Tuulilasi

Käyttötestissä Polestar 2 Long Range Single Motor – Pikalaturin kautta

Käyttötestissä Polestar 2 Long Range Single Motor – Pikalaturin kautta
Etuvetoisella päästään 60–70 kilometriä pidemmälle kuin nelikolla.
Julkaistu: 16.6.2022

Hevosvoimat ovat mielenkiintoinen asia. Tehoahan ei ole koskaan liikaa: luksukseen tottuu, kuten tiedetään, ja joku 500 hummaakin alkaa ennen pitkää tuntua asiaankuuluvalta, normaalilta tehoreserviltä.

Käytännössä tehoista ei ole tieliikenteessä iloa kuin liikennevaloista kiihdyttäessä ja maantienohituksissa. Jälkimmäisessä tapauksessa tehoilla on toki oma merkityksensä ajoturvallisuuden kannalta. Toisaalta ohittaminenhan ei ole koskaan mikään välttämättömyys, ja ohi pääsee kyllä autolla kuin autolla, kunhan vain malttaa odottaa oikeaa hetkeä.

Kun nelivetoisessa Polestar 2:ssa on 408 hevosvoimaa, käyttötestimme etuvetoisessa mallissa polleja on "vain" 231. Silti auto ei ole vielä missään ajotilanteessa tuntunut alitehoiselta. Voimaa on juuri sopivasti, eikä jalkoihin tarvitse jäädä.

Ja minkä Long Range -malli hevosvoimissa häviää, sen se toimintamatkassa voittaa. Etuvetoisella päästään 60-70 kilometriä pidemmälle kuin nelikolla. Tässäkin muuten yksi erinomainen syy valita tämä hieman edullisempi malli.

Polestar latautuu hyvin. 10–80 prosentin lataus pikalaturilla onnistuu yleensä 90 kW:n keskiteholla. Lounastauon aikana saa siis ladattua jopa 300 km lisää ajomatkaa.

Autoon on nyt vaihdettu kesärenkaat. Kokoa 245/40 R20 olevat Continentalit ovat niin kovat, että tähän asti hiljainen Polestar muuttui kevätkarkealla asfaltilla meluisaksi.

Suvikumit lyötiin alle vasta vapun jälkeen. Tämä on yksi kitkojen eduista: vaihtoa voi venyttää kunnes rengasruuhkat hellittävät.
35-litraisessa etutavaratilassa on hyvä säilyttää vaikkapa tuuli-lasinpesunestettä. Myös latausjohdot mahtuvat tarvittaessa tänne.
Tavaratilaa on 405 litraa, josta iso osa välipohjan alla sijaitsevassa syvässä poterossa. Pystyyn nouseva tilanjakaja on loisto-oivallus.
Polestart pyysi pitkään jotakin ohjelmistopäivitystä, ja kun se lopulta autolle sallittiin, radio ei sen jälkeen enää toiminut.
Todellisuutta jo tänään: täyssähköauto ja itsenäisesti liikkuva ruoankuljetusrobotti.
3 kommenttia