Apu

Porisuhdeneuvoja Luukkone nousi somehitiksi – Joonas Nordmanin hahmon videoita katsottiin jo ensimmäisenä päivänä 200 000 kertaa

Porisuhdeneuvoja Luukkone nousi somehitiksi – Joonas Nordmanin hahmon videoita katsottiin jo ensimmäisenä päivänä 200 000 kertaa
Porin kaupungin kuntamarkkinointikampanja osui nappiin. Joonas Nordmanin esittämä Porisuhdeneuvoja Luukkone vastailee videoissa soittajien kysymyksiin Porisuhdeongelmista ja auttaa etsimään keinoja Porisuhteen liekin elvyttämiseksi. Myös Stalinin kuva työpöydällä tulee saamaan selityksensä.
Julkaistu: 17.2.2022

Porin kaupunki on onnistunut tekemään kuntamarkkinoinnissaan sen, mihin kuntamarkkinoinnilla päästään hyvin harvoin. Eli kertomaan kaupungista ja sen asukkaista hauskalla ja vetävällä tavalla jotakin todellista. Joonas Nordmanin näyttelemä Porisuhdeneuvoja Luukkose hahmosta tuli välittömästi hitti.

– Vastaanotto on ollut häkellyttävän hyvä. Kun ensimmäinen video tällä viikolla julkaistiin, sitä katsottiin ensimmäisen vuorokauden aikana yli 200 000 kertaa. Ne ovat lukuja, joihin emme ole kuntamarkkinoinnissa koskaan päässeet, kertoo Porin viestintä- ja markkinointisuunnittelija Marika Virtanen.

Porisuhdeneuvojan työhuoneen sisustus herättää kysymyksiä. Stalinin kehystetylle valokuvalle tulee selitys tulevissa jaksoissa.

Porisuhdeneuvoja Luukkone vastailee videoissa soittajien kysymyksiin toimistostaan, jonka sisustuksessa ei ole säästelty Porin Ässien fanituotteissa. Puheluissa ratkotaan kiperiä Porisuhdeongelmia ja löydetään keinoja Porisuhteen liekin elvyttämiseksi.

Porisuhdeneuvojan konseptin keksi mainostoimisto. Kun ajatus hahmon luomisesta nousi esiin, kaupunki päätti soittaa Porista kotoisin olevalle näyttelijälle Joonas Nordmanille.

– Hän innostui ideasta valtavasti ja sai hyvin vapaat kädet hahmon luomiseen.

Kaupunginjohtaja antoi parodialle kasvot

Porisuhdeneuvoja Luukkose ulkonäkö ja nimi muistuttaa hyvin paljon Porin nykyistä kaupunginjohtajaa Anna-Maija Luukkosta.

– Nordman tuntee kaupunginjohtajan ja hän on hakenut Luukkosesta inspiraatiota sketsihahmoon. Idealla on kaupunginjohtajan siunaus.

Videoita on yhteensä viisi ja niitä julkaistaan Porin kaupungin Instagramissa joka torstai. Toinen video päätettiin kuitenkin julkaista jo heti ensimmäisellä viikolla, koska ensimmäinen video oli niin suosittu.

Mutta miksi ihmeessä Porisuhdeneuvoja Luukkose pöydällä on kehystetty Stalinin valokuva?

– Se ehkä selviää tulevissa jaksoissa, Virtanen vinkkaa.

Osa 1: Miten Porisuhteen kipinän saa taas roihuamaan?

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

Osa 2: Olematon Porisuhde

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

1 kommentti