Vierastan ajatusta, että ihmistä pyydetään analysoimaan itseään ja menneisyyttään. Silloin ihminen rakentaa jälkikäteen kertomuksen, joka ei ole välttämättä totta.  Elämää ei pysty kontrolloimaan. Ihmisillä, jotka hyväksyvät elämän sattumanvaraisuuden, on vähemmän syyllisyyttä kuin niillä, joille opetettiin lapsena, että kaikkea pystyy hallitsemaan. Kontrolloijilla ei ole kapasiteettia käsitellä vastoinkäymisiä.   Kasvoin virkamiesperheessä, jossa arvostettiin opiskelua ja asioiden tutkimista. Kiinnostukseni lukemiseen ja kirjoittamiseen heräsi varhain. Tutkijan ura oli lopulta itsestäänselvyys, mutta psykologia valikoitui pääaineeksi sattumalta.   Väitöskirjani valmistuessa olin 29-vuotias. Professorini piti minua iältäni epäkypsänä väittelemään.   Nuoruusvuosina ihminen on omasta mielestään viisaimmillaan, vaikka vain kokemus tuottaa viisauden, joka on määrällinen suure ja sidoksissa ikään.   Olen pitänyt tutkimuksen ja tavallisen elämän erillään. Otan kantaa vain siihen, mistä olen lukenut riittävästi. Minulle on henkilökohtaisesti samantekevää, miten esimerkiksi päivähoito järjestetään. Olen tutkija, en poliitikko.   Kahden tutkijan perheessäni työn ja perheen yhteensovittaminen onnistui ilman ongelmaa: ratkaisuna oli kotiapulainen. Kaikki kotiapulaisemme olivat paljon parempia kotitaloustyössä kuin minä.  Maailman paras päivähoitomme on monimutkainen asia. Olemme tehokkaasti ulkoistaneet lastenhoidon kodin ulkopuolelle, mutta äideillä ja isillä on töiden jälkeen vastassaan raskas arki kotona. Kotityöt verottavat lasten kanssa vietettävää aikaa.  Vaikka tutkimus on ollut minulle elämäntapa, työ ja harrastus, se ei ole koko elämä.  Perhe, lapset ja ihmissuhteet ovat tärkeintä. Työasiat eivät ole minua valvottaneet.  Pystyn tekemään tavattoman määrän asioita yhtä aikaa ja hallitsemaan ne. Kun teen ruokaa, minulla on aina tutkimus­paperit keittiön pöydällä.   Pohjalainen sananlasku ”Säälin saa ilmaiseksi mutta kateus täytyy ansaita” kolahti minuun. En ole joutunut kärsimään kateudesta, mutta olisi hurskastelua kieltää sen olemassaolo tiedemaailmassa. Kesti kauan, ennen kuin opin suhtautumaan positiiviseen palautteeseen luontevasti. Ensimmäinen reaktio oli kiusaantuneisuus. Elämää ei voi ymmärtää, ellei ole lukenut riittävästi ja ellei lue koko ajan. Minun olisi myös vaikea olla tyytyväinen likai­sessa, sotkuisessa ja rumassa ympäris­tössä.  En ymmärrä ollenkaan, miksi vanhuuteen pitäisi valmistautua. Miksi ei voi nauttia siitä hetkestä, mikä on? Elämän tarkoitus on yrittää elää niin, että ympärillä olevat ovat tyytyväisiä. Vasta siitä nousee oma onni. Ihmisen tunteet ovat riippuvaisia muista.

Teksti Riitta Heimonen, kuva Irene Stachon / Lehtikuva