Pimeys on sysimustaa, hiljaisuus pakahduttavaa. Mineraalisen, viileän ja kostean ilman hengittäminen tuntuu hyvältä, vaikka muuten olo on hyvin erikoinen. Istun kalliolla, luolassa, sadan metrin syvyydessä maanpinnan alla. Minä ja seuralaiseni olemme sammuttaneet suojakypäriemme lamput, mutta silti Raphaël Pommier kehottaa meitä sulkemaan silmämme, rauhoittumaan.

Raphaël on viininviljelijä, jonka köynnökset kasvavat samassa maaperässä, jonka povessa parhaillaan olemme. Hän on liikkunut pikkupojasta lähtien täällä Saint-Marcel-d’Ardèchen luolastossa eteläisessä Rhônen laaksossa. Raphaël ja luolaston opas ovat kulkeneet kepeästi. Me muut olemme katsoneet lamppujemme valokiilassa tarkasti, mihin astumme. Välillä olemme liukuneet peffamäkeä kosteilla, hienojakoisen saven peittämillä kallioilla.

Kivinen valtakunta on ihmeellinen. Valtavia saleja, kuunmaisemaa, kimaltavia kiteitä. Ei, enkä olisi arvannut, että kivisellä hyllyllä lojuvat kuusenneulasia muistuttavat tikut ovat muinaisia lepakonluita.

Aika pysähtyy. Tunnen itseni hyvin pieneksi. Olen täysin maaäidin armoilla, silti selittämätön ilo, liikutus ja kunnioitus aaltoilevat sisimmässäni.

”Tämä on yksi harvoja paikkoja maailmassa, jossa ylikuormitetut aistimme saavat levätä”, Raphaël sanoo ja jatkaa: ”Siten tämä on täydellinen paikka pitää sokkoviinitasting.”

Raphaël ja opas ovat kantaneet repuissaan lasit ja viinipullot. Aistit terästyneinä nautimme Raphaëlin Notre Dame de Cousignac -tilan viinejä. Niistä 15 vuotta vanha Côtes du Rhône on kypsynyt luolastossa.

Aamu kaskaiden pauhussa

Raphaël on viininviljelijä seitsemännessä polvessa ja innostunut kokeilemaan huikeimpiakin ideoitaan saadakseen luomuviineistään kaikki makuvivahteet esiin.

Silkkisenpehmeitten viinien maistelu pimeydessä ja maanalaiset käytävät ovat kerran elämässä -kokemuksia, mutta silti olen helpottunut noustessamme takaisin avoimen taivaan alle.

Noin puolen tunnin ajomatkan päässä luolastolta, Bourg Saint Andéolissa sijaitsee vanha viinitila, Raphaëlin, hänen amerikkalaisen vaimonsa Rachelin ja viiden lapsensa koti. Yövymme rakennuksessa, jonka vanhimmat osat ovat neljänsadan vuoden takaa.

Kun aurinko alkaa lämmittää puutarhaa ja rinteiden viinitarhoja, aamun raukeus on mennyttä. Kaskaiden pauhu yltyy lähes sietämättömäksi, mutta Rachel vain nauraa ja sanoo:

”Se on kesän ääni.”

Saman lauseen kuulen monta kertaa, kun autoilemme Välimeren rannikon tuntumassa Languedoc-Roussillonin ja Provencen maakunnissa.

Suppausta ja viinien maistelua

Loiskis! Putoan taas vihreänturkoosiin mereen suppauslaudaltani. Ylpeyteni saa kolauksen, mutta kamalasti ei harmita.

Keskellä lahtea kelluvalla tasanteella uimarit paistattelevat päivää. Pienen hiekkarannan takana pilkottaa Cazes’n perheen Les Clos des Paulillesin viinitila, ravintola ja pieni myymälä. Suunta sinne.

Näiden rinteiden rypäleistä valmistettuihin viineihin meri antaa suolaisen säväyksen. Cazes’n viinitalo tunnetaan biodynaamisin menetelmin valmistetuista viineistään.

”Mehän vain toimimme kuten ennen vanhaan”, toteaa tilan isäntä Emmanuel Cazes.

Aloitimme matkanteon täältä Pyreneitten juurelta, ja heti käy selväksi, kuinka täällä viineissä vaalitaan laatua.

Kauniin viinitilan kaksi vierashuonetta on varattu, mutta yöpaikat löydämme pikkuhotellista Banyuls-sur-Meristä.

Pyöräretki viinitilojen kupeessa

Sydämeni sykähtää, kun tie yhtäkkiä sukeltaa plataanipuiden väliin. Ja plataanikujia tulee vastaan lisää.

Mutkittelemme kohti Berlouta. Siellä, 350 metrin korkeudessa, rypäleet kypsyvät hitaasti päivä- ja yölämpötilan suuren eron vuoksi ja viini saa lisää luonnetta.

Alhaalla laaksossa hakeudumme metsän varjoon piknikille, mutta sitä ennen: klik, kuulat kolahtavat yhteen. Pelaamme pari kierrosta petankkia ja nautimme lasilliset.

Myöhemmin iltapäivällä olemme jo alavilla mailla, Béziersin lähistöllä. Puuskutan. Ehkä oli virhe lähteä pyöräilemään kuumuudessa, mutta miljöö oli niin kutsuva: Oliivilehtoja, viikunapuita ja Mas la Chevalièren tilan tarhoja, joiden viinien tyylistä pidän.

Istahdan varjoon lepäämään, suoraan pistävän ohdakkeen päälle. Auts. Seuralaiselle käy huonommin. Hän päätyy pyörällään ohdakepuskaan. Onneksi hän saa vain pari pintanaarmua. Elvymme oliivipuiden varjossa, ja oksistoissa kaskaat kirittävät meitä kiihkeällä laulullaan.

Pohjoisesta puhaltava mistraali lennättää hiekkaa Châteauneuf-du-Papen kylää reunustavan kukkulan laella. Täältä, paavin kesälinnan raunioiden kupeesta, näkyy Avignoniin, jossa useampi paavi ehti asua ja hallinnoida kirkkoa 1300-luvulla.

Oopperaa tähtikirkkaan taivaan alla

Ilmastonsa ja maaperänsä ansiosta Châteauneuf-du-Pape on eteläisen Ranskan maineikkain viinialue. Paavien myötä seudun viinit tulivat kuuluisiksi, mutta viinien tarina on kuin jännitysnäytelmä.

Kun viinikirva levisi Euroopassa 1800-luvun puolivälissä, iski se Ranskassa tiettävästi ensin juuri tänne. Ja siellä, missä tarhat säästyivät kirvoilta, kuten rannikon hiekkaisilla mailla, viljelykset tuhosi toinen maailmansota.

Nyt viinien loistonpäivät ovat palanneet. Alhaalla Châteauneuf-du-Papen kylässä maistelemme seudun tarjontaa terassilounaalla ja arvostetussa Ogierin viinitalossa. Elegantit, täyteläiset punaviinit hyväilevät kaikkia aisteja, mutta helteessä hedelmäinen ja raikas rosee vie voiton.

Laskeva aurinko viipyilee kumpuilevan maiseman yllä, kun lähestymme Orangea ja ajanlaskumme alussa rakennettua roomalaista amfiteatteria.

Chorégies d’Orange -festivaalilla on vuorossa Puccinin ooppera Madama Butterfly. Ensimmäiset tähdet syttyvät taivaankannelle, kun kapellimestari Mikko Franck astelee Ranskan radion sinfoniaorkesterin eteen.

Osoitamme villisti suosiota. Musiikki virtaa uskomattoman pehmeästi. Soinnin luo näyttämön massiivinen seinä. Puitteet ovat maagiset. Puolikuun muotoinen katsomo nousee jyrkästi. Liityn ajan ketjuun kuvitellessani, kuinka muinaiset roomalaiset istuivat samoilla kiviportailla toogissaan.

Meren reunustama lomaunelma

Ohitamme aprikoosilehdot ja auringonkukkapellot. Lopulta näen taas kimaltavan meren, kun saavumme flamingoista, valkoisista hevosista ja mustista häristä kuuluisaan Camargueen.

Vielä vähän matkaa autossa, kunnes Saintes-Maries-de-la-Merissä astumme moottoriveneeseen. Kapteeni kuljettaa tottuneesti paattiaan pensaikkojen reunustamissa kanavissa. Sitten edessä avautuu merenselkä ja loputon horisontti. Hohtavilla dyyneillä on vain kourallinen ihmisiä ja ajopuista tehty rakennelma.

Hyppään veneestä mereen ja kahlaan rannalle.

Tiesitkö tämän Etelä-Ranskasta?

1. Saint-Marcel-d’Ardèchen veden muokkaamalla luolastolla on pituutta 64 kilometri

2. Luolaston yli 20 000 vuotta vanhoja maalauksia ei yleisö saa nähdä, mutta tasoitettua reittiä pääsee ihailemaan valonäytöstä.

3. Monilla viinitiloilla voi vierailla, ja useilla niistä on oma myymälä, majoitusta ja muuta toimintaa.

4. Huippuviinejä tuottavan Gassierin viinitalon tarhalla Puyloubierissa voi esimerkiksi tehdä piknikin ja ihailla samalla Sainte-Victoire -vuorta, joka tunnetaan Cézannen maalauksista.

5. Languedoc-Roussillon kuuluu maailman suurimpiin viinialueisiin, Provencen seutu on yksi tunnetuimmista.

6. Viininviljelijät tietävät kaiken tarhojensa ilmastosta ja maasta. He tunnistavat kivet: kas, kiisua.

Jutussa mainittujen viinitalojen valikoimaa saa myös Suomesta