynnä, Sarajärvi juoksuttaa sen takaisin taloon. – Miten täällä pärjätäänkään ilman teitä, hyvästelee Puolakanaho kuskin. Sarajärvi pyöräyttää auton tottuneesti takaisin tielle. Suurin osa kauppa-auton asiakkaista on iäkkäitä, mutta mukaan mahtuu lapsiperheitäkin. Kauppa-auto kääntyy maatilan pihalle ja peruuttaa silkkikana-aitauksen viereen. Soile Törmänen nousee autoon 4-vuotiaan kuopuksensa Julian kanssa. Törmänen tekee ostokset töiden jälkeen Pudasjärven keskustassa, mutta kymmenen tytön ja kolmen pojan perheessä ostettavaa riittää kauppa-autostakin. Limsakori täyttyy maitopurkeista. Isäntä Pekka Törmänen jättää traktorin hyrskyttämään navetan nurkalle ja tulee ostosten kantoavuksi. Mieli on haikea kauppa-auton lopettamisen vuoksi, mutta ajat ovat muuttuneet. – Kun kävin lapsena vanhempieni kanssa Oulussa, se oli iso reissu. Maailma on pienentynyt. Pertti Sarajärvi nappaa maitokorin ja kantaa sen Pekka Törmäsen ohi ulko-ovelle – niin ehtii käydä lähes joka kerta.
Inkeri Nissille kauppa-auton lopettaminen tarkoittaa sitä, että linja-autolla tehtävään kauppareissuun menee jatkossa koko päivä. Veli Taisto Nissi kuljettaa ostokset maitokärryllä kotiin.
Bussipysäkillä odottava aikamiespoika on hiprakassa. Hän ostaa mukaansa sätkätupakkaa, lenkkiä ja olutpakkauksen. Hyllyt tyhjenevät. Pysähdyksillä kysytään toistuvasti sätkätupakkaa, palasokeria ja tuorehiivaa. Lisäksi menee koiran puruluita, olutta, ryynejä, paikallisten leipomoiden leipiä, maitoa ja jäätelöä. Ennen emännät ostivat suuria säkkejä ruis- ja ohrajauhoa. Nyt menee valmista pullaa ja leipää sekä mikroaterioita. Tien vieressä virtaa tyynenä Livojoki. Ratissa Sarajärvi kehuu, kuinka autoa käyttävien asiakkaiden ”uskollisuus on huipussaan”. Hän tuntee nimeltä lähes kaikki kävijät ja muistaa ulkoa noin sadan tiliasiakkaan asiakasnumerot. Muistaa Sarajärvi muutakin. Kerran eräs pappa oli unohtanut pankkikorttinsa tunnusluvun, ja sitä etsittiin ympäri taloa. Lopulta tunnus löytyi. – Jonkin ajan kuluttua minulle soitti kauppias, että hänellä on sellainen asiakas, joka ei muista tunnuslukuaan. Pappa oli sanonut, että kyllä ne Kauppispojat muistaa sen. Sarajärvi muistaa luvun yhä, vaikka pappakin on jo muuttanut sivukylältä Pudasjärven keskustaan.
Viimeisellä viikolla Pertti Sarajärvi on pyydetty lukuisia kertoja asiakkaiden luo kahville. Tällä kertaa kahvit tarjoaa Aaro Niemi.
Punaisen talon pihasta nousee kyytiin kaksi hentoa vanhaa naista, jotka tekevät pienet ostokset. Kesävieras Aune Illikainen, 89, on käymässä lapsuudenkotinsa pihapiiriin rakennetussa talossa. Hän lähtee talveksi kotiin Pudasjärven keskustaan. Käly Rauni Illikainen, 90, asuu päärakennuksessa yksin läpi vuoden. Herttaisesti naurava Rauni Illikainen kertoo, että jalkoja ja käsiä jo heikottaa, mutta ajatus juoksee. Illikaisella ei ole autoa, jolla pääsisi 35 kilometrin päähän kauppaan. Mutta rekkakuskina työskentelevä poika käy vapaapäivinä äitinsä luona ja tuo ostokset reilun sadan kilometrin päästä Oulusta. Tie kiemurtelee mäntymetsän keskellä. Risteyksessä olevissa kylteissä lukee Ritun kampaamo ja Mummola. Täällä Kauppispoikien Juha Hemmilä leikkauttaa ajojen aikana hiuksensa. Pertti Sarajärvi säästää lyhyen sänkitukkansa leikkuun omalle kampaajatyttärelleen. Autoon kipuava Ritva Murtoniemi kaivaa muovipussista esiin huovutetun pöllön ja antaa sen Sarajärvelle. – Tässä muisto sinulle hyvästä yhteistyöstä, hän taputtaa Sarajärveä olalle. Ritva ja Jukka Murtoniemi muuttivat Pudasjärvelle Lapista kuusi vuotta sitten. – Olemme siitä harvinaisia ihmisiä, että asumme maalla ja meillä ei ole autoa. Luotettiin julkisiin kulkuneuvoihin, vaan eipä niihin voi, Ritva Murtoniemi kertoo. Pariskunta on tehnyt kaikki ostoksensa kauppa-autosta, sillä he ovat toivoneet sen jatkavan. – Lopettaminen on tosi harmillista. Perttiä ja Juhaa tulee ihan ikävä.
Kauppa-auto starttaa reilun vartin myöhässä, mutta hurauttaa silti kahville seuraavaan pysähdyspaikkaan. Aaro Niemi käy ostamassa autosta hillomunkit. Sitten miehet kävelevät ripeästi sisälle Niemen taloon. Toista sataa vuotta vanhassa rakennuksessa on oikealla puolella korkea harmaa hirsipirtti. Sarajärvi kävelee keittiön puolelle. Hän ottaa tottuneesti laatikosta lusikat ja latoo kupit pöydälle. – Joka viikko oli paistetut lätyt, kun Anna eli. Kyllä maistui, eikö vain, Niemi muistelee edesmennyttä äitiään. Ennen kuin Sarajärvi lähtee Niemi nappaa vielä kädestä kiinni. – Kiitos kaikesta!
Ennen Pudasjärvelle ajoi useita kauppa-autoja. Nyt maisemasta katoaa viimeinenkin.
Seuraava päivä on Sarajärven viimeinen ajopäivä. Se alkaa jo puoli kolmen aikoihin, kun kuorma saapuu. Tällä kertaa sitä ei pureta varastoon, vaan suoraan autoon. Kun työ autonratissa loppuu, Sarajärvi aikoo levähtää muutaman kuukauden. – Minulla on metsäpalsta ja pitää ruveta hoitelemaan siellä rästiin jääneitä töitä. Ajatuksena on selvittää, voisiko metsäpalstan keskellä olevaa lampea hyödyntää kalastusmatkailussa. Mutta sen aika on myöhemmin, sillä nyt kyytiin nousee jälleen asiakas. Edellisenä päivänä soitti kollega, joka omistaa kaksi kauppa-autoa Keski-Suomessa. Kauppiaat laskivat, että Kauppispoikien lopettamisen jälkeen Suomeen jää kuusi kauppa-autoa. Palvelu on katoamassa, vaikka tarve ei.
Teiden varsilla on monia asiakkaita, joilla ei ole autoa. Joillekin syrjäkylien asukkaille kauppa-auto on voinut olla talvisin viikon ainoa kohtaaminen. Tulevana talvena sitä ei ole. Keltainen linja-auto huristaa alas vaaran kylkeä toiseksi viimeistä kertaa. Kuskinpenkillä Pertti Sarajärvi suunnittelee, että ensi kesänä hän palaa tänne. – Jonain kauniina kesäpäivänä ajan linjat läpi polkupyörällä.
Teksti Jenni Räinä, kuvat Vesa Ranta
