Apu

Presidentin puhe

Presidentin puhe

Historialliset hetket vaativat historiallisen hyviä puheita.
Teksti Heikki Valkama
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

Kun tulos oli selvä ja Sauli Niinistö astui joukkojensa eteen Finlandia-talon vaalijuhlissa, pidätin hengitystäni. Olihan kyseessä historiallinen hetki: tuore presidentti pitää puheen kannattajajoukolleen.

Odotin aivan liikaa.

Niinistö puhui kädet puuskassa. Hän kiitti melko vaisusti kannattajiaan ja ryhtyi heti sovittelijaksi: ”Haluan kiittää myös kaikkia niitä, jotka ovat olleet toista mieltä”, Niinistö sanoi.

Sovitteleva asenne on hyvä, mutta vahvaa muistijälkeä puhe – tai hetki – ei jättänyt.

Vastaavasti Pekka Haaviston puhe kannattajilleen oli vaisu. Tämä aloitti pyytämällä kannattajiltaan anteeksi sitä, että oli juuttunut vastaamaan toimittajien kysymyksiin Musiikkitalolla.

Onneksi kummankaan ei tarvinnut voittaa yleisöä puolelleen. Se oli jo tehty.

Sekä Niinistö että Haavisto olivat varmasti uupuneita. Aikaa valmistautumiseenkaan ei ollut. Mielikuvaksi jäi kestävyysurheilijan haastattelu suorituksen jälkeen: kaikki annettu, takki tyhjä, olo väsynyt mutta onnellinen.

Presidentti ei kuitenkaan ole kestävyysurheilija.

Vaalien jälkeinen puhe, kampanjan viimeinen, on se, joka jää mieleen, jos on jäädäkseen. Sillä voitetaan paljon – ja sitä Niinistö sovittelevuudellaan varmaan haki.

Suomalaiseen politiikkaan kaipaisi hieman lisää puhetaitoa. Mieleen tulevat vaikkapa amerikkalaiset presidenttiehdokkaat, jotka osaavat retoriikan. Kansaa ei tarvitse puhua pyörryksiin, mutta muutama mietitty iskulause vaikkapa kiitospuheen alkuun olisi huipentanut sekä Niinistön että Haaviston vaalikamppailun – ja Niinistön voiton.

Historialliset hetket vaativat historiallisen hyviä puheita.

Julkaistu: 7.2.2012