Apu

Pohjois-Korean ytimessä



Pohjois-Korean ytimessä

Olisivatko arabikevään tapahtumat mahdollisia Pohjois-Koreassa?
Teksti Sini Kaipainen

Tutkija Kristian Kurki kertoo eristäytymisen syistä, henkilökultista ja tulevaisuusskenaarioista.

Itä-Aasian kansainvälisiä suhteita tutkinut Kristian Kurki on pyöritellyt niitä ulkopoliittisia vaihtoehtoja, joita Pohjois-Korealla on, ja miten ne voivat heijastua naapurimaiden politiikkaan. Hänen mukaansa ymmärtääkseen pohjoiskorealaisten ajatuksenjuoksua, arvoja ja poliittisia paineita, täytyy tuntea myös maan sisäinen todellisuus.

Pohjois-Korea on puolet yhdestä maasta ja yhdestä kansasta. Korea jakaantui toisen maailmansodan jälkeen, kun Neuvostoliitto miehitti pohjois- ja Yhdysvallat eteläosan.

Seurasi Korean sota. Pohjois-Korea yritti sotavoimin yhdistää niemimaan. Sekä Pohjois- että Etelä-Korean valtio on alun perin perustettu koko Korean viralliseksi valtioksi.

– Kumpikaan ei tunnustanut johtavansa puolikasta, vaan piti itseään ainoana laillisena hallitsijana, Kurki kertoo.

Pohjois-Koreassa vallasta kilpaili useita sosialistisia jaostoja, joilla oli eri näkemyksiä siitä, kuinka maata pitäisi johtaa. Yhden jaoston johtaja oli Kim Il-sung, joka sai Josif Stalinin johtamalta Neuvostoliitolta tukea.

Korean sodan aikana Kim Il-sung vakiinnutti valtansa Pohjois-Korean työväenpuolueessa ja raivasi kilpailijoita pois tieltään. Sodan jälkeen hän asetti keskeisiin asemiin nuorempia itselleen uskollisia pohjoiskorealaisia, jotka eivät aikaisemmin olleet juuri kosketuksissa politiikkaan.

Muunlaista tulkintaa sosialismista ja Korean niemimaan tulevaisuudesta edustavat karkotettiin valta-asemista, tai he menettivät henkensä.

NEUVOSTOLIITTO OLI STALININ kuolemaan asti esikuva Pohjois-Korealle. Nikita Hruštšov piti valtaan noustuaan puheen, jossa hän kritisoi kovin sanoin Stalinia ja hänen ympärilleen rakennettua henkilökulttia.

Tämä toimi Kim Il-sungille pelottavana esimerkkinä. Hän alkoi rakentaa henkilökulttia itsensä ympärille.

– Kim Il-sung oli taistellut jo japanilaisia vastaan, kun Korea oli Japanin alaisuudessa vuoteen 1945. Pohjois-Koreassa maalattiin kuvaa, että hän olisi taistellut uljaasti myös Korean sodassa, vaikka maa käytännössä kärsi tappion, Kurki sanoo.

Maalaukset ja sloganit, jotka ennen ylistivät neuvostoyhteiskuntaa ja -ideologiaa, muutettiin ylistämään Kim Il-sungia ja hänen aatteitaan.

Kim Il-sung alkoi painottaa omavaraisuutta: maa ei saisi missään nimessä olla riippuvainen ulkovaltojen tuotannosta ja energiavarannoista.  Samalla Kim Il-sung varoitti, että muuten maalle käy samoin kuin Etelä-Korealle.

– Pohjois-Korealle Etelä-Korea on yhä amerikkalaisten miehittämä. Eteläkorealaiset ovat uhreja ja kärsivät amerikkalaisten talutusnuorassa. Pohjois-Korea pitää Etelä-Korean hallitusta nukkehallituksena, jonka amerikkalaiset ovat laittaneet paikoilleen.

  – Tässä on hitunen totuutta. Etelä-Korean johdossa oli alkuaikoina hallituksia, jotka Yhdysvallat oli hyväksynyt.

– Kim Il-sungin mukaan  kansan kovista koettelemuksista huolimatta vaihtoehto olisi, että eteläkorealaiset - toisin sanoen amerikkalaiset ”sortajat” - ottaisivat vallan.  Pohjois-Koreassa yhdistymiskysymys on edelleen olennainen, Kurki muistuttaa.  

JUCHE-AATE NOUSI 1980-luvulla Pohjois-Korean viralliseksi ideologiaksi. Sen mukaan Pohjois-Korean tulee kaikissa olosuhteissa pärjätä omillaan ja omavaraisesti.

– Juchelaisuus korostaa ihmisen itsenäisyyttä, mutta käytännössä ”itsenäisyys” toteutuu vain järjestelmän sallimissa rajoissa.

Henkilökultin rakentaminen ja siinä onnistuminen liittyy myös konfutselaisuuteen, 1300-luvulta Kiinasta tuotuun uskon- ja arvomaailmaan – siitä huolimatta, että konfutselaisuus on virallisesti tyrmätty Pohjois-Koreassa.

Korealle ominaisessa uuskonfutselaisuudessa olennaista on, että kansakunnalla on johtaja ja häntä seuraavat alamaiset, joiden etujoukossa ovat isät ja heille uskolliset pojat.

– Vaikka Pohjois-Korean arvomaailman perusta on näennäisesti sosialismi, se ei ole tasa-arvoinen yhteiskunta. Se heijastaa yhteiskuntaluokkia, joita Korean niemimaalla on ollut iät ja ajat. On kuninkaallinen eliitti, maata pyörittävät byrokraatit ja työläisluokka. Alempi luokka kärsii eniten ruoan ja energian puutteesta. Ihmisen kohtalon määrää pitkälti, millaiseen perheeseen hän syntyy, Kurki kertoo.

OMAVARAISUUS ON retoriikkaa. Pohjois-Korea ei olisi päässyt näin pitkälle ilman tukea. Viime aikoina etenkin Kiina on toimittanut Pohjois-Korealle energiaa ja muita hyödykkeitä.  

– Olen lukenut raportteja, joissa kerrotaan, kuinka Kiina on lähettänyt tavarantoimituksia junalla Pohjois-Koreaan, eikä edes junia ole palautettu.

– Tietyllä tasolla kunnioitan asioita, joita Pohjois-Korea on saanut aikaiseksi. Resursseihin nähden he ovat tehneet aikamoisia saavutuksia, vaikka moraalisesti olen täysin eri mieltä. Iso osa ohjus- ja ydinteknologiasta, joka heillä on, on hankittu jostain ja paranneltu itse, Kristian Kurki myöntää.

Pohjois-Korean ulkomaankauppa on rajallista ja sen tärkein kumppani on viime vuosina ollut Kiina. Kurjen mukaan kansainväliset sanktiot eivät ole tähän asti toimineet. Vaikka sanktiot vaikeuttavat Pohjois-Korean valuutanhankintaa, maa tekee kauppaa osittain pimeästi.

Sanktiot ovat harvemmin myöskään niin kattavia, että kaikki naapurimaat tai Pohjois-Korean kanssa kauppaa tekevät olisivat mukana.

– Vaikka Yhdysvallat tai Japani asettaisivat yksinään sanktioita, aina löytyy joku, joka niitä rikkoo. Pohjois-Korealla on myös valttikortti: ydinaseohjelma, jolla he neuvottelevat, Kurki sanoo.

– Mielestäni sanktioiden olisi pitänyt jo tuottaa tuloksia, jos ne olisivat tehokkaita. Nyt ne ovat pikemmin vaikeuttaneet ihmisten taloudellista ahdinkoa, mikä on vahvistanut Pohjois-Korean johdon otetta vallasta. Niin kauan kuin Kiina ei ole halukas osallistumaan Pohjois-Korean painostamiseen, sanktioilla ei saada paljoakaan aikaiseksi.

ETELÄ-KOREASSA ON yhdysvaltalaisia sotilaita. Pohjois-Korea on Kiinalle ja osittain myös Venäjälle puskuri Kiinan ja Etelä-Korean välillä.

– Miten Yhdysvallat perustelisi läsnäoloaan Korean niemimaalla, mikäli Pohjois-Koreaa ei olisi?  Jos Pohjois-Korea yhdistyisi Etelä-Korean alaisuuteen, lienee selvää, että Yhdysvallat haluaisi taktisista syistä silti jäädä. Yhdysvaltain taka-ajatuksena on ollut muun muassa rajoittaa Kiinan vaikutusmahdollisuuksien laajenemista Aasian.

Kiinalle ja Venäjälle yhdistynyt, vahva ja ydinaseita omaava Korean valtio voisi olla huolestuttava naapuri. Korealaiset ja kiinalaiset tai korealaiset ja venäläiset eivät ole aina tulleet toimeen. Mailla on edelleen kiistoja alueista.

– Yhdistynyt Korea, jolla olisi reilusti yli 70 miljoonaa asukasta, ydinase, vahva armeija ja talous, olisi uusi voimatekijä alueella, joka olisi taas otettava huomioon. Etenkin hallitsematon muutos on riskejä nostava epävarmuustekijä. Kiina ja Venäjä pelkäävät Pohjois-Korean luhistumista. Silloin pohjoiskorealaisia lähtisi sankoin joukoin kohti Kiinaa ja Venäjää paremman elämän toivossa, Kurki toteaa.

– Monet maat pyrkivät siihen, että Pohjois-Korea säilyy vakaana kaikista kiistoista ja ihmisoikeusongelmista huolimatta. Toinen mahdollisuus on hallittu asteittainen uudistus, jollainen Kiinassa tehtiin 1970-luvun jälkeen. Pahimmassa tapauksessa jännitteet kiristyisivät, ja Korean niemimaalla syttyisi sota.

– Teoria on kuitenkin epätodennäköinen. Pohjois-Korealla on ydinase ja Etelä-Korealla Yhdysvaltojen tuki; riskit ovat kummallekin liian suuret. Lisäksi Kiina tehnee kaikkensa välttääkseen sotaa lähinaapurissaan.

ARABIKEVÄÄSSÄ MODERNIT viestintävälineet olivat avainasemassa. Tätä mahdollisuutta Pohjois-Koreassa ei ole. Maata hallitaan tehokkaasti sillä, että kansa on hajautettu eri osiin maata, eikä heillä ole samalla tavalla viestintää käytettävissä. Ihmisillä ei ole juurikaan kuljetusvälineitä, ja harvalla on edes polkupyörää.  

Pohjois-Koreassa ei ole liikkumavapautta. Pelkkä vierailu toisella paikkakunnalla on erittäin hankalaa, mikä vaikeuttaa järjestelmällistä kansannousua.

Kristian Kurki vertaa järjestelmää George Orwellin teokseen 1984, joka kertoo siitä, kuinka ihminen ei missään tilanteessa uskalla kertoa todellisista ajatuksistaan ja tunteistaan. Hän ei voi tietää, mitä naapuri tai ystävä kertoo muille.

Ilmapiiri Pohjois-Koreassa on sellainen, että kansalaiset valvovat toisiaan ja toistensa tekemisiä. He järjestävät säännöllisesti niin sanottuja kritisointisessioita. Jos joku on käyttäytynyt ”sopimattomasti”, niin naapurit tai työtoverit voivat ottaa sen sessiossa esille.  

Kanteleminen on osoitus uskollisuudesta järjestelmälle.

– Pidän kansannousua erittäin epätodennäköisenä. Jos nälänhätä uhkaa, vapaus ei ole ensimmäinen prioriteetti. Kun ruokaa ei ole riittävästi, ei ole liioin energiaa järjestää vastarintaa. Jonkinlainen kapina voisi olla mahdollinen esimerkiksi pääkaupungissa, jossa on hieman parempi elintaso, viestintävälineitä ja koulutusta, Kurki arvioi.  

– Toisaalta jos pääkaupungin asukkaat osallistuisivat oman järjestelmänsä murentamiseen, heidän etuoikeutensa voisivat olla vaakalaudalla. Myös arabikeväässä – ennen kaikkea Egyptissä ja Libyassa – nähtiin, miten järjestelmälle ja sen tukijoille saattaa käydä. Pohjois-Korean eliitti pelkää tätä ja pitää kiinni järjestelmästä palkitsemalla valtaeliittiä pääkaupungissa.  

KIM JONG-ILIN KUOLEMASTA ei pitäisi pohjoiskorealaisten viestien mukaan puhua käännekohtana. He puhuvat Kimin suvun jatkumosta.

– Jonkinlainen valtatyhjiö maahan on kuitenkin jäänyt. Kolmannessa sukupolvessa nyt maata hallitsevan Kim Jong-unin isä Kim Jong-il oli älykäs ja taktisesti kyvykäs johtaja, joka käytti asemaansa tehokkaasti. On epäselvää, pystyykö poika täyttämään tyhjiön. Kim Jong-il seurasi pidempään isänsä Kim Il-sungin työskentelyä. Hänellä oli paremmat rahkeet jatkaa työtä, Kurki pohtii.

Kim Jong-unin on pystyttävä uskottelemaan kansalleen olevansa valmis taistelemaan Pohjois-Korean vallankumouksen eteen ja kunnioittamaan omavaraisuuden ja koskemattomuuden perinnettä.

Jotkut ovat kyseenalaistaneet, onko nuorella ja kokemattomalla Jong-unilla uskottavuutta. Kansa on kiitellyt sitä, että hän muistuttaa isoisäänsä.

– Pohjois-Korean eliitti hyötyy nykyjärjestelmän ylläpidosta. Vaikka puolueen ja armeijan eliitillä on valtaa päätöksenteossa, he tuskin pärjäävät ilman symbolista johtajuutta, jota Kimin suku voi kansalle antaa.

 – Pohjois-Korea on joutunut tunnustamaan 1990-luvulta asti, että ruokaa on heikosti. He esittävät asian kansan kamppailuksi omavaraisuuden eteen. Kansa ei myy itseään muille maille – etenkään Yhdysvalloille. Nälänhätä selitetään johtuvaksi pakotteista, joita muut maat ovat Pohjois-Korealle asettaneet.  

KRISTIAN KURKI MUISTAA lukeneensa haastattelun pohjoiskorealaisesta loikkarista. Loikkarilta oli kysytty, kuinka hän on sopeutunut eteläkorealaiseen elämänmenoon.

Köyhempään kansanosaan kuulunut loikkari kertoi olevansa iloinen siitä, että on töitä ja rahaa eikä tarvitse huolehtia ruoasta. Hän sanoi silti kaipaavansa yhteisöllisyyttä, jota Pohjois-Koreassa oli, mutta jota hän ei ole päässyt Etelä-Koreassa kokemaan.

Hän tunsi olonsa kovin yksinäiseksi.

– Inhimilliset arvot ovat olemassa myös Pohjois-Koreassa, vaikka pohjoiskorealainen yhteiskunta näyttäytyy mediassamme todella kylmänä, brutaalina ja tunteettomana.

Julkaistu: 12.1.2012