Apu

Miten porot selviytyvät talvesta? – Sydäntalvella poroja ruokitaan vaikeimman ajan yli – Näin turvataan kevään vasominen

Miten porot selviytyvät talvesta? – Sydäntalvella poroja ruokitaan vaikeimman ajan yli – Näin turvataan kevään vasominen
Talvi on ankaraa aikaa kaikille eläimille – jopa Lapin poroille. Miten kummassa poro pystyy löytämään jäkälää metrisen hangen alta?
Julkaistu: 2.4.2021
Käsi ylös: kuka tietää, mikä on kiekerö?
Poromies sen ainakin tietää, ja varmaan suuri osa Lapin asukkaista. Kyseessä on nimittäin poron lumeen tekemä kuoppa, josta poro kaivaa jäkälää syödäkseen.
Porot syövät mieluiten poronjäkäliä. Niitä kasvaa Lapissa monta eri lajeja. Jäkälissä on enemmän ravintoa kuin esimerkiksi heinissä, mutta paremman puutteessa poro järsii vaikka pelkkiä varpuja ja saroja.
Porojen ravinto alkaa olla vaikeasti saavutettavaa etenkin silloin, kun lumeen muodostuu suojakelin jälkeen kovia jääkerroksia. Nykyisin poroja pitääkin ruokkia sydäntalvella. Siten niitä autetaan selviytymään hyväkuntoisina hankalimpien kelien yli, ja samalla turvataan tulevan kevään vasojen tuotto.
Kevättalvella hankien kovettuessa jäkälän kaivaminen vaikeutuu entisestään. Silloin porot ryhtyvät syömään puissa kasvavia luppoja, tai ne nousevat ylös tuntureille.
Nämä Kiilopäällä käppäilevät porot ovat kyljestään merkittyjä, mikä muistuttaa siitä, että kyseessä on puolivilli eläin.

Poro on kesytetty tunturipeurasta

Suomessa elää kaksi peuran alalajia, metsäpeura ja tunturipeurasta kesytetty poro. Metsäpeura on muuten poron näköinen, mutta metsäpeura on kookkaampi ja sillä on pidemmät jalat. Se on sopeutunut elämään etelämpänä kuin poro ja kahlaamaan runsaslumisissa metsissä.
Poronhoitoalue kattaa yli kolmanneksen Suomen pinta-alasta, ja se ulottuu Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan vaaraseuduilta Ylä-Lapin puuttomille tuntureille. Poro on kesytetty Fennoskandian tunturipeurasta, joka elää edelleen villinä Etelä-Norjassa ja Kuolan niemimaalla Venäjällä.
Varsin harvan eläinlajin ihminen on pystynyt kesyttämään kotieläimikseen ja lemmikeikseen. Porokin on oikeastaan puolivilli: se kulkee enimmän osan vuotta vapaana luonnossa ja haetaan vasta syksyllä ja alkutalvella aitauksiin.
Poro on säilyttänyt villin kantamuotonsa elintavat. Luonnossa kohdatessa se pakenee ihmistä.
Eikö tämä talvi koskaan lopu, mahtaa porokin tuumia. On maalis-huhtikuun vaihde, ja hyytävä viima pyyhkii paljakkaa pohjoisimman Lapin tuntureilla.

Poronhoidon halutaan kulkevan suvussa

Vaikka poro ei olekaan täkäläisen luonnon alkuperäinen asukas, myöhäiskeskiajalla kesytetystä eläimestä on ajan saatossa kehittynyt Suomen vakioasukas. Niitä elää maassamme noin 200 000.
Monipuoliset nimitykset kertovat Lapin ihmisten eläväisestä kielestä, jossa luonnolla on suuri merkitys arkipäiväisessä elämässä: poronaaras on nimeltään vaadin, uros on hirvas. Nuori poro tunnetaan nimellä vasa. Lauma on tokka.
Poronhoidon taitoa pyritään pitämään yllä yli sukupolvien, ja etenkin monien saamelaisten lapset kulkevat mukana poronhoidossa pienestä pitäen. Onpa lapsille järjestetty kouluopetustakin pitkien matkojen taakse niin, että he voivat osallistua poronhoitotöihin.
Porot vaeltavat Saariselällä. Loppu- ­talvella hanki on kovaa ja ravinto tiukassa.

Vasanmerkintä ja poroerotus jakavat vuoden

Porosaamelaisten elämänrytmi nivoutuu kahden päätapahtuman ympärille: alkukesällä on vasanmerkintä ja loppusyksystä talveen poroerotus, jossa valitaan teuraseläimet ja ne porot, jotka jatkavat puolivilliä elämäänsä.
Lapissa on jo pitkään keskusteltu porojen sopivasta määrästä. On selvää, että runsas laiduntaminen on kuluttanut jäkäläkentät monin paikoin lähes olemattomiin – sen huomaa esimerkiksi, kun tulee Suomen Lappiin Venäjän puolelta, jossa laajat, hopeanvalkoiset jäkälämatot koristavat metsänpohjaa.
Jäkälien varjelemiseksi porojen pääsy luonnonsuojelualueille estetään aidoilla.
Toisaalta on huomautettava, että tehometsätalouden seurauksena vanhat luppometsät ovat vähentyneet, mikä on heikentänyt porojen talvista ravinnonsaantia. Metsä- ja porotalouden välisillä kiistoilla onkin pohjoisessa pitkät perinteet, sillä molemmat hyödyntävät osittain samoja, rajallisia luonnonvaroja.
Eihän tämä mikään lumikenkä ole, mutta poron leveähköt sorkat ovat silti sopeutuma Pohjolan ankariin oloihin. Jalkojen kylmettymistä ehkäisee tehostettu verenkierto ja luuytimessä oleva öljyhappo, joka toimii pakkasnesteen tavoin.

Poronhoidon alkuperä tuntematon

Poronhoidon alkuvaiheet ovat hämärän peitossa. Ei ole varmaa, syntyikö poronhoito Siperiassa, vai keksivätkö sen nykyisen Suomen, Ruotsin ja Norjan alueella asuvat saamelaiset.
Ilman poroa Lappi ei olisi Lappi, niin voimakkaasti tämä keskikokoinen hirvieläin on vaikuttanut alueen luontoon ja kulttuuriin.
Porosta on kautta aikojen ollut monenlaista hyötyä. Siitä on saatu lihaa, sitä on lypsetty maidon ja juuston saamiseksi, ja vetojuhtanakin se on toiminut.
Kotkat, ahmat ja muut pedot ovat saalistaneet etenkin laumasta eksyneitä ja huonokuntoisia poroja sekä nuoria vasoja.
Metristen hankien alta luulisi olevan vaikea löytää syötävää, mutta siinä auttaa poron erityisen herkkä hajuaisti.

Poro ei hetkahda kylmää talvea

Pohjois-Amerikassakin on oma ”poro” eli karibu, saman Rangifer tarandus -lajin eli peuran alalaji. Lapin poroilla ja Amerikan karibuilla on sekin yhteinen piirre, että ainoina hirvieläiminä niiden molemmille sukupuolille kasvaa sarvet.
Porojen sarvet kasvavat nopeasti, jopa pari senttiä vuorokaudessa.
Sarvilla on käyttöä syksyisessä kiimassa, kun urokset ottavat toisistaan mittaa. Kalske ja rytinä raikaavat metsissä, kun porojen ja peurojen sarvet kalahtavat yhteen. Kahakan voittaja pääsee varmimmin jatkamaan sukuaan naaraiden kanssa.
Pohjolan kylmät talvet eivät sinänsä poroja hetkauta, koska niiden turkki eristää lämpöä tehokkaasti. Turkissa on pei­tinkarvat, joissa on eristeenä ilmalokeroita.
Metristen hankien alta luulisi olevan vaikea löytää syötävää, mutta siinä auttaa poron erityisen herkkä hajuaisti.
Ja kun kesä koittaa ja Lapin hyönteisrunsaus eli räkkä iskee päälle, moni poro saattaa haikeana muistella talven tuiskuja, jolloin ei ainakaan ollut verenimijöitä riesana.
Kommentoi »