
Viime viikon keskiviikkona Karita Mattila kertoi Avulle jättäneensä europarlamenttiehdokas Jon Hellevigin, 52, herjaavat nettikirjoitukset ja väkivaltaan yllyttämisen poliisitutkintaan.
Avun uutisen tultua julki usean median haastattelema Helsingin poliisin komisario Pekka Seppälä sanoi, että poliisi ei ole saanut yhteyttä Mattilaan, joka ilmeisesti on ulkomailla.
Alun perin poliisi itse oli asiassa aloitteellinen ja ryhtyi mediatietojen pohjalta toimiin, koska Hellevigin kirjoittelu saattaa täyttää törkeän kunnianloukkauksen ja laittoman uhkauksen tunnusmerkistön. Se on silti asianomistajarikos: tutkinta käynnistyy, jos uhri itse vaatii rangaistusta.
Poliisi sai Suomen Kansallisoopperan kautta Tapio Kuneisen, Mattilan aviomiehen, yhteystiedot. Helsingin poliisin konstaapeli ja Kuneinen kävivät aiheesta sähköpostikeskustelua. Kuneinen ilmoitti 22. toukokuuta, että tutkitaan asia loppuun asti, nollatoleranssi.
HELATORSTAIN AAMUNA Floridan aikaa puhelimen äärellä on kaksi hämmentynyttä, Karita Mattila ja Tapio Kuneinen. Netin ja lukuisten viestien kautta keskustelun eteneminen Suomessa on selvillä.
Kuneinen yritti ottaa yhteyttä poliisiin, jonka kanssa oli käynyt sähköpostikeskustelua. Automaattinen poissaoloilmoitus kertoi, ettei henkilö enää ole tavoitettavissa. Kuneinen lähetti sähköpostia Pekka Seppälälle, jätti numeronsa, muistutti aikaerostakin.
Lopulta Kuneisen ja tutkinnanjohtaja Seppälän yhteydenpito onnistui. Prosessi lähtisi virallisesti etenemään, kunhan Mattila tekisi tutkintapyynnön henkilökohtaisesti. Sen hän teki heti aamulla: Seppälä vastasi puhelimeen Suomen perjantai-illassa, kauppajonossa.
Poliisi kysyi: Vaatiiko uhri rangaistusta? Mattila vastasi: Kyllä, ehdottomasti, nollatoleranssilla.
– Suhtaudun tähän törkeään hyökkäykseen hyvin vakavasti, se ei ole minulle leikin asia, eikä sitä voi painaa villaisella, Karita Mattila sanoo.
Hänen puheestaan saa sen vaikutelman, että kunnianloukkausta vakavampi asia hänelle on Hellevigin kirjoitusten väkivaltaan yllyttäminen, loukkaus ihmisen fyysistä koskemattomuutta kohtaan.
MONISSA MAISSA, joissa Mattila vakituisesti esiintyy, nettihyökkäyksiin ja uhkailuihin suhtaudutaan äärimmäisen vakavasti – usein ikävien kokemusten opettamana. Reaktiokynnys on matala, ja tekijät joutuvat vastuuseen.
Mattila ja Kuneinen ovat saaneet Suomesta paljon yhteydenottoja.
– Monet ovat sanoneet, että jos ajamme tämän asian loppuun asti, teemme samalla palveluksen samantapaisten hyökkäyksien kohteeksi joutuneille ryhmille, esimerkiksi maahanmuuttajille, joilla on pienempi ääni, sanoo Tapio Kuneinen.
teksti Raila Kinnunen
Lue myös: