Koko Suomi meni sekaisin vajaa kuukausi sitten postin seitsemän sadan pakettilajittelijan lakon aikana. Lakko saatiin loppumaan, mutta jälkimainingit ovat olleet poliittinen hurrikaani.

Ensin joutui eroamaan kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ja hänen jälkeensä pääministeri Antti Rinne (sd.). Sekä pääministerin että omistajaohjausministerin sekavat selitykset kaatoivat lopulta koko Rinteen hallituksen.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on alansa suurin työntekijä- ja toimihenkilöjärjestö, ja sen puheenjohtaja Heidi Nieminen tuli tutuksi kansalle lakonaikaisissa uutislähetyksissä. Hän sanoo nyt Avulle, että  Rinteen hallituksen erosta tuli ristiriitainen olo.

– Ihmiset olisivat halunneet saada selkeitä vastauksia kaikilta puolueilta ja niiden kansanedustajilta pienipalkkaisten työntekijöiden työehtojen heikennykseen, mutta tästä syntyi poliittinen näytelmä. Asia unohtui sen alle.

Heidi Nieminen muistuttaa, että lakkoon johtaneessa tilanteessa kyseessä olivat pakettilajittelijoiden palkat ja työehdot. Postipalvelut Oy saatiin väännön jälkeen takaisin Medialiiton alaisuudesta Palvelualojen työnantajan eli Paltan jäseneksi pakettilajittelijoiden osalta.

Heidi Nieminen sanoo, että hänelle on ihan henkilökohtaisesti tärkeää, ettei yksi työnantaja rupea kikkailemaan palkoilla ja vaikuta siten koko alan henkilöstön palkkatasoon.

– Lakko saatiin loppumaan, ja lopputulos oli tyydyttävä, vaikka yksi iso epäkohta on yhä olemassa. Nuorimmat pakettilajittelijat ovat vuokratyöntekijöitä, ja he ovat yhä heikommalla sopimuksella kuin muut.  Heihin sovelletaan Medialiiton ja Teollisuusliiton jakelua koskevaa työehtosopimusta.

Heidi Nieminen kertoo, miten lakon jälkeiset tunnelmat ovat vaihdelleet paikkakunnittain.

– Jollain paikkakunnalla työntekijät ja työnantaja ovat lyöneet kättä päälle, mutta toisaalla on ilmennyt kostomentaliteettia, mikä ei ole pidemmän päälle järkevää.

Postilla on logistiikkakeskuksia Vantaalla, Liedossa, Seinäjoella, Lappeenrannassa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Posti hoitaa tällä hetkellä reilu puolet maan pakettiliikenteestä, loppu kuuluu yksityisille yrityksille.

Suurimman logistiikkakeskuksen eli Vantaan kautta kulkee 70–80 prosenttia koko maan pakettiliikenteestä. Se valmistui vuonna 1999, ja siellä työskentelee runsaat kolmesataa omaa työntekijää.

Vantaalla työskentelevä 32-vuotias Taru Mäkelä kertoo, miten lakon aikana pidettiin yhtä.

–  Osallistuimme mielenosoituksiin, tsemppasimme toisiamme ja jaoimme informaatiota pysyäksemme ajan tasalla. Eihän se helppoa ollut kenellekään olla palkatta reilut kaksi viikkoa, mutta tärkeän asian puolesta taisteltiin yhdessä.

Mäkelä sanoo, että lakon aikainen julkisuus tuntui hyvältä.

– Tuli sellainen olo, että lakolla oli merkitystä, ja kansa ja päättäjät olivat meidän puolella. Töissä lakko ja lakon jälkimainingit puhuttavat yhä, mikä on toki ymmärrettävää. Lopputulos oli siltä osin hyvä, että pääsimme PAUn tessin piiriin.

Apu tapasi Taru Mäkelän hänen päivävuorossaan, jossa hän näytti millaista työtä pakettilajittelija tekee.

Joulukeikasta se alkoi. Taru Mäkelä tuli postin Vantaan logistiikkakeskukseen töihin vuoden kiireisimpinä aikana loppusyksystä 2012. Hän aloitti silloin työnsä lajittelijana. Seuraavana kesänä oli vuorossa kesäpesti postissa.

– Jäin tänne vähän kuin vahingossa opiskelujen ohella. Kesätöiden jälkeen olin vain viikon poissa, kun perääni soitettiin ja kysyttiin, jatkaisinko hommia täällä. Niin minusta tuli lajittelija, joka lajittelee paketit luisulta oikeisiin rullakoihin. Työhöni kuuluu muutakin, kuten esimerkiksi pakettien syöttäminen koneelle.

Taru Mäkelä on aika tyypillinen esimerkki logistiikkakeskuksen nuorten työntekijöiden joukossa. Hän on työskennellyt postissa nyt kuusi ja puoli vuotta ja opiskellut samaan aikaan.

Mäkelän pääaine Helsingin yliopistossa on ollut musiikkitiede, ja gradunsa hän teki niinkin erikoisesta aiheesta kuin gladiaattoritaisteluiden muusikko- ja soitinkuvauksista roomalaisessa taiteessa.

– Täällä suhtaudutaan onneksi joustavasti opintovapaisiin, joten työn ja opiskelujen yhteen sovittaminen on sujunut hyvin. Meidän nuorempien ohella täällä on myös vanhempia, koko uransa postissa tehneitä työntekijöitä.

Hän kutsuu itseään edelleen lajittelijaksi, vaikka työtehtävät ovat vuosien varrella monipuolistuneet. Pakettien lajittelun ohella hän on uusien työntekijöiden työnopastaja ja työpaikkakouluttaja.

Vierailijat pääsevät sisään vain luvan kanssa. Kun turvakengät on laitettu jalkaan ja oranssi liivi on päällä, on aika astua talon sydämeen.

Se on häkellyttävän suuri, suorastaan jättimäinen halli. Monen jalkapallokentän kokoinen, kuten tuotantopäällikkö Juha Rauhaniemi tilaa kuvailee.

Hän tuntee postin ja logistiikkakeskuksen hyvin.

– Aloitin postinjakajana vuonna 1986 silloisessa Helsingin Hakaniemen postissa, hän kertoo taustastaan.

Paketteja hallissa on maallikon silmissä suorastaan kaoottinen määrä. Rauhaniemi sanoo, että kaaos ei ole kaaosta, vaan organisoitua kaaosta. Kaikki on järjestyksessä, ja sisään tulevat paketit löytävät lajittelukoneen tauotta pyörivältä hihnalta pakettilajittelijoiden vikkelissä käsissä oikeaan rullakkoon ja sieltä eteenpäin vastaanottajille.

Viime vuonna Suomessa rahdattiin 80 miljoonaa pakettia ja tänä vuonna jo 100 miljoonaa. Suuntaus on selvä, määrät kasvavat vuosi vuodelta.

PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen ja Juha Rauhaniemi sanovat, että paketinlajittelijoita tarvitaan pian lisää.

– Tilannetta seurataan jatkuvasti, Rauhaniemi toteaa.

Joulun alla eletään vuoden kiireisintä pakettien lähettämisaikaa. Se alkaa nykyään marraskuun Black Fridaysta ja jatkuu jouluun saakka. Siksi Vantaan logistiikkakeskuksessa on töissä kolmisenkymmentä jouluapulaista ja vuokratyövoimaa.

Pakettibisnes on globaalia, ja paketit liikkuvat ympäri maailmaa. Yksityiskohtana mainittakoon, että muun muassa Saksasta tulee paljon kontteja ja niissä on erityisesti koiranruokapaketteja.

– Kuusi vuotta sitten tavara saattoi loppua jopa kesken. Sellaista ei nykyään tapahdu, Taru Mäkelä sanoo.

Työtä logistiikkakeskuksessa tehdään yötä päivää kolmessa vuorossa. Vuoro kestää kahdeksan tuntia. Ainoa hetki, jolloin hallissa on hiljaista, on tauko aamun puoli kuudesta puoli seitsemään.

Logistiikkakeskuksen hallin päällä kulkevalta sillalta näkee rakennuksen A-suoran ja B-suoran. Ne ovat rakennuksen vastakkaiset seinustat, joiden keskelle autot tuovat paketit purkuun. Sen jälkeen ne kipataan kipillä rullakoista ja häkeistä syöttöhihnalle.

Sitten paketit nousevat syöttöhihnaa pitkin lajittelukoneelle ja sitä kautta koodaustunneliin.

Joka paketissa on niin sanottu editieto eli viivakoodi, joka kertoo mistä paketti tulee ja minne se menee. Paketin on oltava hihnalla niin, että viivakoodi on esillä.

– Kiintolukija lukee koodin, ottaa kuvan siitä ja kippaa sen oikeaan lajittelukohtaan. Tiedämme koko ajan, missä paketti liikkuu, Taru Mäkelä sanoo.

Lajittelukoneen kierros kestää kuusi minuuttia, jonka jälkeen paketit ovat luisulla odottamassa ihmiskäden työtä. Kaikkea ei ole vielä sentään voitu automatisoida.

Taru Mäkelä asettuu työpisteelle, jossa lukee Puho-laite. Telakalla on latauksessa monta älypuhelinta eli Puhoa kuten työntekijät niitä kutsuvat. Mäkelä ottaa niistä yhden.

Hän kirjautuu laitteelle sisään omalla henkilönumerollaan ja kiinnittää käsivarteensa kotelon, johon laite asetetaan. Sitten työturvallisuuden takia hanskat käteen, ja kahteen sormeen kiinnitettävä sormilukija oikeaan käteen.

– Tämä sormilukija lukee paketin viivakoodin ja antaa Puholle tiedon, mihin rullakkoon paketti kuuluu.

Hän toteaa, että rullakon pakkaaminen oikein on tärkeää siksi, etteivät paketit putoile ja että ne pakataan kuljetukseen mahdollisimman ympäristötehokkaasti.

Paketteja on luisulla melkoinen kasa, joten lajittelijan on oltava näppärä sormistaan ja tarkka siinä, mihin rullakkoon paketti kuuluu.

Varsinkin illalla postien sulkeuduttua logistiikkakeskuksessa käy melkoinen vilske. Nyt aamupäivällä on pakettien määrästä huolimatta hiljaista.

– Kiireisin aika on iltavuorossa kello kuuden ja kymmenen välillä.

Saan kokeilla Taru Mäkelän laitetta. Touhuan perin kömpelösti kuin peukalo keskellä kämmentä. En saa sormilukijaa osumaan heti viivakoodin oikeaan kohtaan. Muutaman harjoittelukerran jälkeen sormilukija tunnistaa koodin ja hihkaisen tyytyväisenä, että rullakko numero 4!

Numero 4 on kiinni rullakon ylälaidassa oranssilla kiinnittimellä, jota kutsutaan katkaravuksi. Opin, että logistiikkakeskuksen sanasto on aivan omanlaistaan.

Kun rullakko on täynnä, se viedään bulli-nimisellä kuljetuskärryllä oikealle lastausovelle. Sieltä paketit matkaavat vastaanottajille ympäri Suomea.

Eikö koskaan rasita, että paketit eivät lopu kesken? Niitähän tulee tänne heti, kun luisulla on tilaa.

Mäkelää naurattaa, eikä hän myönnä kyllästyvänsä. Hän sanoo myös, ettei logistiikkakeskuksessa kukaan joudu kylmiltään hommiin. Uusia työntekijöitä koulutetaan useita päiviä, ja työnohjausta ja opastusta annetaan senkin jälkeen.

– Tulokkaille pidetään ensin alkuinfo, jossa kerrotaan talon tavat, ja työpisteellä opastetaan viikon verran.

– Kun työn oppii, käytössä on niin sanottu luisupalkkiomalli eli mitä ripeämmin työtä tekee, saa lisää palkkaa.

Työ on raskasta fyysisesti jo pelkästään toistuvien liikkeiden takia. Painavimmat paketit luisulla ovat kolmenkymmenen kilon painoisia, mutta kahdeksan tunnin työvuoro koko ajan jaloilla ja samoja liikkeitä tehden on puuduttavaa.

Työergonomiasta kannattaa jokaisen pitää huolta, samoin lihaskunnostaan.

– Täällä on kuntosali, mutta olen usein niin väsynyt töiden jälkeen, että mieluiten lenkitän 10-vuotiasta rescuekoiraani Villeä. Se tuli minulle Sisiliasta, Taru Mäkelä sanoo.

Hän on työnohjauksessa puhunut uusille tulokkaille myös lajittelijan työn henkisestä puolesta.

Moni haluaa näihin töihin siksi, että se on vain työtä. Se ei seuraa ajatuksissa monen työn tavoin vapaa-aikaan.

Mäkelä miettii nyt, miten lakko oli henkisesti raskaampi jakso kuin etukäteen saattoi kuvitella. Se vaikutti koko työpaikan tunnelmaan. Hän haluaa katsoa nyt eteenpäin.

Henkilökohtaisessa elämässä se tarkoittaa työsuhteen loppumista postissa ja uuden aloittamista museoalalla.

– Olen tehnyt jo osa-aikaisena puolitoista kuukautta musiikkimuseo FAMEssa Pasilan Triplassa. ●